Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

ViestiKirjoittaja Eetu » 26. Maalis 2013 21:50

David Ben-Gurion (Israelin ensimmäinen pääministeri) Look-aikakauslehdessä vuonna 1962:

"Kaikki armeijat lakkautetaan, eikä tule enää olemaan sotia. Jerusalemissa, Yhdistyneet kansakunnat (todella Yhdistyneet kansakunnat) rakentavat profeettojen pyhäkön palvelemaan kaikkien mannerten yhdistynyttä unionia, tämä tulee olemaan ihmiskunnan korkeimman oikeuden istuinpaikka."

Sanhedrin:
http://www.kristitynfoorumi.fi/sanhedrin.htm

"Uskotaan, että Sanhedrinin uudelleenperustaminen edeltää Messiaan paluuta. Tällöin viitataan esim. Jes.1:26-27. Uskomuksen mukaan vain toimiva Sanhedrin voi asettaa tulevan Messiaan, juutalaisen kuninkaan, virkaansa. Perimätiedon mukaan Sanhedrin perustetaan, kun osa juutalaisia asuu jälleen omassa maassaan. Näin monelle hurskaalle juutalaisen uskonnon edustajalle yritys muodostaa toimiva Sanhedrin, on merkki Messiaan ilmestymisestä.

Muistamme, että Jeesus Kristus, Messias, ei paluussaan tarvitse yhdenkään ihmisen tai ihmisinstituution apua. Mikään inhimillinen toimi ei ole Häntä asettanut ”virkaan”, eikä tule asettamaankaan. Hän saapuu ajallaan suvereenina Israelin Messiaana ja koko maailman Kuninkaana, pelastamaan ihmiskunnan ja koko luomakunnan täydeltä tuholta, jonka ihminen muuten saisi aikaan. Tärkein asia meille on Kristuksen suorittama sovitus ihmisen ja Jumalan välillä, Joh.8:24, 17:3. Jumalan sovitustyö Jeesus Messiaan kautta kuuluu sekä juutalaiselle, että pakanalle."
Eetu
 

Re: Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

ViestiKirjoittaja tanu » 26. Maalis 2013 22:32

Eetu kirjoitti:David Ben-Gurion (Israelin ensimmäinen pääministeri) Look-aikakauslehdessä vuonna 1962:

"Kaikki armeijat lakkautetaan, eikä tule enää olemaan sotia. Jerusalemissa, Yhdistyneet kansakunnat (todella Yhdistyneet kansakunnat) rakentavat profeettojen pyhäkön palvelemaan kaikkien mannerten yhdistynyttä unionia, tämä tulee olemaan ihmiskunnan korkeimman oikeuden istuinpaikka."

Sanhedrin:
http://www.kristitynfoorumi.fi/sanhedrin.htm

"Uskotaan, että Sanhedrinin uudelleenperustaminen edeltää Messiaan paluuta. Tällöin viitataan esim. Jes.1:26-27. Uskomuksen mukaan vain toimiva Sanhedrin voi asettaa tulevan Messiaan, juutalaisen kuninkaan, virkaansa. Perimätiedon mukaan Sanhedrin perustetaan, kun osa juutalaisia asuu jälleen omassa maassaan. Näin monelle hurskaalle juutalaisen uskonnon edustajalle yritys muodostaa toimiva Sanhedrin, on merkki Messiaan ilmestymisestä.

Muistamme, että Jeesus Kristus, Messias, ei paluussaan tarvitse yhdenkään ihmisen tai ihmisinstituution apua. Mikään inhimillinen toimi ei ole Häntä asettanut ”virkaan”, eikä tule asettamaankaan. Hän saapuu ajallaan suvereenina Israelin Messiaana ja koko maailman Kuninkaana, pelastamaan ihmiskunnan ja koko luomakunnan täydeltä tuholta, jonka ihminen muuten saisi aikaan. Tärkein asia meille on Kristuksen suorittama sovitus ihmisen ja Jumalan välillä, Joh.8:24, 17:3. Jumalan sovitustyö Jeesus Messiaan kautta kuuluu sekä juutalaiselle, että pakanalle."



Eipä tuo yllätä yhtään. Nykyinen Israelin valtio on Rothschildin suvun perustama(saivat maa-alueen kuittauksena Englannin suurista veloista heille) ja myös YK on Rothschildien perustama omia tarkoituksiaan varten. Mutta "punakilven"-suku ja muutkin mammonan palvojat ovat jo hävinneet.

Vain hetki ja Jeesus tulee takaisin ja lopettaa tämän maailman saastan lopullisesti! :welcome: :hearts:
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

ViestiKirjoittaja toni t » 12. Loka 2015 14:01

The Middle East Problem

Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

ViestiKirjoittaja Lily » 12. Loka 2015 15:09

Tuli tämä raamatunpaikka mieleen. Olemme korvilamme kuulleet ja monilla varmasti pääkin painunut hartioiden kanssa alas, juuri siihen väärään suuntaan.
Siitä sitten jos ei päätään nosta tarpeeksi ylös, näkee taas vaan masentavaa maailman menoa *huoh*. Kun vain nostaisimme päämme kunnolla ylös, niin huomaisimme taivaan ja kaiken sen turvan ja helpotuksen mikä on Herrassa :)


Luukas 21:28
"Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."
Lily
 

Re: Israel, Iran ja tapahtumat Lähi-idässä

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 12. Loka 2015 16:04

***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 34 vierailijaa