Kaatumiset tässä ajassa

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Kaatumiset tässä ajassa

ViestiKirjoittaja Janne » 30. Tammi 2013 17:41

Avasin tästä kaatumisasiasta erillisen ketjun, koska en halunnut suoranaisesti liittää tätä kaatumisasiaa yhden henkilön nimen alle.
Koin kuitenkin että tästä asiasta on hyvä kirjoittaa ja pitää keskustelua pinnalla koska kyse on aika suuresta ongelmasta, josta on paljon väärää opetusta liikkeellä. Tarkoitukseni ei ole lyödä tai nujertaa ketään, eikä aiheuttaa mielipahaakaan, vaan tuoda esille niitä asioita mitä raamattu näyttää meille kaatumisista.

Onko sillä väliä, mihin suuntaan ihminen rukoillessa kaatuu? Eteen vai taaksepäin??? Ei mitään merkitystä, jos vain Pyhä henki saa tehdä parantavaa työtään. Jotkut kaatuvat, kaikki eivät kaadu. Kaatuminen tai kaatumattomuus ei ole merkki rukouksen voimasta tai uskon tilasta. Ja Jumala pitää varmasti huolen siitä, ettei kukaan kaatuessaan satuta itseään.


Sillä ei liene suurta merkitystä mihin suuntaan sinänsä ihminen kaatuu. Ongelmat ovat jossain muualla.

Raamattu näyttää meille selkeästi, että seurakunnan toimintaan tällaiset kaatamistilaisuudet eivät kuuluneet. Raamattu ei myöskään ilmoita meille minkäänlaista esimerkkiä, että joku olisi rukoiltaessa kaatunut/kaadettu. Raamattu ei myöskään kerro yhtään tapausta jossa ihminen olisi kaatunut kun Pyhä Henki on laskeutunut hänen päällensä.

Jos kaatamiset/kaatumiset olisivat Herran mielenmukaista toimintaa ja seurakunnan "työkaluna", niin siitä olisi selvästi ilmoitettu meille Jumalan sanassa. Tällaista esimerkkiä eikä käskyä meille ei kuitenkaan ole annettu. Tällainen uskovien järjestelmällinen kaataminen ja kaatumiset ovat Jumalan sanan vastaista toimintaa, sekä raamatulle ja seurakunnalle täysin vierasta toimintaa ( tai ainakin sellaista sen tulisi olla ).

Uudessa testamentissa on ollut kaatumistapauksia, mutta kaatumiset ei yleensä ole tapahtuneet uskossa oleville ihmisille, vaan jumalattomille ja seurakunnan vainoajille. Lisäksi kaatumiset olivat luonteeltaan aivan erilaisia tapahtumia kuin nykyään tapahtuvat kaatumiset.
Raamattu kertoo meille uskomattomien kaatumisista mm. seuraavaa.

Markus 9
19 Hän vastasi heille sanoen: "Voi, sinä epäuskoinen sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän luonanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Tuokaa hänet minun tyköni."
20 Niin he toivat hänet hänen tykönsä. Ja heti kun hän näki Jeesuksen, kouristi henki häntä, ja hän kaatui maahan, kieritteli itseään, ja hänestä lähti vaahto.
21 Ja Jeesus kysyi hänen isältään: "Kuinka kauan aikaa tätä on hänessä ollut?" Niin hän sanoi: "Pienestä pitäen.
22 Ja monesti se on heittänyt hänet milloin tuleen, milloin veteen, tuhotakseen hänet. Mutta jos sinä jotakin voit, niin armahda meitä ja auta meitä."
23 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Jos voit!' Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo".
24 Ja heti lapsen isä huusi ja sanoi: "Minä uskon; auta minun epäuskoani".
25 Mutta kun Jeesus näki, että kansaa riensi sinne, nuhteli hän saastaista henkeä ja sanoi sille: "Sinä mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde ulos hänestä, äläkä enää häneen mene".
26 Niin se huusi ja kouristi häntä kovasti ja lähti ulos. Ja hän kävi ikäänkuin kuolleeksi, niin että monet sanoivat: "Hän kuoli".
27 Mutta Jeesus tarttui hänen käteensä ja nosti hänet ylös. Ja hän nousi.

Apostolien teot 5
3 Mutta Pietari sanoi: "Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta?
4 Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle."
5 Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä. Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat.

Apostolien teot 5
9 Mutta Pietari sanoi hänelle: "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä? Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana, ja he kantavat sinutkin pois."
10 Niin hän heti kaatui hänen jalkojensa eteen ja heitti henkensä; ja kun nuorukaiset tulivat sisään, tapasivat he hänet kuolleena, kantoivat pois ja hautasivat hänet hänen miehensä viereen.

Apostolien teot 9
1 Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo
2 ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.
3 Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä;
4 ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"
5 Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.


Johannes 18
3 Niin Juudas otti sotilasjoukon sekä ylipappien ja fariseusten palvelijoita ja tuli sinne soihdut ja lamput ja aseet mukanaan.
4 Silloin Jeesus, joka tiesi kaiken, mikä oli häntä kohtaava, astui esiin ja sanoi heille: "Ketä te etsitte?"
5 He vastasivat hänelle: "Jeesusta, Nasaretilaista". Jeesus sanoi heille: "Minä se olen". Ja Juudas, joka hänet kavalsi, seisoi myös heidän kanssaan.
6 Kun hän siis sanoi heille: "Minä se olen", peräytyivät he ja kaatuivat maahan.
7 Niin hän taas kysyi heiltä: "Ketä te etsitte?" He sanoivat: "Jeesusta, Nasaretilaista".


Kuten voimme huomata niin katumiset ovat pää-sääntöisesti raamatussa tapahtunut uskomattomille ihmisille ja monesti niihin on liittynyt jotain Herran vastaista toimintaa, ja seurauksetkaan eivät aina ole olleet kovin positiivisia. Se on siis selvä että kaatumisia on tapahtunut ja varmasti tulee tapahtumaankin, mutta jo pelkästään nämä esitetyt raamatun kohdat näyttävät sen, että edes nämä raamatussa tapahtuneissa kaatumisissa ei ole mitään yhteistä niiden kaatumistapausten kanssa jota tänä päivänä tapahtuu.

Näissä tapauksissa, missään ei rukoiltu kaadettavan puolesta, ei pidetty kättä kaadettavan päällä, ei hakeuduttu tilanteeseen jossa voi kaatua, tilanteet tulivat täytenä yllätyksenä , ei koettu mitään hurmos henkeä kaatumisen johdosta, ja vielä yhtenä tärkeänä huomiona on että toinen ihminen ei ollut missään määrin osallisena kaatumiseen. Nämä kaatumiset eivät siis ole mitenkään rinnastettavissa tämän päivän kaatumistoimintaan.

Jumalan sanan valossa, näille tämän päivän kaatamisille ja kaatumisille ei löydy minkäänlaista raamatullista pohjaa ja näitä tämän päivän kaatumisia ei voi edes verrata ja asettaa rinnakkain raamatussa tapahtuneiden kaatumisten kanssa. Niissä ei ole mitään samaa.

Tämä kaatamistouhu on eksytystä Herran omille ja myös niille jotka ei ole vielä Herraa vastaanottaneet. Monet uskovat ovat joutuneet tämän asian uhriksi. Herra haluaa kuitenkin ohjata meitä kaikkia totuuteen ja raittiiseen seurakuntaelämään sekä uskon kasvuun. Eli jos olet (olitpa kuka tahansa) ajautunut tällaiseen toimintaan, niin siitä kannattaa sanoutua irti Jeesuksen nimessä, ja tehdä parannus asiasta. Eksytyksiä on paljon liikkeellä ja ne koettavat saada Herran omatkin harhaan touhuilemaan turhuuksia. Jos joku hengellinen toiminta on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, niin sellaisesta kannattaa sanoutua irti. Ja jos jossain piireissä esiintyy sellaisia asioita joita ei löydy Jumalan sanasta, niin myös tällaisista piireistä olisi hyvä sanoutua irti, tai ainakaan ei tulisi ottaa osaa sellaisiin toimintoihin jota raamatusta ei löydy.

Kaikki epäilyttävä toiminta tulisi aina koetella Herran sanalla. Nämä kaatumiset ja eläinten matkimiset ovat juuri sellaisia asioita. Se että niitä tehdään Jeesuksen nimessä, ei ole mikään tae siitä että temput tapahtuisivat Jeesuksen kautta. Jos jossain ilmenee tällaista vääränlaista hengellistä toimintaa niin todennäköisesti myös paljon muutakin väärää toimintaa tällaisesta paikasta löytyy.

Matteus 7
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.


Haluan kuitenkin sanoa vielä, että uskon kuitenkin siihen, että uskovakin voi kaatua kohdattuaan Jumalan, mutta tällaiset tapaukset ovat erittäin harvinaisia ja niihin liittyy suoranainen Jeesuksen kohtaaminen. Ja näen myös että tällaisessa tilanteessa kaatuminen ei tapahdu kaatumisen ilosta, vaan siitä syystä, että ihminen ja ihmisen henki, pelkää(terveellä tavalla) ja kunnioitaa Jumalaa niin paljon, että se vain tapahtuu, ihminen vain lankeaa maahan Herran jalkojen eteen.
Tällainen kaatuminen ei katso aikaa eikä paikkaa, eikä siihen tarvita osalliseksi muita henkilöitä. Tämä voi tapahtua vaikka yksin kotona olessa, pyykkiä lajitellessa. Ei Herra katso aikaa ja paikkaa kun Hän haluaa ilmestyä palvelijallensa.

Kirjoitan aiheesta varmaan vielä lisää tai täydennän tätä kirjoitusta jossain sopivassa vaiheessa.

Jumala antakoot meille viisautta, rohkeutta ja tahtoa kulkea Hänen sanansa ja tahtonsa mukaan

Siunausta toivottaen
Janne
Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä 1. Piet. 1:22
Janne
 
Viestit: 560
Liittynyt: 15. Joulu 2010 00:00

Re: Kaatumiset tässä ajassa

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 30. Tammi 2013 18:09

Olipa hyvä, että kirjoitit aiheesta. Itsellänikin oli paljon asiantiimoilta hämärässä.

Kiitos myös hienotunteisuudestasi ! :)
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Kaatumiset tässä ajassa

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 31. Tammi 2013 11:21

Hyvä kirjoitus Janne. On hyvä pitää asiaa esillä, koska Jumalan vastainen toiminta, jossa pidetään kaatumista jonain "rituaalina", joka kuuluisi kiinteänä osana rukoukseen ja parantumiseen, on eksyttävää ja monikaan ei tiedä sitä vaan pitää asioita normaaliin uskoon kuuluvana tai sitten mielessään pohtii, että miksi asiat ovat ristiriitaisia... harvoin uskalletaan kertoa miten asiat ovat todellisuudessa... siis sillä tavalla rakentavasti, ilman että syyllistetään ihmistä itseään kaikesta.

Se henki, joka toimii vastoin Jumalaa, on eksytystä ja paholaisen juonia. Tämä on ikävä tosiasia, mutta ilmeisesti se on sallittu siksi, että se karsii jyvät akanoista... kuka haluaa juosta omien unelmiensa, parantumisten perässä, ei tahdo nähdä totuutta, vaan tahtoo ehkä enemmän nähdä niitä voimavaikutuksia ja saada jotain sellaista sisältöä elämäänsä, jossa ei kelpaa se mitä Jumala lahjoittaa poikansa kautta... se eksyy... mutta jotta ihmisen ei tarvitsisi elää eksymyksessä, on hyvä pitää yllä sitä mikä on totuus näissä asioissa...

Pistähän jonnekin muuallekin jakoon kirjoitustasi, täällä on nimittäin niin pienet piirit ja jos saat jossain foorumilla vastustusta kirjoituksellasi, se voi olla myös merkki että "kirjoitus toimii" :)
lonelyrider
 

Re: Kaatumiset tässä ajassa

ViestiKirjoittaja Herman » 31. Tammi 2013 12:57

Kuulin hiljattain kertomuksen, miten olivat saaneet alkunsa eläinten ääntelyt, jota yhteen aikaan esiintyi aika paljon seurakunnissa. Jossain kokouksessa oli yksi mies mennyt mikrofoniin ja karjaissut kuin leijona, puhuen sen jälkeen profetaalisen sanoman Juudan leijonasta eli Jeesuksesta. Tämän jälkeen olivat jotkut tuossa seurakunnassa alkaneet matkimaan tuota miestä, ja menneet vuorollaan mikrofoniin tehden erilaisia eläinten ääniä. Sitten ilmiö oli levinnyt tuosta seurakunnasta toiseen, ja lopulta "maan ääriin" asti.

Kun kuulin tämän, tuli minulla mieleen, että se ensimmäinen mies oli saattanut ihan Pyhän Hengen johdatuksessa karjaista leijonan lailla, osana sanomaa joka hänellä oli tuotavana. Mutta sitten ihmiset alkoivat sielullisesti ja lihallisesti, omana tekonaan, matkia tuota miestä, eivätkä paimenet olleet hereillä ja puuttuneet peliin niinkuin olisi tullut.

Olen myös monen muun tapauksen ja kokemuksen kautta oppinut, ja tullut omalla kohdallani siihen tulokseen, ettei tule liian herkästi tuomita asioita joita ei ymmärrä. Jumalakin voi joskus tehdä ja laittaa palvelijansa tekemään järjenvastaisia asioita, tästä löydämme paljon esimerkkejä Raamatustakin.

Mutta toinen opetus, vähintään yhtä tärkeä, on että tulee välttää kaikenlaista ulkokohtaista tapojen ja tekojen matkimista. Helposti uskovatkin tekevät jotain vain koska he näkevät toisen tekevän. Meidän kaikkien tekojemme tulisi olla Jumalan Hengen vaikuttamia, ei toisten apinointia. Helposti myös alamme tekemään ikäänkuin kaavoja miten ajattelemme Jumalan toimivan, jos Hän joskus jonkun henkilön tai tapauksen kohdalla toimii tietyllä tavalla. Jumala ei kuitenkaan toimi kaavojen mukaan, vaan miten Hän tahtoo. Tietysti löydämme Raamatusta Jumalan ilmoituksen omasta luonteestaan ja olemuksestaan, ja tietysti Hänen toimintansa on aina harmoniassa sen kanssa. Mutta pelkällä järkeilyllä ei voi päätellä tai luulla tietävänsä miten Jumala milloinkin toimii. Raamatusta löydämme myös tapauksia jossa ihmiset kaatuvat Jumalan edessä, eli uskon että Jumalan Henki voi myös tänäkin päivänä kaataa ihmisiä. Mutta jos Hän jonkun kaataa, niin sitten kaataa, ei meidän tulisi sitä tavoitella eikä tehdä siitä erityisen suurta numeroa jos joskus niin tapahtuu. Tai jos joku karjuu kuin leijona, tai tekee jotain muuta "järjetöntä". Liian usein tällaisia asioita aletaan korostaa, joko positiivisessa tai negatiivisessa mielessä, ja silloin ollaan jo eksytty itse pääasiasta. Toki saamme iloita Jumalan teoista, tai toisaalta saamme koetella ilmiöitä, mutta tärkeintä olisi keskittää suurin tarmo Jeesuksen seuraamiseen ja Jumalan palvelemiseen evankeliumin ja Jumalan valtakunnan leviämiseksi.

Minä näen ja ymmärrän, että porukoissa jossa tapahtuu sielullista Hengen työn apinointia (oli se sitten minkämuotoista hyvänsä) on usein samanlaisia ongelmia. Yksi yleisimmistä on, että niissä on voimakkaita auktoriteetteja. Myös niihin usein hakeutuu rikkinäisiä ihmisiä. Silloin on vaara, että ihmiset kiinnittyvät liikaa ihmis-auktoriteetteihin, ja alkavat pitää heitä ikäänkuin Jeesuksena. Siis korottavat ja seuraavat heitä, eivätkä enää niin tarkasti koettele näiden sanoja ja tekoja. Tämä on mielestäni ongelman juuri, ja kaikki erilaiset ilmiöt ja ongelmat mitä tästä aiheutuu ovat ikäänkuin oksia tai hedelmiä. Tästä syystä on tosi tärkeää, että jokainen meistä omalla kohdallaan etsii vain Herraa seuratakseen Häntä. Jos niin teemme, me olemme turvassa, olimmepa missä tahansa. Joskus näiden ilmiöiden takia erottaudutaan väärällä tavalla, ikäänkuin pelosta että jos menen jonnekin seurakuntaan jossa esiintyy sielullisia ilmiöitä, ne automaattisesti tarttuisivat minuunkin. Tietenkin riskejä on aina, varsinkin jos on itse kovin nuori uskossaan eikä ympärillä ole kypsiä ja tervehenkisiä uskovia, mutta toisaalta riskejä ei ole vain näissä seurakunnissa vaan kaikkialla missä on uskovia. On myös porukoita joissa ymmärrettään nämä sielulliset eksytykset, mutta jossa ollaan jollain toisella tavalla vinossa. Eli jokaiseen ihmiseen tulee tietyllä tavalla suhtautua varauksellisesti, siis koetellen Jumalan Sanalla ja Hengellä, ja pitää se mikä on hyvää.

Loppukaneetiksi siis: Kun kiinnitämme sydämemme seuraamaan Jeesusta totuudessa ja teossa, voimme uskoa olevamme täydellisessä varjeluksessa kaikelta vääryydeltä. Silloin meissä asuva Pyhä Henki opastaa meitä kaikkeen totuuteen, joka vapauttaa meidät henkilökohtaisesti kaikesta vääryydestä. Silloin voimme kohdata jokaisen Pyhästä Hengestä osallisen uskovan veljenämme tai sisarenamme, ja voimme jokainen oppia jotakin toisiltamme. Silloin me voimme myös suodattaa sen mikä toisten puheissa ja teoissa ei ole Jumalasta, niin ettei se aiheuta meissä häiriötä. Silloin voimme palvella kukin toistamme sillä armolla ja niillä lahjoilla mitä olemme Herralta saaneet, ja täyttää toistemme tarpeita niiltä osin kuin he jotain tarvitsevat. Uskon, että jos kaikki eläisimme näiden yksinkertaisten totuuksien mukaan, saisimme nähdä paljon rakentumista ja Jumalan ihmeellisiä tekoja ympärillämme, johon sisältyy myös sielullisten ilmiöiden vähentyminen, kun ihmiset saavat kasvaa Jumalan tuntemisessa Hänen Sanansa ja Henkensä kautta.

Siunausta kaikille! :cool:
Herman
 

Re: Kaatumiset tässä ajassa

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 31. Tammi 2013 13:36

Tietysti sillä on merkitystä missä mielessä varoitetaan asioista... onko se pelkkää ihmisten vikojen etsintää, syyttelyä, oikeassa olemisen pakkoa.

Sinänsä mielestäni ei ole väärin sanoa miten on, jos perustellusti ja rakentavasti, tuo asian. On asioita, joista ei raamatussa kerrota, joiden tulos ei tuo rauhaa. Sillä ei oikeastaan ole merkitystä, mistä kaikki on lähtenyt välttämättä, jos tapa on muodostunut yleisesti ottaen sirkukseksi--- arvailujen varaanhan minkään ei tarvitse jäädä.

Jumalan mielenmukainen toiminta tulisi olla tiedossamme, ei se ole arvailujen varassa, miten Jumala toimii. Jumalan toiminnassa näkyvät piirteet ovat nähtävillä... ne tuovat ihmisille rauhaa, iloa jne. Kristuksessa Jeesuksessa. Jos Jumala lupaa jotain, Hän pitää sen... lisäksi yleisesti ottaen, Hän ei kiinnitä katsetta ihmisiin ja anna kunniaansa ihmisille, kyse on "suurista linjoista", ei välttämättä yksittäisten ihmisten toiminnasta.

Ymmärrän ihmisluonteen heikkoutta, en ole täydellinen itsekään... eksynyt monessakin kohdin matkani aikana, vain Kristuksen armossa olen saanut levetä.

Meidän tulisi tuoda Jumalan kunniaa ja kirkkautta tähän maahan. Koen että Jumalan rakkaus on myös sitä, että puolustaa niitä arvoja, jotka nostavat Herran kirkkautta.

Tottakai Jumala voi toimia mitä moninaisimmin keinoin, eikä kyse ole yhdestä eläimen äänestä siellä ja täällä tai siitä kaatuuko yksi ihminen siellä tai täällä(kaatuihan muistaakseni Paavalikin Jeesuksen kirkkaudesta, jos nyt oikein muistan)... mutta ei Jumala tee meistä sellaisia narreja, jotka saattaisivat häpeään Hänen nimensä. Homma voi ihmsillä lähteä lapasesta monin tavoin, ei sen tarvi mennä äärikarismaattiseen suuntaan, se voi myös lähteä siihen suuntaan, että asetetaan muuten tiukkoja rajoja esim. miten elää ja toimia ja luodaan lakeja, joista tuleekin ihmisten lakeja ja pakkotoimintaa toisillemme.

Usko on kaita tie, meille jokaiselle, ja tietenkin jokaisen tulee elää suhteessa Jumalaan itse. Ketään toinen ihminen ei voi pelastaa ja turhaa on ketään ihmistä osoittaa, se kun voi olla sitä malkan etsimistä, jossa se suurin malka onkin omassa silmässä.

Silti tahdon uskoa siihen myös, vaikka vajavainen olenkin, haluan kertoa Hänestä jonka tunnen, jotenkin... kivetkin huutavat Hänen nimeään, miksi en itse sitä tekisi... vaikenisinko, vain siksi että "kaikki saa olla kaikkea".. jos jossain kohdassa haluamme antaa myöten... ehkä silloin on annettava kaikessa kohden myöten? Ei ole rikettä, joka välttämättä on pahempi toistaan?
lonelyrider
 

Re: Kaatumiset tässä ajassa

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 05. Helmi 2013 13:56

Rakkaat ystävät.

Tästä on kyse:

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=xCeVZ6e2T0E[/youtube]



Ne kaatumiset ja eläinten matkimiset joista itse olen varoittanut esim Pirkko Jalovaaran rukousilloissa eivät todellakaan ole mitään viatonta esitystä.

Satanistiset voimat ottaa haltuunsa useita kristittyjä muuttaen heidät eläimmiksi tai juopuneiksi ja kokonaan muuttaa heidän normaalia käyttäytymistään ja itsehillintäänsä.

Se on peloittavaa ja totta ja mikään hyssyttely tai villaisella painaminen ei poista sitä faktaa että minulla on suuri huoli tälläisen toiminnan uhrien hyvinvoinnista. Käsitättekö että he ovat kokonaan demonin tai likaisen hengen vallassa ? Se kontrolloi niitä!!

Se on heidän ajatuksissaan, ruumiissaan ja sielussaan. Se mitä kokouksista tai tilaisuuksista tarttuu matkaan ja jatkaa työtänsä ihmisessä on jotain ikiaikaista , voimakasta ja pelottavaa.

Kaikella rakkaudella katsokaa tuo alla oleva video ja päättäkää itse mitä Henki teille ilmoittaa. Onko se Jumalan työtä vaiko jonkun toisen? Veisitkö lapsesi tuonne? Suosittelisitko lähimmäisellesi? Vai varoittaisitko?

En halua olla ilonpilaaja tai syyttelijä tai haukkuja ja riidanhenki, mutta en Jumalan nimeen anna kyllä lähimmäisteni joutua pahanhengen valtaankaan. Joku kompromissi olisi keksittävä.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Kaatumiset tässä ajassa

ViestiKirjoittaja Herman » 05. Helmi 2013 17:16

Erilaiset ilmiöt voivat myös olla demonista alkuperää. Mutta emme voi ennakkoluuloisesti leimata jotain tietynlaista käyttäytymistä demonisesti, vaan asiat täytyy tutkia ja koetella tapauskohtaisesti. Muuten on vaarana, että sanomme sellaista demoniseksi, joka todellisuudessa onkin ihmisen oman sielullisuuden tuotosta. Näissä kahdessa on kuitenkin aika iso ero, ja näihin käytettävät "lääkkeet" ovat myös aivan erilaiset. Rukoilkaamme hengellistä erottelukykyä ja henkien erottamisen armolahjaa.
Herman
 

Re: Kaatumiset tässä ajassa

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 05. Helmi 2013 18:16

Herman kirjoitti:Erilaiset ilmiöt voivat myös olla demonista alkuperää. Mutta emme voi ennakkoluuloisesti leimata jotain tietynlaista käyttäytymistä demonisesti, vaan asiat täytyy tutkia ja koetella tapauskohtaisesti. Muuten on vaarana, että sanomme sellaista demoniseksi, joka todellisuudessa onkin ihmisen oman sielullisuuden tuotosta. Näissä kahdessa on kuitenkin aika iso ero, ja näihin käytettävät "lääkkeet" ovat myös aivan erilaiset. Rukoilkaamme hengellistä erottelukykyä ja henkien erottamisen armolahjaa.


En minä mitään ennakkoluuloisia leimauksia harrasta, kiitos vaan vihjauksesta. Olin itse puolisoni kanssa Pirkko Jalovaaran kokouksessa jossa omin silmin näin videolla esiintyvää toimintaa, jonka raportoin foorumeille muidenkin koeteltavaksi tässä ketjussa.

viewtopic.php?f=2&t=1037

Puolisonihan vastasi tähän voimaan paniikkikohtauksella ja oksentamisella ja molemmat olimme sitämieltä, että emme kokeneet minkään näköistä rauhallisuutta ja lempeyttä ja rakkautta, jotka yleensä kuuluu Pyhän Hengen kosketukseen. Päinvastoin.Pelotti ja oli apea olo.Olen siis omin silmin ja aistein ollut tilannetta todistamassa ja siitä kokemuksesta käsin täällä varoittelen ihmisiä.


Samaa harmitonta sielullisuutta ja esittämistä Intiassa ja samaa harmitonta sielullista esitystä länsimaissa?

vaiko

Sama saatanallinen kundaliini -voima Intiassa ja sama saatanallinen kundaliini -voima länsimaisissa kirkoissa?


Katsokaapas tämä video ja päättäkää itse. Kannustan kaikkia myös koettelemaan Hengessä nämä videot ja kertomaan havainnoistasi tähän ketjuun.Käykää myös Pirkko Jalovaaran rukousillassa ja kertokaa mitä itse koette ja että osuvatko videon demoniset nykimiset ja eläimminä juoksentelut maaliinsa vai leimaanko, liioittelenko ja valehtelonko täällä vain lämpimikseni kun ei ole parempaa tekemistä? Sen saatte päättää te jotka menevät ja omin silmin ottavat asioista selvää.


[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=eBpw2oQrvMM[/youtube]
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Kaatumiset tässä ajassa

ViestiKirjoittaja Janne » 05. Helmi 2013 18:54

Herman kirjoitti:Erilaiset ilmiöt voivat myös olla demonista alkuperää. Mutta emme voi ennakkoluuloisesti leimata jotain tietynlaista käyttäytymistä demonisesti, vaan asiat täytyy tutkia ja koetella tapauskohtaisesti. Muuten on vaarana, että sanomme sellaista demoniseksi, joka todellisuudessa onkin ihmisen oman sielullisuuden tuotosta. Näissä kahdessa on kuitenkin aika iso ero, ja näihin käytettävät "lääkkeet" ovat myös aivan erilaiset. Rukoilkaamme hengellistä erottelukykyä ja henkien erottamisen armolahjaa.


Rauhan tervehdys rakas veli Herman :pc:

Otetaan esimerkiksi nyt tuo veli Murpatin laittama video.
Sitä en osaa 100% varmuudella sanoa toimivatko nuo videolla esiintyvät ihmiset sielullisesti, vai ovatko he demonien vaikutuksen alaisia, mutta olivat he sielullisia tai henkien vaikutuksen alaisina, niin eihän tuollaista toimintaa tule hyväksyä missään nimessä, eikä puolustella, puhumattakaan siitä että sitä voisi suositella kenellekkään.

Ja jos nuo ihmiset toimivat lihallisesti tuolla tavoin ja kuitenkin väittävät tuota toimintaa Jumalan aikaansaannokseksi vaikka se ei sitä ole, niin eikö se silloin ole valehtelua ja suoranaista Jumalan pilkkaa ? ja jos se on sellaista, niin silloinhan se on myös eksytystä, eikö niin ?

Itse kyllä ymmärrän mitä ajat takaa ja mitä tarkoitat ( toivottavasti), mutta en ole varma ymmärtävätkö kaikki muut lukijat sitä. Jos en tuntisi sinua ja lukisin nämä sinun viestisi niin minulla olisi nyt sellainen käsitys että yrität puolustella tällaista toimintaa. Mutta näinhän ei ole. Eihän ?

Siunatuin terveisin
Janne
Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä 1. Piet. 1:22
Janne
 
Viestit: 560
Liittynyt: 15. Joulu 2010 00:00

Re: Kaatumiset tässä ajassa

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 05. Helmi 2013 18:59

Entisen okkultistin ja meedion (6-v kokemus ) todistus asiasta. Hän jos joku tunnistaa voiman sillä oli ollut saman voiman kanssa tekemisissä meedio aikoinaan:

Seija Saarelaisen todistus :

``Sitten tulivat Seppo Juntunen ja Pirkko Jalovaara kotipaikkakuntani kirkkoon. Minä menin alttarille rukoiltavaksi. Siinä vuoroani odotellessa rukoilin: anna Jumala oikeat sanat -- mikä minua vaivaa, minkä puolesta rukoilla. Kun Pirkko J. sitten kysyi, minkä puolesta rukoillaan, tuli suustani sanat: saisinko syntini anteeksi. Hämmästyin itsekin, ja hämmästynyt oli Pirkko J. Hän hymähti, pani kätensä olkapäälleni ja alkoi posmottaa jotain mantralta kuulostavaa.

``Silloin koin jotain erittäin tuttua. Minua oltiin viemässä transsiin. Olin tuota harrastanut jo vuosia, joten tiesin `voiman'. Tein kaikkeni ettei voima imaisisi minua tiedottomuuteen. Katsoin alttariristiin ja rukoilin Jumalaa: `auta, ei enää, ei enää ikinä'. Viimein Pirkko J. lopetti. Olin pysynyt pystyssä ja tietoisena olostani. Hän katsoi iloisena minua ja sanoi, että minussa on Jeesus-energiaa!! `EI-EI-EI, ei mitään energiaa', ajattelin ja pelkäsin. Olin aivan puulla päähän lyöty. Kirkossa sama meininki kuin meidän henkiparannuspiirissä! Sanat vain rohkeammin raamatullisia.

``Minut ohjattiin kirkkoherra Kaarlo Jalkasen sielunhoitoon. Olo oli tokkurainen ja suuta kuivasi. Kysyin krh:lta neuvoa, kun uskon jälleensyntymisoppiin, että missä Raamatussa sanotaan, ettei sitä ole. Hän vastasi, ettei Raamatussa oikeastaan sitä sanota ollenkaan!!!! Minä halusin pois. Peräännyin ovea kohti, valitin huonoa oloa. Hän sanoi, että Pyhä Henki alkaa vaikuttaa!! (Minä en mokomaa henkeä tarvitse, joka tekee pahan olon). Pää riipuksissa menin kirkonpenkkiin. Oli oudon raskas olo.

``Ystävät kehoittivat menemään varmuuden vuoksi Seppo Juntusen parannettavaksi, ehkei kaikki ollut parantunut! Seppo yritti kaataa (= hypnotisoida). Melkein onnistui, sen verran heikko jo olin. Kummallista, että meediot lasketaan kirkkoon, ajattelin. Minulla ei olisi ollut edes rohkeutta tulla näin julkiseen paikkaan. No, en saanut kirkossa syntejäni anteeksi, en edes rippiä, synninpäästöä. Ei edes kysytty, miksi halusin synnit anteeksi. Jäi maku, että jos pyytää syntejä anteeksi, niitä on rukoiltava. Ei voi uskoa Jeesuksen ne ristille vieneeksi.

``Meni noin kuukausi ennenkuin pääsin sellaisen papin puheille, joka itse on ristin juurella ja sanassa tiukasti kiinni. Jumalalle kiitos, että heitä vielä on. Hän opasti minut turvalliselle, tukevalle Jeesus-kalliolle. Oli hieno hetki kun oivalsin, että Jeesus on vienyt ristille minun kuormani!!!''

Lähde:

http://p1.foorumi.info/vapaasana/viewto ... 9b7e832347


Kundaliini energia ei ole harmitonta lukekaapas:

Kundaliinienergia tai kundaliinivoima on itse asiassa saatanallista demonista voimaa ja energiaa, jonka kautta pimeyden henkivallat eksyttävät ihmisiä pois Raamatun Jumalan valmistamasta pelastuksesta, joka on Herrassa Jeesuksessa.

Itämaisissa uskonnoissa on myös seitsemän sakraa, jossa kundalini-henki (kundalini käärme) eli kundalinivoima tai energia kiertäytyy ihmiseen seitsemän sakran kautta. Kundalini sana on sanskriitin kieltä ja tarkoittaa kokoon kiertynyt tai kierteellä oleva. Kundanlini-henki, voima- ja energia on saatanan demonista voimaa, jonka kautta sielunvihollinen eksyttää ja turmelee ihmisiä.

Kundaliinijoogan kautta pimeyden henkivallat johdattavat ihmisiä harhaan, eksymykseen ja uskomaan itämaisten uskonnon opetuksia sekä tekemään syntiä ja kapinoimaan Raamatun Jumalaa vastaan. Kundaliinienergian, eli saatanallisen voiman tarkoitus on kivuta ylös kruunchakraan asti, jonka jälkeen ihminen "valaistuu" ja tulee täysin saatanan pettämäksi. Tämän prosessin kautta joistakin ihmisistä tulee riivattuja, eli demonihenki tulee heihin asumaan.

Lähde:

http://www.kotipetripaavola.com/jooga.html#2
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa