Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

ViestiKirjoittaja timppa » 29. Tammi 2013 20:38

Hei.

Ajattelin perustaa tähän uuden viestiketjun, jossa asiasta kiinnostuneet voisivat keskustella Israeliin, Iraniin ja Lähi-itään liittyvistä uutisista ja tapahtumista, vieläpä kristillisestäkin näkökulmasta.

Hyviä tietolähteitä Israeliin liittyvistä uutisista esim.

- "TV7 Israel News" facebookissa. Tarjolla useita kymmeniä uutisia aiheesta kuin aiheesta päivittäin.
- Pekka Sartolan blogi http://www.ajanteos.com/kolumniParent.php. Pekka julkaisee n. 1 krt /kk tahdilla koosteita Israelin ja Lähi-idän tapahtumista. Hänellä vaikuttaa olevan paljon tietämystä, ja on pitkälle perehtynyt näissä asioissa. Miinuspuolena se, että ei yleensä mainitse tietolähteitään.. eli pieni lähdekritiikki joskus paikallaan.

Parin viime vuoden aikana Lähi-idässä, ja muuallakin maailmassa, on tietysti seurattu Iranin 'toilailuja' ydinaseiden kehittämisessä, ainakin seuraavissa paikoissa:
Kuva

Pinnan alla käydään varmasti kuumaa kamppailua ydinaseen hankkimisen estämiseksi Iranissa. Pari vuotta sitten oli Stuxnet-tietokonevirusta, Israelin ja Yhdysvaltain yhdessä kehittämä, joka oli suunnattu Siemens-merkkisiä sentrifugien taajuusmuuntajia vastaan. Kyseisiä taajuusmuuntajia on käytössä Iranin uusissa rikastuslaitoksissa. Viime syksynä kuulimme viimeksi, että elokuussa oli Fordon rikastuslaitokseen johtavat sähkölinjat räjäytetty rikki, ote P. Sartolan blogista:
Tässä elokuun puolivälissä tapahtuneessa sähkölinjan tuhoutumisessa oli kyseessä sabotaasi. Joku oli onnistunut jäljittämään voimalaitokselta rikastamoon johtavan linjan, kaivanut syvään ja sijoittanut räjähdyspanoksen oikeaan paikkaan räjähtämään oikeaan aikaan. Sen jälkeen laitos pimeni, varageneraattorit käynnistyivät, mutta ne pitävät yllä vain välttämättömiä toimintoja, ei sentrifugeeja jotka tarvitsevat valtavasti virtaa toimiakseen. Arviot laitoksen uudelleen käynnistymisesti liikkuvat useiden kuukausien tasolla.


Noh, mitäs on taas mediassa ollut (paitsi tietenkin täällä Suomen uutispimennossa)? http://www.bbc.co.uk/news/world-middle-east-21230686 Iran kiistää raportit Fordon rikastuslaitoksella sattuneesta valtavasta räjähdyksestä.
Since Friday, various Western and Israeli media have been quoting Iranian sources as saying that the Fordo enrichment facility was rocked by a massive explosion a few days ago - shortly before Israel's general elections on 22 January.


Uutisesta poimiten hieman aikajännettä ydinasekelpoisen uraanin kehittämiselle Iranissa:
A leaked report by the International Atomic Energy Agency (IAEA) last November said Iran was ready to double its output of 20%-enriched (medium-enriched) uranium at the site.

Fordo is designed to contain 16 cascades of centrifuges producing 20%-enriched uranium, which experts say could be enriched to about 90%, or weapons-grade, in a relatively short time. The IAEA said half of the cascades could be fully operational within months.


Jatketaan päivittelyä...
timppa
 
Viestit: 20
Liittynyt: 28. Tammi 2013 19:56
Paikkakunta: Kuopio

Re: Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

ViestiKirjoittaja Eetu » 29. Tammi 2013 22:47

Noniin ensinnäkin pyydän jo valmiiksi anteeksi jyrkkiä mielipiteitä ja korostan että en tahdo mitenkään haastaa riitaa mutta olen näköjään ollut eturivissä kun temperamenttia jaettiin. Eli anteeksi jo etukäteen kaikesta mitä nyt kirjoitan, mutta kaikella rakkaudella ilmoitan mielipiteeni seuraavasti:

Olen tajunnut että mediassa valehdellaan aina, BBC valehtelee, Hesari valehtelee, Reuters valehtelee, Associated Press valehtelee, Keskisuomalainen valehtelee, CNN valehtelee, valeoppositio Verkkomedia.org valehtelee, Alex Jones valehtelee, yms. yms.

Tässä tietoa Israelin joukkotuhoaseista:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Israelin_joukkotuhoaseet

BBC suoltaa liittoutuneiden eli Yhdysvaltojen ja sen kavereitten sotapropagandaa, ihan samaa sarjaa kuin Suomen virallinen Pravda eli Helsingin Sanomat jossa äskettäin hehkutettiin nettihittiä eli videota jossa amerikkalainen sotilas ampuu pahaa terroristia, jee tykätään siitä Facebookissa!

Kaikella kunnioituksella, en ymmärrä sitä että uskovan pitäisi asettua sodassa millekään puolelle, itse vastustan sotaa riippumatta siitä kuka sitä käy.

Yhdysvallat ei ole "hyvien" puolella eikä Israelkaan. Ei sodassa ole kukaan "hyvien" puolella, sota on suolenpätkiä, kuolleita lapsia, ruumiinpalasia, palavaa fosforia iholla. Sota on helvettiä.

Iran on muka pahis koska lähetti apinan avaruuteen ja se rikkoi suuren ja pyhän YK:n itse keksimiä sääntöjä. YK on kommunistien salajuoni joka on yksi niistä monista keinoista joiden kautta lopulta saadaan aikaan uusi maailmanjärjestys.

Nyt on menossa sota terrorismia vastaan, joten kaikki Yhdysvaltoihin liittyvät uutiset ovat sotapropagandaa, ei Obama ole lopettanut esim Guantanamon vankilaa vaan pitää siellä maailman tappiin asti ihmisiä vankeina. Obama on hirmuhallitsija, ja maissisiirapin tyhmentämät jenkit luulevat että Obama muka tuo heille hyvän tulevaisuuden. Ei tuo. Obama on sionistien sätkynukke. Sionistit omistavat koko Yhdysvallat, ja Yhdysvallat voisi ihan hyvin liittää Israeliin koska Yhdysvaltojen johdossa on niin paljon henkilöitä joilla on Yhdysvaltojen ja Israelin kansalaisuus. Israel on laittomasti perustettu valtio, palestiinalaisia pidetään keskitysleireissä ja kristityt on aivopesty olemaan sodassa Israelin puolella mutta miksi ihmeessä kristityt asettuvat millekään puolelle, sitä en ymmärrä. Itse en aio sotia missään sodassa joten en myöskään hyväksy mitään sotaa, siispä tämä onkin viimeinen viestini tähän Israel-aiheeseen koska saatan taas ladella jotain harkitsematonta. Toivon että kukaan ei nyt vedä tästä viestistä herneitä nenään mutta miettikää ihmiset sitä että eihän Jumala meidän halua hyväksyvän sotaa missään muodossa, sota on helvettiä kuten sanottu, kauhua, tappamista, raiskaamista, ihmisyyden irvikuva - en hyväksy sotaa enkä hyväksy Israelin valtion tekoja. Siunaan silti Israelin kansaa, ihan kuten siunaan koko tätä maailmaa. Monet valtio ovat vapaamuurarien perustamia, ei niissä ole mitään siunattavaa, eihän meidän pidä perkeleen töitä siunata. Siunaan kaikkia ihmisiä, kunpa mahdollisimman moni tulisi uskoon sillä maailman on menossa kohti suurta pimeyttä, tuntuu kuin usva laskeutuisi kaiken ylle. Vielä on kauniita asioita, on kaunis luonto täällä Suomessa, on nauravia lapsia, on mukavat pakkaskelit, kiitos Herralle siitä.
Eetu
 

Re: Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 30. Tammi 2013 12:21

Eetu .Olihan tuossa pari riviä ihan hyvääkin ,mutta minun mielestä mopedisi ohjaus on aika jyrkkä.Katsos Israel esim Raamatun mukaan ei ole `vahingossa`perustettu tai ns väärien ihmisten toimesta ja totta Jumala on ohjannut juutalaisia hyvin moniin paikkoihin ja jos oikein tutkimalla tutkitaan Juutalaisia on todella monessa paikassa sekä vallankahvassa että opettamassa yms tai jos puhutaan nyky älyn vertauskuvaa Einstein, niin en usko vahinkoon .Saatana hallitsee kanssa monin paikoin ,mutta Jumala on se joka määrää silti rajat .Ajatus malli voisi olla vaikka näin ,joka tekee monen asian mielenkiintoisesksi ,että Raamatun teksti on jo kirjoitettu ,eikä siihen tule muutosta kuten muinaisten aikojen profeettojen toimesta oli mahdollisuus katumukseen ja jo sanottu tuho saattoi peruuntua.Nyt kirja ja teksti on valmis .Kaikki on ennelta ilmoitettu ja aika vaan on Jumalan hallinnassa ja se mitä Hän tekee tapahtuu varmasti ja pysyvästi ja mikään sitä ei muuta. Ja sota se todella on sitä ihmisten `hulluutta`ei olla opittu 1ja 2 Maailmansodasta eiyhtään mitää eli historian mukaan 3 odotellessa historiaa katsoen se tulee .Tosin kaikki tulee silloi kun on sen aika.Mitä tulee Raamatun polttopisteeseen Palestiinalaiset ja ympärys vallat Israelista siis kansan joukot on opetettu Marttyyri kuoleman kunnian ikuisen elämän väärällä opastuksella (luvataan miehillä oma haaremi naisia taivaassa)siis Täysi Hoito kun saa tapettua Israelilaisen ja mitä enemmän saa tapettua sen parempi paikka on Taivaassa .Eli tämä viha joka on Israelin ympärillä ja niissä ihmisissä saa Juutalaisten toimet olemaan ihan normaalia sillä jos Suomen ympärillä olis samanlainen tilanne ,niin jokainen voi tietysti vetää omat johtopäätöset asiasta kun laittaa itsensä moiseen paikkaan monesti huomaa miltä tuntuisi.Tai vaikka iltaruokaa syödessä 5kg metalliputki tulisi katon läpi ,joka on ammuttu Palestiinan toimesta ,tai murhaaja porukka ilman suoja muuria tulisi palestiinan puolelta yöllä ja viiltäisi koko juutalais perheeltä kurkut auki heidän nukkuessaan .Tätä mättöä voisi jatkaa ,mutta en nyt jatka enempää ,sodassa kuten historia kertoo ei ole voittajia sillä aina tuleen ns voittajallekkin tappioita.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

ViestiKirjoittaja Eetu » 31. Tammi 2013 15:33

Kiitti, onhan se jyrkkä se ohjaus. :) En taida sanoa tähän enempää.
Eetu
 

Re: Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

ViestiKirjoittaja timppa » 31. Tammi 2013 17:58

Sartolan blogissa näyttää olevan uusi päivitys Iranin tilanteeseen liittyen. Israel on myös näköjään tehnyt ilmaiskun:

http://theaviationist.com/2013/01/30/israel-air-strike-syria/#.UQqF7eiVr3s

Tästä on myös tietoa Sartolan blogissa, nähtävästi terroristeille menossa ollut ohjuskuljetus oli ainakin kyseessä.

Edit: Vähän lisää, tällä kertaa Syyrian puolelta palautetta:

http://yle.fi/uutiset/syyria_uhkaa_israelia_kostolla/6475376?origin=rss

Lisäksi mieleen palaa taannoin eräässä radio-ohjelmassa esille noussut Raamatun kohta, Jes. 30.
10 Mutta sinä, minun palvelijani Jaakob, älä pelkää, sanoo Herra, älä säiky, Israel. Sillä katso, minä pelastan sinut kaukaisesta maasta, sinun jälkeläisesi heidän vankeutensa maasta. Ja Jaakob on palajava, elävä rauhassa ja turvassa, kenenkään peljättämättä.
11 Sillä minä olen sinun kanssasi, sanoo Herra, ja pelastan sinut. Minä teen lopun kaikista kansoista, joiden sekaan minä olen sinut hajottanut; ainoastaan sinusta minä en loppua tee: minä kuritan sinua kohtuudella, mutta rankaisematta minä en sinua jätä.
12 Sillä näin sanoo Herra: Paha on sinun vammasi, kipeä on saamasi isku.
13 Ei kukaan aja sinun asiaasi; sinun haavaasi ei paranneta, se ei kasva umpeen.
14 Kaikki sinun rakastajasi ovat sinut unhottaneet, sinua he eivät kysy. Sillä niinkuin vihollista lyödään, olen minä sinua lyönyt, kovalla kurituksella, koska sinun rikoksesi on suuri, sinun syntisi monilukuiset.


Tämä toteutuu täydellisesti tällä hetkellä YK:ssa. Ensin Palestiinalle myönnettiin tarkkailijavaltion status (viime syksynä) ilman Israelin hyväksyntää. Tämä rikkoo täysin Oslo I ja II sopimuksia, eli YK on alkanut toimia omia periaatteitaan vastaan Israelin kohdalla! Toinen tästä poikinut jatkoepisodi on tämä maailmanlaajuinen vastustus Israelin rakentamisesta Jerusalemin alueille asuntoja. Tästähän syksyllä eri maiden ulkoministerit pitivät "puhutteluja" Israelin suurlähettiläille omissa maissaan ympäri maailman, Suomessa Erkki Tuomiojaa mukaanlukien. Palestiinan tarkkailijavaltion asemasta Suomi myös antoi puoltavan äänen.

Joel 3 kuvaa tarkemmin, millä perusteella pakanakansojen tuomio tapahtuu Israelin ahdingon ajan jälkeen:
1 Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan ja Jerusalemin kohtalon,
2 minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani
3 ja heittäneet minun kansastani arpaa; ovat antaneet pojan porttoa vastaan sekä myyneet tytön viinistä, jonka ovat juoneet.
timppa
 
Viestit: 20
Liittynyt: 28. Tammi 2013 19:56
Paikkakunta: Kuopio

Re: Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

ViestiKirjoittaja timppa » 01. Helmi 2013 19:52

Vähän lisää tietoja ja spekulaatiota sotilaallisesta näkökulmasta Israelin tämän viikkoisesta ilmaiskusta: http://theaviationist.com/2013/02/01/israeli-ew/#.UQvxtuiVr3s

Israelilla on kyllä hyvät edellytykset elektroniselle sodankäynnille.
timppa
 
Viestit: 20
Liittynyt: 28. Tammi 2013 19:56
Paikkakunta: Kuopio

Re: Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

ViestiKirjoittaja timppa » 02. Helmi 2013 17:21

Iran esitteli tänään uutta "huipputeknologiaa" ilmailun saralla: http://yle.fi/uutiset/iran_esitteli_kotikutoisen_havittajan_ei_nay_tutkassa_-_video/6478047?origin=rss

Yle uutisten otsikko kertoo paljon, kyseessä todellakin on kotikutoinen hävittäjä...

Kuva

Näyttää vahvasti muovi/lasikuitumallilta eikä miltään toimivalta vehkeeltä. Tässäpä toisenlainen uutinen asiasta: http://aviationintel.com/2013/02/02/worst-ruse-ever-iran-unveils-new-stealth-fighter/
Ensimmäisellä videolla (Iranin julkaisema) lennätetään konetta vastaavaan muotoon tehtyä RC:tä eli kauko-ohjattavaa pienoismallia :)

Tässä ammattimaisempi analyysi http://theaviationist.com/2013/02/02/iran-new-stealth-fighter/

"It looks like this pilot is in a miniature plane." On tainnut Iranin pojilta mennä vähän mittakaavat pieleen tämän muovikuoren valmistuksessa...
Kuva
timppa
 
Viestit: 20
Liittynyt: 28. Tammi 2013 19:56
Paikkakunta: Kuopio

Re: Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

ViestiKirjoittaja Eetu » 08. Helmi 2013 14:38

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/20 ... 1236157/12

Wikipediasta:

"Iranin maaperä on epävakaata ja alttiina maanjäristyksille. Paksuista sedimenttikerroksista löytyy öljyä ja maakaasua. Maan talous perustuu ennen kaikkea öljyvaroihin."

"Iranin talousjärjestelmä on sekoitus keskussuunnittelua, valtion omistusta öljystä ja suuryrityksistä, kylien maataloutta ja pienimuotoista yksityistä vaihtotaloutta ja palveluyrityksiä."

" Sillä on hallussa myös Venäjän jälkeen maailman toiseksi suurimmat maakaasuvarannot"

http://www.cbi.ir/default_en.aspx

Iranissa on siis öljyä ja maakaasua. Sotia käydään sen takia, että päästään käsiksi vihollisen hallussa oleviin luonnonvaroihin. Tulevaisuudessa sotia käydään juomaveden takia, nyt vielä mm öljyn takia. Iranissa on keskuspankki eli yksi syy hyökätä sinne on myös se, että hyökkääjät haluavat tehdä Iranista velkaorjia kuten meistä suomalaisistakin, olemme Euroopan Keskuspankin raudanlujassa otteessa ja ainoa tie pois siitä on erota EU:sta. Suomessakin oli joskus muinoin keskuspankki kuten Iranissa.

Sanoin että en sano tähän asiaan muuta mutta sen sanon että en vain edelleenkään ymmärrä miksi kenenkään kristityn pitäisi asettua sodassa jommallekummalle puolelle. Yhdysvallat ja Israel tulee tappamaan iranilaisia siviilejä luonnonvarojen takia, eikö meidän pitäisi olla kuitenkin lähimmäisenrakkauden puolella. Ja sitten sananen mediasta, Yle käyttää tiedonlähteitä kansainvälisiä uutistoimistoja eli propagandatoimistoja jotka ovat samojen tahojen hallussa, jotka haluavat sotaa Irania vastaan eli vihollinen demonisoidaan kaikin mahdollisin keinoin. Kenties se apina lentää avaruuteenkin -juttu oli silkkaa propagandaa, nythän on sota terrorismia vastaan menossa. Ketkä niitä terroristeja ovatkaan, ainakin tämän tutkimuksen mukaan Yhdysvallat on terroristi:

http://yle.fi/uutiset/tutkimus_usan_len ... ta/6309576

lennokki-iskut eli raukkamaista kauko-ohjaustoimintaa, jenkki juo kokista ja syö hampurilaista, samalla kun ohjailee joystickillaan lennokin, joka pommittaa siviilejä.
Eetu
 

Re: Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

ViestiKirjoittaja timppa » 10. Helmi 2013 11:03

IDF = Israel Defence Forces = Israelin Puolustusvoimat. Israelilla on armeija puolustustarkoituksessa.

Iran (Ahmadinejad) sekä ympäröivät valtiot ja Israelin ympärillä vaikuttavat terroristijärjestöt taas haluavat tuhota Israelin ja lopettaa tämän itsenäisen valtion olemassaolon.

"Joel 3:
1 Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan ja Jerusalemin kohtalon,
2 minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani"

"1. Mooseksen kirja 12:
1 Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
2 Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
3 Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."

Muuten ajankohtaista, poimittu P. Sartolan blogista:

"Valkoisen Talon lehdistöpäällikkö ilmoitti 5.2.2013 että pres.Obama tekee valtiovierailun Israeliin 20.3 ja käy samalla visiitillään myös Jordanissa tapaamassa kuningas Abdullah II:sta sekä Ramallahissa v.t. presidentti Mahmoud Abbasia. Kolmen päivän vierailu on laatuaan ensimmäinen Israeliin, siis Obaman presidenttikausilla, ehdokkaana ollessaan hän kävi kylläkin Jerusalemissa kesällä 2008... Toinenkin yhtä selkeä viesti oli, jopa yllättäen, neuvottelujen agendalla oli vain kolme pääasiaa: Syyrian tilanne ja sen joukkotuhoaseet, Iranin ydinhankkeet ja niiden estäminen sekä akselin Iran-Syyria-Libanon (Hizbollah) heikentäminen."

"Vierailuilmoitukseen reagoitiin Lähi-idässä melko voimakkaasti. Iran katkaisi välittömästi jo suunnitellut ja sovitut kahdenkeskiset ydintekniikkaa koskevat neuvottelut USA:n kanssa. Saudeissa puolestaan odotetaan Obamalta selkeitä toimenpiteitä Syyrian tilanteen ratkaisemiseksi, kuningaskunta tulee kapinallisia kaikin tarvittavin voimin, mutta ilman lentokieltoa Syyrian armeijaa ei voida voittaa jos tankkien kanssa vielä pärjättäisiinkin. Tuuliviiriksi mainostettu USA:n presidentti osoitti olevansa maineensa väärtti. Hän määräsri kuudennen laivastonsa palaamaan takaisin itään, mutta ei Syyrian rannikon tuntumaan, vaan pohjoisen Israelin aluevesille vastapainoksi Venäjän laivaston oleskelulle Tartoksessa ja Latakiassa. Se mitä nyt pelätään ja mihin ollaan varauduttu, on Hizbollahin toiminta jos Syyrian hallitus sattuisi kaatumaan syystä tai toisesta. Silloin saattaisivat myrkkyohjukset lennellä kohti Israelin pohjoista rajaa, johon IDF joutuisi vastaamaan todella rajusti ja voimalla."

"Nyt jopa USA:n hallitus ja Obama joutuvat myöntämään että diplomatian keinoin Irania ei pysäytetä, Ahmadinejadin mukaan, siis lausunnossa jonka hän antoi Egyptin presidentille, Mursille, Iran on jo ydinasevaltio ja haluaa jakaa sen alan tietämystään myös Egyptin kanssa. Samoin Iran painostaa Syyriaa jatkamaan asetoimituksia Hizbollahille keinolla millä hyvänsä, vaikka joitakin saattueita kyettäisiinkin tuhoamaan, jokunen voi aina päästä perille. Tällainen Iranin maaninen Israel-viha saisi jo vähitellen tulla laajempaa tietoon ja ymmärrykseen myös länsimaissa ja samalla tiedostaa sen todellinen lähde ja taustavaikuttaja. Iranin Vallankumouskaarti on lähettänyt jo 50.000 aseistettua erikoisjoukkojensa sotilasta Syyrian armeijan tueksi, asia joka jäädyttää puolestaan Lähi-idän sunnalaisten valtioiden suhteita niin Iraniin kuin Syyriaankin. "

On hyvä tiedostaa, että Jumala siunaa pakanakansoja (eli siis myös Suomen kansaa) Israelin eli juutalaisten kautta. Israelia Jumala sen sijaan siunaa suoraan. Jumala tuomitsee Israelin pakanakansojen kautta ja pakanakansat Hän tuomitsee suoraan.


Kyseessä on aika yksinkertainen asia, minkä vuoksi meidän tulisi siunata Israelia ja rukoilla tämän maan puolesta. Lisäksi oman maamme päättäjien puolesta tulee rukoilla.
timppa
 
Viestit: 20
Liittynyt: 28. Tammi 2013 19:56
Paikkakunta: Kuopio

Re: Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

ViestiKirjoittaja Eetu » 10. Helmi 2013 13:19

Onhan Suomellakin "puolustusvoimat" mutta silti suomalaisia sotilaita on sotimassa jenkkien sotia mm. Afganistanissa. Puolustus-sana on vain hämäystä, armeija on kummiskin se mikä se "puolustusvoimatkin" on. Suomenkin "puolustusvoimat" "puolustivat" aika hanakasti kun tavoittelivat Suur-Suomea, noh sanotaanhan että hyökkäys on paras puolustus.

http://news.antiwar.com/2009/02/03/us-s ... to-israel/
Eetu
 

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 24 vierailijaa

cron