6. käsky - älä tapa

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Uskova poliisina tai sotilaana

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 13. Elo 2017 21:29

jukka1954 kirjoitti:Tähän jää nyt yhä ongelmaksi se, että Jumala kieltää tappamasta (älä tapa 2.Moos. 20:13), mutta toisaalla määrää tappamaan (tappakaa kaikki 5.Moos. 13:15). Toimiko Jumala omaa lakiaan vastaan rikkoen lain jota toisaalla vaatii ihmisten pitävän?


Kyseessä on mielestäni Jumalan tuomio: "Tappakaa kaikki (sanoo Herra)" tässä tappajana toimii Jumala ja surma-aseena toimii Hänen oma kansansa.

Eli he ovat jo kuolleet kun Jumala on niin päättänyt eli heidän kuolemansa johtui Jumalan päätöksestä ja tuomiosta, ei Israelin kansasta. Israel oli vain väline kuten vaikkapa miekka. Siksi he eivät toimi Jumalan itse niin käskiessä omana itsenään, vaan ikään kuin "Jumalan miekkana". Vai uskooko joku, että jos Israelin kansa olisi sanonut että emme tapa ole hiljaa, niin loppu tulos olisi kuolemaan tuomitulle kansalle toinen? Ei kyllä se kansa kuoli sillä hetkellä kun Jumalan mitta tuli täyteen.

Esimerkiksi:

Lyön Toukoa miekalla, ja Touko kuolee. Minä tahdollani aiheutin kuoleman, miekka oli väline. minun päätös aiheutti kuoleman, ei miekan päätös mitään aiheuttanut.

********

Jumala ei ole myöskään kirjoittanut lakia "Minä en tule enään koskaan tuomitsemaan ketään kuolemaan".

Herran on oltava lakiansa korkeampi koska ei voisi muuten säätää lakia jos olis sen alainen eli sitä alempana arvossa. Nyt kun Herra on lain antaja ja säätäjä ja täten ylempänä en näe miksi Hän ei voisi tuomita lakiaan.

Ja miksi ylipäätään Jumala ei saisi säätää meille eri lakeja kuin itsellensä?

Minä olen kissojani ylempänä ja minä olen kissoileni laki. Minä olen säätänyt, että kissat eivät saa juosta vapaana ulkona autojen alle, eivätkä he saa syödä nuppineuloja taikka nauloja, eivätkä kävellä hellan levyillä.

Minä taas halutessani saan tehdä noita kaikkia, viisasta se ei ole mutta jos haluan ei kissat minua estä sillä olen niitä ylempi. Samoin en näe miksi meidän vajavaisten ihmisten lakien pitäisi Koreasti ylistettyä Herraa koskea?

Myönnän että dilemma pisti minut vähän kieriskelemään ja nieleskelemään, katsotaan mitä viisaammat tähän keksii oma arsenaalini loppuu tälläkertaa tähän. :think2:
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Uskova poliisina tai sotilaana

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 13. Elo 2017 21:34

Tuosta nettisanakirjan käytöstä... Minua hieman kauhistuttaa miten uskovat joskus käyttävät sitä. Ei ehkä ihan ymmärretä, että vanhat kielet joilla Raamattu kirjoitettiin, eivät ole niin simppeleitä ja noudata välttämättä samoja lainalaisuuksia kuin länsimaiset nykykielet. En ole kovin syvällisesti perehtynyt aiheeseen, mutta sen verran kuitenkin että ymmärrän hieman kuinka vaikeaa voi olla ymmärtää edes yksittäisten sanojen tarkoitusta - saati sitten pidempien tekstijaksojen.

Esimerkiksi olen kuullut (eräältä ko. kieliä tutkineelta), että vanhassa hebreassa on sana joka voi merkitä joko siunaamista tai kiroamista. Riippuu täysin muista seikoista, mitä se milloinkin tarkoittaa. Ja ymmärtääkseni suurin osa sanoista toimii vastaavalla lainalaisuudella. Eli sanojen merkitykset saattavat vaihdella hyvinkin paljon esim asiayhteyden ja muiden muuttujien perusteella.

Joskus tuntuu että sanoja tutkitaan niin, että otetaan joku nettisanakirja ja katsotaan mitä kaikkea joku alkukielen sana tarkoittaa, ja sitten valitaan sieltä listasta omaan teologiaan sopiva sana ja perustellaan sillä omaa teologiaa. Monelle se saattaa vielä mennä ihan täydestä läpi, onhan kaveri sentään tutkinut alkukieliä ja tuo sieltä syvempää tietoa asioihin! Ei se kuitenkaan ymmärtääkseni ole ihan näin yksinkertaista.

Ennenkun lähdetään edes tutkimaan yksittäisten sanojen merkityksiä, pitää katsoa kokonaisuutta. En puutu tähän aiheen kysymykseen sen enempää, mutta itse lähtisin samalla asenteella asiaa tutkimaan kuin Jukka1954. Raamatun kokonaisuus puhuu ensin, sitten vasta yksittäiset sanat. Tämän aiheen suhteen näyttää olevan todella suuri ja räikeä ristiriita, ja mielestäni sellaista ei voi sivuuttaa tuosta vain edellä kuvaamallani nettisanakirja-menetelmällä. Kun vielä UT:ssa sanotaan selvästi ja suoraan, että miekkaa kantava ja pahantekijöiden kostaja ja rankaisija, on Jumalan palvelija, niin homma menee vielä haastavammaksi.

Minusta on parempi olla ymmärtämätön ja ihmetellä, kuin koittaa väkisin sovittaa Raamattua johonkin omaan agendaan ja teologiaan, sivuuttaen ja vääntäen samalla suuren osan Raamatun sanomaa.
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Uskova poliisina tai sotilaana

ViestiKirjoittaja eetu » 13. Elo 2017 22:10

jukka1954 kirjoitti:
eetu kirjoitti:En usko että uskova voi olla lääkintämieskään koska siinähän osallistuu sotatoimiin ja edistää sotimista koska kun lääkintämies vaikkapa sitoo haavoittuneen sotilaan haavat, sittenhän se haavoittunut sotilas saattaa toipua haavoistaan ja pääsee taas murhaamaan. Sotilaskeittäjätkin edistävät sotatoimia, samoin kuljettajat, vaikka eivät välttämättä murhaakkaan ketään.

Suomessa on mahdollisuus mennä siviilipalvelukseen, ja uskon että siviilipalvelus on uskovalle oikea ratkaisu. Totaalikieltäytyminen on mielestäni anarkiaa koska siinähän vältellään työntekoa eli siviilipalvelusta."


Mutta eetu, kyllähän esim. sairaalassa palveleva siviilipalvelumies edistää hoitotyöllään myös sotilaiden toipumista sodan tai muun kriisin aikana eli näin "haavoittunut sotilas saattaa toipua haavoistaan ja pääsee taas murhaamaan". Tässä mielessä esittämäsi ajatus on hieman hullunkurinen, jos sellainen ilmaisu tässä sallitaan.

Onko mielestäsi murhaaminen ja tappaminen sama asia? Käsky kuuluu "Älä tapa" ja nuo kaikki 10 sanaa eli käskyä kuvaavat Jumalan olemusta. Kuitenkin Jumala useammassa kohdassa Raamatussa antaa käskyn tappaa Israelin viholliset. Eikö tässä ole mielestäsi jotain perin ristiriitaista (ellei sitten tuo "älä tapa" tarkoittaisikin "älä murhaa", kuten eräät seemiläisten kielien tutkijat selittävät). Heitän nyt tähän tällaisen ajatuksen ilmaan, että syntyisi keskustelua.

[Lisäys klo 13:11. En ollut lukenut edellistä tekstiä, kun lähetin omani]


Ymmärtääkseni sotilaita hoidetaan sotilassairaalassa eikä siviilipalvelusmiehiä voi laittaa sotilassairaalaan. Sodat johtuvat siitä että jumalattomat tottelevat enemmän ihmistä kuin Jumalaa. Käsittääkseni "ratsach" tarkoittaa kirjaimellisesti sitä että ihminen revitään kappaleiksi eli on kiellettyä tehdä mitään mikä tuhoaa toista ihmistä fyysisesti. Eli kuten totesinkin jo:

רָצַח râtsach, raw-tsakh'; a primitive root; properly, to dash in pieces, i.e. kill (a human being), especially to murder:—put to death, kill, (man-) slay(-er), murder(-er).

https://www.blueletterbible.org/lang/lexicon/lexicon.cfm?t=kjv&strongs=h7523

"properly, to dash in pieces" eli ymmärtääkseni "kirjaimellisesti: repiä kappaleiksi". Eli ihminen ei saa repiä toisesta ihmisestä pienintäkään kappaletta irti. Eli "älä tapa" käsky pitäisi pikemminkin kääntää "älä revi ketään kappaleiksi". Eli tuohan kattaa absoluuttisesti aivan kaiken väkivallan, myös henkisen. Pieninkin solu on kappale eli lähimmäisestä ei saa tuhota pienintäkään solua. Eli jos joku vaikkapa polttaa tupakkaa niin että muut joutuvat sitä hengittämään edes vähän, toisten keuhkot kärsivät eli se tupakoija repii niitä muita ihmisiä kappaleiksi.

Ydinpommi on ihmistenkappaleiksirepimisväline tehokkaimmasta päästä:

"Hyvin lähellä räjähdystä ihmiset haihtuvat ilmaan tai palavat karrelle."

[url]https://fi.wikipedia.org/wiki/Ydinräjähdyksen_vaikutukset[/url]

Gal. 5:14. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
15. Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
16. Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.

Mitä tulee Vanhassa liitossa määrättyihin kuolemanrangaistuksiin, niistä en osaa sanoa.
eetu
 
Viestit: 250
Liittynyt: 04. Joulu 2016 17:42

Re: Uskova poliisina tai sotilaana

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 16. Elo 2017 11:26

jukka1954 kirjoitti:Tähän jää nyt yhä ongelmaksi se, että Jumala kieltää tappamasta (älä tapa 2.Moos. 20:13), mutta toisaalla määrää tappamaan (tappakaa kaikki 5.Moos. 13:15). Toimiko Jumala omaa lakiaan vastaan rikkoen lain jota toisaalla vaatii ihmisten pitävän?


Jukka laittoi tästä kovaa pähkinää kysymyksen muodossa, itse jo hapuilin jotain tähän, mutta olisiko jollain teistä viisaimilla omaa arvausta/tietoa? Herra saattaa avata tämän ihan kenelle vain tahtoo vaikka minulle ei avaakkaan, siksi tässä houkuttelen pähkinän äärelle.

Olisi kiva oppia jokin muu puolustus tähän kuin omani joka oli Israelin kansa on Jumalan langettamissa tuomioissa kuin työkalu, koko kansa siis on tavallaan miekka. Miekka huotrassa ei tapa ketään tarvitaan käsi vetämään se esiin ja heiluttamaan sitä.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Uskova poliisina tai sotilaana

ViestiKirjoittaja eetu » 16. Elo 2017 20:47

Uskon että Vanhassa liitossa Israelin kansa toimi myös esivaltana, mutta uudessa liitossa Jumalan Israel eli me uskovat emme ole esivalta mutta koska esivalta ei kanna miekkaa turhaan ja koska miekalla on tarkoitus rangaista rikollisia, niin siksi esim. poliisi ottaa rikolliset kiinni ja tarvittaessa ampuu heitä, jos eivät muuten tottele.
eetu
 
Viestit: 250
Liittynyt: 04. Joulu 2016 17:42

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 35 vierailijaa

cron