Koetelkaa Hengessä -porsaanreikä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Koetelkaa Hengessä -porsaanreikä

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 20. Tammi 2013 14:01

Minua on jäänyt vaivaamaan tämmöinen asia kun olen tätä palstaa tutkinut.

Moni heittää aika villejä teorioita/lausuntoja/kannanottoja yms ja ei vaivaudu tarkistamaan väitteidensä todenperäisyyttä kuin hyvinkin pintapuolisesti, ja sitten kun ei jakseta nähdä vaivaa heitetään wanha kunnon "Muistakaa koetella kaikki Hengessä".

Tahtoisin muistuttaa jengiä, että suurin osa ihmisistä ei jaksa/osaa/pysty koetella asioita Hengessä. Jos kokoajan tarkistaisi kaikki foorumilla lausutut asiat rukouksessa ei lukija paljon muuta tekisikään kun koettelisi Hengessä foorumia ja rukoilisi valaisua foorumin asioihin.

Toinen vaara on se, että kun viestiketjun sivulla 1 joku tekee villinlännen "Koetelkaa Hengessä" vetäsyn niin jos ei kukaan vahvista tai kiistä Hengessä koeteltavaa asiaa, niin helposti ajatellaan että ei kukaan ole tota väitettä kumonnut joten vedämpä tästä johtopäätelmän että kenelläkään Henki ei ole asettunut teoriaa vastaan vaikka ollaan jo sivulla 5, joten se on oltava totta.

Eli tahtoisin kehoittaa ja kannustaa ihmisiä (myös ja etenkin itseäni)postittamaan enemmän asioita joista on varma ja joita on jotenkin jaksanut tutkiskella ja selvittää eikä vaan aina ottamaan helppoa "Joo no jotain tommosta se ehkä tarkotti ja vissii se jotenki liitty Raamattuunkin, mutta nyt on kiire koetelkaa Hengessä mä lähen kauppaan!" Tai ainakin mainitkaa rehellisesti että ette tiedä mistä puhutte, mutta arvaatte parhaanne mukaan.

Sama kehotusta tajoaisin maailmanlopun odottajille. Voisitteko ystävällisesti harjoittaa lähde kritiikkiä kun kerrotte teorioitanne ihmisille? Esim joku random internet sivu ei ole vielä hyvä lähde vaan näitä sivuja voi itse kukin tänne nettiin tehdä ja kirjoitella mitä sattuu huvittamaan, kaikki mikä lukee www sivuilla ei ole totta! Jotkut ihmiset joilla ei ole hyvää suodatus kykyä voi ottaa asiat totena ja ruveta muokkaamaan elämäänsä lausuntojenne perusteella. Muistuttaisin vielä, että epäilyttävät asiat ovat juuri niitä eli epäilyttäviä asioita eikä siis kiistattomia totuuksia vaan vain epäilyjä, jotka ilman todisteita jäävät vain epäilyiksi joita ei kannata toitottaa.

EDIT* Niin ja lisäksi haluaisin kaikella rakkaudella kannustaa käyttämään lähteitä, eli jos luette jonkun mielenkiintoisen asian niin laittaisitte sen tiedon mistä asian olette löytäneet niin lukija voi päätellä kokeeko lähteen luotettavaksi.

Vastuu ei ole pelkästään lukijalla!

Laitan vielä kevennykseksi tähän malliesimerkin turhasta mutu pelottelu viestistä, joka selkeästi osoittaa miten hyödyllistä on terve lähde kriittisyys :D

Päivitys 1.1.2013: Reutersin uutinen kertoo, että ISON-komeetta on SUUREMPI KUIN KUU ja että kun se kohtaa maapallon, maapallo HÖYRYSTYY!!!! MAAILMANLOPPU TULEE MARRASKUUSSA 2013!!!!!!!!


Lähde: http://www.ilmatar.net/~np/misc/maailma ... te20121213

PS: Kirjoituksen tarkoitus ei ole satuttaa tai näpäytellä ketään, vaan ainoastaan edistää totuutta ja vastustaa valhetta sekä edistää toivoa ja vastustaa pelkoa.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Koetelkaa Hengessä -porsaanreikä

ViestiKirjoittaja Janne » 20. Tammi 2013 15:00

Minusta on aika omituista että kehoitat kirjoittajia, että he eivät saisi kirjoittaa että koetelkaa asia Hengessä ?

Silloin kun opetetaan raamatusta ja varsinkin silloin kun opetetaan siitä jotain uutta tai uskovien mielipiteitä jakavia asioita, on mielestäni hyvä että pyydetään lukijaa koettelemaan asia Hengessä.
Juuri silloin kun kirjoittaja käskee koettelemaan asian Hegessä, hän alistuu sen tosiasian alle että hän saattaa itse olla väärässä.

Jokaista kukkaruukun sijoituspaikkaa on toki turha käskeä koettelemaan Hegessä, mutta joskus se voi olla hyvä se ruukun sijoituspaikkakin koetella, jos siis niin kokee.

Tähän loppuun vielä yleisestiottaen. En kyllä yhtään pidä tästä tyylistä että ihmisiä neuvotaan mistä ja miten kirjoitetaan. Eiköhän se ole jokaisen oma asia mistä ja mitä kirjoittaa, kunhan kirjoitukset ovat tämän foorumin sääntöjen mukaiset.

Lisäksi, jos itse ei pidä jostain kirjoitetusta aiheesta niin ei sellaisia kirjoituksia ole pakko lukea.

Siunatuin terveisin
Janne
Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä 1. Piet. 1:22
Janne
 
Viestit: 560
Liittynyt: 15. Joulu 2010 00:00

Re: Koetelkaa Hengessä -porsaanreikä

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 20. Tammi 2013 19:37

Janne kirjoitti:Minusta on aika omituista että kehoitat kirjoittajia, että he eivät saisi kirjoittaa että koetelkaa asia Hengessä ?

Silloin kun opetetaan raamatusta ja varsinkin silloin kun opetetaan siitä jotain uutta tai uskovien mielipiteitä jakavia asioita, on mielestäni hyvä että pyydetään lukijaa koettelemaan asia Hengessä.
Juuri silloin kun kirjoittaja käskee koettelemaan asian Hegessä, hän alistuu sen tosiasian alle että hän saattaa itse olla väärässä.

Jokaista kukkaruukun sijoituspaikkaa on toki turha käskeä koettelemaan Hegessä, mutta joskus se voi olla hyvä se ruukun sijoituspaikkakin koetella, jos siis niin kokee.

Tähän loppuun vielä yleisestiottaen. En kyllä yhtään pidä tästä tyylistä että ihmisiä neuvotaan mistä ja miten kirjoitetaan. Eiköhän se ole jokaisen oma asia mistä ja mitä kirjoittaa, kunhan kirjoitukset ovat tämän foorumin sääntöjen mukaiset.

Lisäksi, jos itse ei pidä jostain kirjoitetusta aiheesta niin ei sellaisia kirjoituksia ole pakko lukea.

Siunatuin terveisin
Janne



Joo pahoitteluni tuli vähän kiireessä kirjoiteltua niin tekstistä tuli tönkkö ja hyökkäävä.

Pointtini ei siis ollut kieltää Hengellä koettelua vaan lähinnä kannustaa selvittämään asioita mahdollisimman hyvin, niin että kaikkea ei tarvitsisi koetella. Toki jos asia jota käsitellään on sen luonteinen, ettei sitä voi sen kummemmin tutkia ja jos Raamattukkaan ei anna yksiselitteistä vastausta niin silloinhan ei jää oikein muuta vaihtoehtoa kuin koetella Hengessä.

Taitaapa viestin sävy olla vain omaa turhautumistani, kun en oikein osaa asioita Hengellä käsitellä niin se turhauttaa. Pitääpä koittaa tulla paremmaksi asiassa josko se siitä sitten helpottaisi.

Lähdekritiikki -asia on kuitenkin mielestäni kannatettava asia, joten eipä mennyt ihan hukkaan koko posti :).
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Koetelkaa Hengessä -porsaanreikä

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 20. Tammi 2013 19:53

Pystyisikö joku linkkaamaan yhden viestiketjun, jonka sisältämä posti on koeteltu Hengessä tällä foorumilla?

Siis niin että joku on kommentoinut viestiin, että juu koettelin Hengessä väittämäsi asian ja olen samaa/eri mieltä.




Eli väitin että tapahtuu niin että kirjoittajat ei jaksa ottaa selvää tai varmistua asioista ja toteaa vain "koetelkaa Hengessä" ja

sitten parin sivun päästä kukaan ei ole sanonut että joo koettelin Hengessä ja vahvistan /en vahvista väittämää. Eli syntyy suuri määrä vahvistamatonta mutua, jonka lukijat voivat sitten ottaa vahingossa totena koska asiaa ei ole koeteltu ja vahvistettu/kumottu.

En siis kieltänyt vaan kannustin käyttämään sitä vähemmän.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Koetelkaa Hengessä -porsaanreikä

ViestiKirjoittaja Janne » 20. Tammi 2013 21:22

Pystyisikö joku linkkaamaan yhden viestiketjun, jonka sisältämä posti on koeteltu Hengessä tällä foorumilla?

Siis niin että joku on kommentoinut viestiin, että juu koettelin Hengessä väittämäsi asian ja olen samaa/eri mieltä


http://uskonaskel.munpalsta.net/viewtopic.php?f=2&t=119&p=862&hilit=koettelin+hengess%C3%A4#p862

http://uskonaskel.munpalsta.net/viewtopic.php?f=2&t=139&p=1067&hilit=koettelin+hengess%C3%A4#p1067

http://uskonaskel.munpalsta.net/viewtopic.php?f=2&t=604&p=5793&hilit=koettelin#p5793
Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä 1. Piet. 1:22
Janne
 
Viestit: 560
Liittynyt: 15. Joulu 2010 00:00

Re: Koetelkaa Hengessä -porsaanreikä

ViestiKirjoittaja Janne » 20. Tammi 2013 23:42

Oli vielä "pakko" palata tähän asiaan :)

Tuo kyllä oli aika (ainakin minua) yllättävä ilmiö, että tuollaisia viestejä oli varsin vähän missä oli sanottu että olen koetellut asian ja se on/ei ole OK. Ehkä ihmiset sitten koettelevat itseksenä asioita, tai sitten ei koettele ollenkaan.

Jos nyt ajattelen itseäni, niin jos minulla on jostain aiheesta sama käsitys kuin kirjoittajalla, niin kyllä sitä tulee aika harvoin enään koeteltua asiaa uudestaan. Joskus toki olisi hyvä koetella/tutkia asioita uudestaankin, sillä ainahan voi vaelluksen aikana ilmaantua jotain sellaista mitä ei ole aiemmin tullut ottaneeksi huomioon.

Itse olen kokenut että jokaisessa asiassa tulisi aina jättää se vaihtoehto auki, että itse on väärässä. Paitsi tietenkään siinä että Jeesus on Herra ja Pelastaja, joka kuoli ristillä meidän kaikkien syntien tähden, jotta meillä olisi ikuinen elämä kirkkaudessa Hänen kanssansa .
Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä 1. Piet. 1:22
Janne
 
Viestit: 560
Liittynyt: 15. Joulu 2010 00:00

Re: Koetelkaa Hengessä -porsaanreikä

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 21. Tammi 2013 00:34

Täytyy sano että lähinnä tulin surulliseksi tuosta "kevennykseksi" tarkoitetusta linkistä. Enkä siksi, että joku alkaisi pelkäämään tuollaisia kirjoituksia nähdessään. Minusta se kertoo jotain surullista eritoten siitä, joka jaksaa odottaa maailmanloppua ja paneutua siihen, milloin sellainen "höyrystyminen" tässä tulee ihmiskunnan kohdalle...
lonelyrider
 

Re: Koetelkaa Hengessä -porsaanreikä

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 21. Tammi 2013 00:41

Uskoisin että Hengessä koetteleminen voi olla myös jotain sellaista, että uskova oppii tunnistamaan hyvän ja väärän, eron Hengessään... ehkei siihen aina tarvita, monien viikkojen tutkintaa ja rukoilua... eihän tästä kirjoittamisesta ja yleensäkään uskovien yhteydestä mitään tulisi, jos ei mitään uskalla sanoa, vaan ikäänkuin pitää jäädä johonkin epävarmuuden kehään. Toisaalta, monissa asioissa, itsensä koetteleminenkin on tarpeen, että onko asia Pyhän Hengen kautta opittua, vai ihmisen omia juttuja :)
lonelyrider
 

Re: Koetelkaa Hengessä -porsaanreikä

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 21. Tammi 2013 11:53

Janne kirjoitti:Oli vielä "pakko" palata tähän asiaan :)

Tuo kyllä oli aika (ainakin minua) yllättävä ilmiö, että tuollaisia viestejä oli varsin vähän missä oli sanottu että olen koetellut asian ja se on/ei ole OK. Ehkä ihmiset sitten koettelevat itseksenä asioita, tai sitten ei koettele ollenkaan.



Juuri tämän takia koin, että pitäisi asiasta koittaa jotakin yrittää änkyttää :D.

Ei sitä Hengellä koettelemista tule kieltää, sillä Jumalan on Totuuden Hengen meille puolustajaksi antanut ja sitä (vai Häntä?) saa ja tulee käyttää. Olisi hedelmällistä kaikille, jos yhdessä kaikki jaksaisimme koetella asioita Hengessä ja kirjoitella viestiketjuihin tuntoja käsiteltävästä asiasta.

Se ei pelkästään auta totuuden esiin tulossa ja vastausten saannissa, vaan antaaa toivoa ja luottamusta Jumalan lupauksiin kun nähdään Hengen hedelmiä ja Jumalan yliluonnollista puuttumista jokapäiväisessä elämässä.

Minua kiehtoo kaikki Raamatun Jumalasta olevat yliluonnolliset asiat ja ihmeet. Eipä tarvitse kenenkään okkultismi kirjoja availla ja sieltä etsiä mystiikkaa, jännitystä ja yliluonnollisia asioita sillä Jumalan yliluonnolliset asiat ovat puhtaita ja täydellisiä sekä todellisia ja niitä tarjotaan opetuslapsille auliisti ja runsain mitoin. Myös rukousvastaukset ovat äärimmäisen kiehtovia Jumalan ihmeitä!

.....

Hei Jori haluutko nähä ihmeitä?

Jori: -Joo!

Selvä! Ei muuta kun kiittimet ristiin ja rupeat puhumaan Herralle ja sitten kärsivällisyyttä odotukseen ! Kaikki osaa tehdä yliluonnollisia ihmeitä Jumalan avulla! Jää Harry potterit äkkiä kakkoseksi.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 38 vierailijaa

cron