Rauhaa... valvomisasioiden kanssa
ihmisinä olemme heikkoja, niinkuin opetuslapsetkin aikoinaan... eivät millään tahtoneet pysyä hereillä ja Jeesus sai heitä herätellä yhtenään ja vielä Mestarimme pyysi eritoten heitä, että pysyisivät hereillä.
Kerron viime kesäisen valvomisen... en useinkaan saa kehoitusta valvoa tai koe että pitäisi yöllä valvoa... mutta viime kesänä koiran kunto meni niin huonoksi, että se paria päivää ennen kuolemaansa, ei enää voinut olla paikoillaan, vaan kulki ympäri taloa... kulki kulki... eikä unta saanut...
Enkä saanut minäkään ja kun alkoi muutenkin kuulumaan pauketta(jota ei siis koira aiheuttanut) ja muutenkin joko se koiran raskas hengitys joka kuului tai muu ääni jota en osaa selittää... mutta jokin mikä ei ollut kovin hyvä juttu... ehkä jotain pahuutta joka oli tullut kiusaamaan koiraa viimeisillä hetkillä?
No, rukoilin siinä... koira katsoi minua sillä tavoin jännästi... ja nukahti ja sai levon, ei kuitenkaan vielä päässyt pois, mutta sai hengähtää... yritin pysyä valveilla ja rukoilla ja rukoilla että koira saisi päästä kokonaan pois tästä maailmasta... mutta siinä se ressukka nukkui... ja minä en jaksanut valvoa, ihan kohtalaisesti taisin valvoa aamuyöhön... mutta en niin kauan että olisin nähnyt rukoilun tuottaneen toivotun tuloksen.
Seuraavana päivänä... koira jatkoi kulkuaan... kunnes illalla koin, että tulee rukoilla koiran pois pääsyn puolesta... tv oli jäänyt auki ja sieltähän sattui tulemaan kaiken maailman meedio-ohjelmia, ja vaikka käänsin kanavaa... tuli lisää saastaa... kunnes koetin olla välittämättä(en ymmärrä miksen tajunnut laittaa kiinni koko toosaa)... ja siinä yritin keskittyä rukoukseen... koira katsoi eteisestä että se halusi päästä ulos, ei enää läähättänyt... otin koiran narun... koira hyppäsi viimeisillä voimillaan kynnyksen yli... sen jalat menivät ristiin ja se kaatui maahan... ja sen henki hiipui pois.
Sitten vielä ihmettelijöille... koirallamme oli todettu parantumaton sairaus ja oli siis jo vanha, joten en ajatellut enää rukoilevani kokonaisvaltaista parantumista, vaan että se saisi päästä kärsimyksistään... en kyennyt aikoinaan viemään sitä piikille ja niin nopeasti koiran sairauskin tuli (ainakin meille tietoon) ja eteni, etten varmasti ollut sitä kerennyt edes niin heti ajatuksissani läpi käymäänkään... olin kuitenkin mielessäni päättänyt että seuraavana aamuna joutuisin viemään koiran lopetettavaksi, koska se oli armollisempää hänelle, asian kanssa olin käynyt kovan "painimaratonin" itseni kanssa ja päättänyt sen koiran tuskien helpottamiseksi, vaikka itselle olisi kipeää tehnytkin... kuitenkin rukousteni mukaan, koira sai kuolla kotonaan turvallisten ihmisten ympäröimänä... ei kolkossa ja oudossa paikassa, näin Jumala päätti ja aivan viimehetkillä, koira kuoli yötä vasten.
Niin kävi, juuri kuten pitikin... ei pitkien rukousteni vuoksi, ei siksi että olisin jaksanut valvoa yötä vasten, ei siksi että olisin ollut parempi rukoilija... vaan siksi, kun se meni niinkuin pitikin ja Jumala näytti että Hän antaa avun, kun todella tarvitsemme sitä... koiran kuoleman jälkeen sydämeeni tuli uskomaton rauha... parin yön aikana, Jumala herätti yöllä ja koin rauhaa sydämessäni... päivisin tosin itkin surusta kyyneleitä... ja vieläkin... välillä minut valtaa suunnaton suru, muistoista... niinkuin nytkin, kyyneleet virtaa.
Ja tämän kerron, koska Jumala tekee asioita, ei ihmisen osaavuus tai paremmuus ja siksi että Jumala toimii tänäkin päivänä, vaikka välillä kokisimme tunteissamme epäuskoakin tai voimattomuutta... jopa eläinten kautta Hän voi näyttää voimansa ja sen että on läsnä.