Mustamaalaava kirjoitus RAPORTTI lehdessä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Mustamaalaava kirjoitus RAPORTTI lehdessä

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 03. Helmi 2013 20:02

Uskon ,että Jumala toimii monissa rakenteissa ja meidän lienee turha sitä asiaa kauheasti jarrutella .Kun Jumala järisyttää tai siirtää paikoiltaan niin kyllä se huomataan .Niin kaikki tällä foorumilla kuin muuallakin ja se palo tulee varmasti kaikille selväksi.Yksi asia tulisi huomata kun sohitaan ja etsitään vikaa toisista seurakunnista tai pastoreista niin ottaako kukaan huomioon että pohjalla saattaa olla myös Pyhä henki .Siis se on hyvä ,että asian nostaa esiin epäkohdista ,mutta tykillä varpusten ampumiseen ei varmaan kannata lähteä ku meille ei kai kenellekään ole siitä Herra antanut erikoistehtävää tai jos on niin hyvä niin .Jos alamme iskemään ja haukkumaan esim ev lut seurakuntaa niin emmekö silloin hauku myös Jeesusta. Uskon kyllä siihen ,että kaik ei siinä `firmassa`ole läheskään kohdallaan ,mutta aika tulee paljastamaan ketkä kuuluu Babylonin porttoon ja sen paljastuksen tekee Herra itse näin uskon .Nämä riidat ei varmaan koskaan lopu uskovien puolella ,mutta edes hieman malttia vaikka asiat jo näkyy .Kävin erään Amerikkalaisen pastorin tilaisuudessa ja hän kertoi ns pastoreista ,jotka antavat naisille takahuoneessa omalaista sielun puhdistusta niin huomasin ja tarkkasin antaako hän minkälaisen Tuomion näille pastoreille,mutta toruen ,että ei koskaan ei koskaan näin.Ja itse en ole yhtään parempi vaan yritän hallita kieleni vaikka itsekin kyllä näen jotain mitä ei pitäisi olla.Nämä asiat täytyy selvittää Jumalan ja pojan ja Pyhän Hengen kanssa sillä ollaan vaarallisella alueella.Mutta loppu kevennyksenä hyvä että porukka valvoo ja näkee mikä aika on ,,,alku ilta vai ollaanko jo menossa yöhön .
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Mustamaalaava kirjoitus RAPORTTI lehdessä

ViestiKirjoittaja toni t » 04. Helmi 2013 17:25

Kirjoitan tähän ketjuun kommenttini eräästä blogista sillä ketjun otsikko on mielestäni sopiva kyseiseen blogiin.

Blogi on sivulta blogimetsä.

eräs harahauttava lausahdus Jeesukselta

"Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" on kaikkein yleisemmin siteerattuja Jeesuksen lausahduksia. Sen varaan on rakennettu kristillistä moraali-oppia .Mutta laushdus on ongelmallinen. Vaikka se näyttää hienolta eettiseltä ohjeelta niin psykologisesti se on kyseenalainen.

Mitä on itserakkaus? Tai onko parempi käyttää toista nyanssia ja käyttää termiä : "itsensä rakastaminen"?

Ensi näkemältä luulisi, että on päivän selvää ,että kaikki rakastavat itseänsä. Näin ei todellakaan ole. Luulen että asia on päinvastoin. Väitän että useimmille lähimmäisen rakastaminen ja huomioonottaminen on helpompaa kun itsensä rakastaminen.

Meidän itsemme rakastaminen ei ole pyytteetöntä vaan ehdollista. Rakastamme itseämme kun ainakin kaksi tai kolme ehtoa tai vaihtoehtoa on täytetty.

_ Rakastamme itseämme silloin kun pystyme elämään ihanteidemme tasolla. Kun emme siihen pysty niin häpeän ja syyllisyyden ja katkeruuden ja kateuden tunne tulee itsensä rakastamisen väliin.

- Rakastamme itseämme myöskin silloin kun meillä on rakastava lähisuhde. Minämme tarvitsee lähimmäisen rakkautta ravinnokseen.

-Rakastamme itseämme silloin kun suorituksemme vastaavat tai ylittävät oman vaatimustasomme.

Narsistisesti värittynyt itserakkaus , joka vaivaa meitä kaikkia, lähtee illusiosta omasta erinomaisuudesta jota maailma ei viellä ole havainnut.Henkilö elää kroonisessa tunnustuksen kaipuussa. Sitäpaitsi tunnustuksen tulee tulla henkilön korkeasti arvostetuilta henkilöiltä ,kuka tahansa ei kelpaa, tunnustus vähemmän arvostetulta tuntuu jopa mahalaskulta.

Johtopäätös: Tuon ylläolevan Jeesuksen lausahdusta kaiken kristillisen moraalin motiivina psykologisesta näkökulmasta ei voi pitää hyvänä lähtökohtana kristilliselle moraalikäsitykselle.

Paljon parempi lähtökohta voisi olla vetoaminen myötätuntoon ja ymmärtämiseen.

Voisiko sanoa ,että : Tunne itseäsi kohtaan samanlaista myötätunoa kun tunnet lähimmäistäsi kohtaan silloin kun olet ymmärtänyt hänen olemistaan ohjaavat motiivit?

http://www.blogimetsa.fi/blogit/item/22 ... eesukselta


Blogisti mustamaalaa Jeesuksen lausahdusta harhauttavaksi. Jeesus ei todellakaan erehdy siinä mitä sanoi ja rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi on kaiken kristillisen moraalin perusta sillä käsky sisältää koko Jumalan lain. Tätä käskyä on tulkittu useasti todella väärin ja irroitettu se asiayhteydestään. Samaan sortuu yllä olevan blogin kirjoittaja.

Matt. 22:36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
22:37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.'
22:38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
22:39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.'
22:40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."


Jeesus sanoo että kaikki laki ja profeetat sisältyvät kahteen käskyyn: ” 'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi' ja 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Suurin ja ensimmäinen käsky Herran Jeesuksen mukaan on "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.

Joh.7:37. Mutta viimeisenä suurena juhlapäivänä* seisoi Jesus ja huusi, sanoen: joka janoo, se tulkaan minun tyköni ja juokaan+.
38. Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elävän veden virrat.
39. (Mutta sen hän sanoi siitä hengestä, jonka niiden piti saaman, jotka uskovat hänen päällensä*; sillä ei Pyhä Henki vielä silloin saapuvilla ollut, ettei Jesus ollut vielä kirkastettu.)

Room.5:5 mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

Joh.14:21 Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."


Uskosta Herraan Jeesukseen niinkuin Raamattu sanoo saadaan Pyhä Henki sydämeen. Jumala rakkaus vuodatetaan uskovan sydämeen Pyhän Hengen kautta. Ilman Pyhää Henkeä ihminen ei voi rakastaa oikealla tavalla Jumalaa, lähimmäisiä ja itseään. Pyhä Henki on annettu ihmiselle voimaksi elää Jumalan tahdon mukaan ja Pyhän hengen kautta Jumalan rakkaus vuodatetaan ihmisen sydämeen ja tässä Jumalan rakkaudessa ihminen kykenee rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiä ja itseään oikealla Jumalan sanan mukaisella tavalla. Se jolla on Jeesuksen käskyt ja joka niiden mukaan elää (Pyhän Hengen voimassa Jumalan rakkaudessa) se on se joka Jeesusta rakastaa ja jota Isä rakastaa ja jolle Jeesus ilmoittaa itsensä.

1Tim 1:5 Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.

Ihminen voi rakastaa Jumalaa oikealla tavalla vain Pyhässä Hengessä ja suurin ja ensimmäinen käsky on "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Usko Herraan Jeesukseen vaikuttaa Jumalan rakkautta ihmisen sydämessä Jumalaa kohtaan. Ihmisen tulee ensin rakastaa Jumalaa jotta hän kykenee rakastamaan lähimmäistä ja itseään oikealla tavalla. Sillä rakkaus Jumalaan kasvattaa ihmistä Pyhässä Hengessä rakastamaan lähimmäisiä ja itseä Jumalan tahdon mukaan.

1.Joh.5:3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;

Room.13:8. Älkäät kellenkään velvolliset olko, vaan ainoastaan että te toinen toistanne rakastatte; sillä joka toista rakastaa, se on täyttänyt lain.
9. Sillä se: ei sinun pidä huorin tekemän; ei sinun pidä tappaman; ei sinun pidä varastaman; ei sinun pidä väärää todistusta sanoman; ei sinun pidä himoitseman, ja mitä muuta käskyä on, se tähän sanaan suljetaan: sinun pitää rakastaman lähimmäistäs niinkuin itsiäs.
10. Ei rakkaus tee lähimmäiselle mitään pahaa; sentähden on rakkaus lain täyttämys.


Kun rakastamme Jumalaa ensin niin me haluamme elää silloin Hänen tahtonsa mukaan ilomielin. Ihminen voi rakastaa lähimmäistä ja itseään Jumalan tahdon mukaan vasta sitten kun hän ensin rakastaa Jumalaa. Siksi ensimmäinen ja suurin käsky on rakastaa Jumalaa sillä rakkaus Jumalaan kasvattaa ihmisen Jumalan rakkaudessa rakastamaan oikealla tavalla lähimmäisiä ja itseä. Joka rakastaa Jumalaa saa Jumalan armosta rakastaa Jumalan rakkaudella lähimmäisiään Jumalan tahdon mukaan. Jumalan tahdon mukainen lähimmäisen rakkaus rakastaa lähimmäistä ja itseä Jumalan rakkauden lain mukaan. Kun ihminen rakastaa lähimmäistä Jumalan tahdon mukaan niin ihminen elää lähimmäistään kohtaan Jumalan rakkauden lain (kymmenen käskyn) opetuksen mukaan.

Sillä se: ei sinun pidä huorin tekemän; ei sinun pidä tappaman; ei sinun pidä varastaman; ei sinun pidä väärää todistusta sanoman; ei sinun pidä himoitseman, ja mitä muuta käskyä on, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: sinun pitää rakastaman lähimmäistäs niinkuin itsiäs.

Jeesuksen lausahdus "rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" on siis koko kristillisen moraalin perusta kun se ymmärretään siten kuin Raamattu sen opettaa.

Jaak. 2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
2:9 mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia.


Käsky rakasta Jumalaa kaikesta sydämestä on ensimmäinen käsky sillä rakastamalla Jumalaa saamme Jumalan voiman ja rakkauden rakastaa lähimmäistä niinkuin itseämme henkilöön katsomatta. Käsky rakasta lähimmäistä kuin itseäsi sisältää siis jo käskyn rakasta Jumalaa kaikesta sydämestäsi sillä muutoin emme kykene rakastamaan lähimmäistä kuin itseämme Jumalan tahdon mukaan ja henkilöön katsomatta. Näin käsky "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", sisältää siis koko Jumalan lain.

Matt. 7:12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.

Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille sisältyy siis käskyyn rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi eli Jumalan lain. Koska käsky sisältää koko Jumalan lain niin Jumalan laki eli kymmenen käskyä määrittää silloin sen miten lähimmäistä ja itseä tulee rakastaa. Monet puolustelevat syntielämää näillä kohdilla mutta he irroittavat kohdat asiayhteydestään jolloin kohdat saavat päinvastaisen merkityksen. Koska käsky rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi sisältää Jumalan lain niin silloin lähimmäistä ja itseä tulee rakastaa Jumalan rakkauden lain opetuksen mukaan. Se on käskyn merkitys.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 32 vierailijaa