Kuvantekokielto

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Kuvantekokielto

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 08. Loka 2017 21:51

Itse olen jo ketjussa omat ajatukseni jakanut eikä nyt paljoa ole uusia ajatuksia asiaan laittaa.

Ihmettelen vain tämän kysymyksen synnyttämiä vahvoja tunteita, ihan selvästi jumalankuvat Jeesuksesta ovat tulleet tärkeiksi ihmisille eivätkä ole yhdentekeviä koska asia ei ole toisille sivutettavissa olankohautuksella. Onko tämä henkistä vai lihallista?

Miettiiköhän ihmiset miksi näin on? Miksi valhekuva Jeesuksesta on niin tärkeä? Tuo "kiiltokuva Jeesus" ei ole oikea Jeesuksen kuva, eikä kukaan edes tiedä mistä se on syntynyt, ja kuka on ollut mallina. Kuitenkin kiiltokuvajeesuksella on pitkä naismainen tukka jonka Raamattu sanoo olevan häpeäksi miehelle, miksi ihmiset eivät ymmärrä että tuo kiiltokuvajeesus ei kuvaa Jeesusta, se ei ole HÄN!

1. Kor. 11:14-25

14 Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi;
15 ja että jos vaimolla on pitkät hiukset, se on hänelle kunniaksi? Sillä ovathan hiukset annetut hänelle hunnuksi.


Yritettiin myös avata keskustelua siitä että jotkut ihmiset ovat näyssä Jeesuksen nähneet, eipä kukaan kuitenkaan ole vahvistanut että Hän näyttäisi "kiiltokuvajeesukselta" ei kukaan ole sanonut että Joo hän oli ihan samannäköinen liehuvan tukkansa kanssa kuin kuvassa. Se kuva on häpeäksi Jeesukselle ja pilkkaa Häntä kuvaillessaan Jeesuksen pitkähiuksisena.

Jos joku osaa osoittaa ja antaa jotain todisteita, että kiiltokuvajeesus on oikea kuvaus Jeesuksesta, eikä valhetta otan tämän välittömästi huomioon, mutta näin ei ole, kuva on valhe!
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Kuvantekokielto

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 17. Loka 2017 09:05

Poistin tästä viestin, ilmeisesti kaikki ovat aiheeseen kyllästyneitä eikä ketään varmaan haittaa jos keskustelu ei jatku :)
Viimeksi muokannut Peace In Rest päivämäärä 17. Loka 2017 18:10, muokattu yhteensä 3 kertaa
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Kuvantekokielto

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 17. Loka 2017 09:08

Poistinkohan itse vahingossa tuosta välistä yhden viestini, vai poistiko ylläpito sen?
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Kuvantekokielto

ViestiKirjoittaja pekka » 17. Loka 2017 09:10

Peace In Rest kirjoitti:Poistinkohan itse vahingossa tuosta välistä yhden viestini, vai poistiko ylläpito sen?


Poistimme sen ja saat yksityispostia asiasta.

-Ylläpito
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Kuvantekokielto

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 17. Loka 2017 09:11

pekka kirjoitti:
Peace In Rest kirjoitti:Poistinkohan itse vahingossa tuosta välistä yhden viestini, vai poistiko ylläpito sen?


Poistimme sen ja saat yksityispostia asiasta.

-Ylläpito


Ok, hyvä kun kerroit etten ala uudelleen naputtelemaan sitä tähän :)
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Kuvantekokielto

ViestiKirjoittaja Jukka » 07. Marras 2017 23:45

Tänään näin kalan kuvan jonkun ajoneuvon takaosassa ja siitä juontui mieleeni palstalla käyty keskustelu toisen käskyn merkityksestä. Sellainen näkemys täällä esitettiin, että kuvien ja piirrosten tekeminen Jeesuksesta on Raamatussa kielletty. Mitä mieltä olette siitä, että alkuseurakunnan ajoista lähtien uskovat piirsivät mm puihin ja kallioihin kalan kuvan todistukseksi Jeesuksesta, johon uskoivat.

KALA kreikaksi IKTYS Ἰησοῦς Χριστὸς Θεοῦ Υἱὸς Σωτήρ suomeksi Jeesus Kristus Jumalan Poika Pelastaja

Tätä piirrosta lienee ei voida tulkita käskyn rikkomiseksi, vai voiko? Kysyn ihan vakavissani, koska en koskaan aikaisemmin ole tullut tätä asiaa pohtineeksi. Näyttää siltä, että uskovat ensimmäisellä vuosisadalla eivät ainakaan kokeneet rikkovansa toista käskyä piirtäessään tai muulla tavalla tehdessään kalan kuvan todistukseksi Jeesuksesta, jonka tunnustivat Jumalan Pojaksi ja Pelastajaksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Iktys#/me ... chthys.svg
Jukka
 

Re: Kuvantekokielto

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 08. Marras 2017 14:18

*
Jukka, minä kuulin muuta mitä siinä kalan kuvassa sanotaan että se tarkoittaa meitä kristittyjä. Kysyn oletko varma että se kala viittaa Jeesukseen?

Mitä vainon aikoihin tulee; luulen että kun kohdataan uskovia niin Pyhä Henki ilmoittaa että he ovat Jeesuksen uskovia kuten sinä päivänä minulle tapahtui. Me molemmat olimme yhdessä kaupassa niin minä kävelin erään naisuskovan ohi tietämättäni ja yhtäkkiä tunsin voimakkaan Pyhän Hengen läsnäolon ja käännyin katsomaan sitä naista ja hän myös kääntyi katsomaan minua. Me ymmärsimme ilman sanoja että olemme Jeesuksen uskovia. Sen Pyhä Henki ilmoitti meille että me olemme Jeesuksen uskovia ja ilman muuta.

Kävikö tämä sama juttu teille? Olisi kiva jututtaa kohtalotoveriaan siitä jutusta. ;gladly:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Kuvantekokielto

ViestiKirjoittaja Jukka » 08. Marras 2017 15:02

vaisuliini kirjoitti:Jukka, minä kuulin muuta mitä siinä kalan kuvassa sanotaan että se tarkoittaa meitä kristittyjä. Kysyn oletko varma että se kala viittaa Jeesukseen?


Mitä Sinulle on sitten kerrottu kalan kuvan merkitsevän, ellei Jeesuksen tunnustamista? Kerropa tai laita linkki. Olen kyllä tietoinen, että kala-symbolilla on ollut jo ennen kristinuskon syntymistä muunlaisia merkityksiä, mutta muistaakseni nekin liittyivät uskontoon (vaikka eivät kristinuskoon).

Kuten aikaisemmin kirjoitin on kala kreikaksi iktys. Sen alkukirjaimista muodostui vainottujen kristittyjen 'jalo uskon tunnustus' sekä ilmeisesti merkki kokoontumispaikoista; Ἰησοῦς Χριστὸς Θεοῦ Υἱὸς Σωτήρ - Jeesus Kristus Jumalan Poika Pelastaja.
Jukka
 

Re: Kuvantekokielto

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 08. Marras 2017 15:23

*
Jukka, olisin kysynyt mistä tietolähteestä hän sai sen ja olisin pyytänyt linkin. Uskoin heti mitä hän sanoi että se kalan symboli tarkoittaa meitä kristittyjä. Kysyppä muilta uskovilta jos he tietävät jotain siitä. Jeesushan itse teki meistä ihmisten kalastajiksi ja kai se symboli tarkoittaa sitä, luulen niin.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Kuvantekokielto

ViestiKirjoittaja Jukka » 08. Marras 2017 20:22

vaisuliini kirjoitti:*
Jukka, olisin kysynyt mistä tietolähteestä hän sai sen ja olisin pyytänyt linkin. Uskoin heti mitä hän sanoi että se kalan symboli tarkoittaa meitä kristittyjä. Kysyppä muilta uskovilta jos he tietävät jotain siitä. Jeesushan itse teki meistä ihmisten kalastajiksi ja kai se symboli tarkoittaa sitä, luulen niin.


On totta, että Jeesus kutsui ainakin neljää kalastajaa opetuslapsikseen ja lupasi tehdä heistä ihmisten kalastajia. Ajatus siitä, että opetuslapset olisivat piirtäneet kalan kuvia todistukseksi uskosta osattomille -heitähän Jeesus lähetti opetuslapsensa voittamaan- tuntuu aika etäiseltä sillä eihän tuo iktys-sana sisällä varsinaista evankeliumin saarnaa vaan pikemminkin ytimekkään uskontunnustuksen niiden kesken, jotka ovat jo löytäneet Jeesuksen Pelastajana. Yritin löytää netistä tukea Sinunkin näkemykselle, mutta en löytänyt. Eihän toki tuo esittämäsi näkemyskään "ihan tuulesta temmattu ole", mutta ei mielestäni kuitenkaan uskottavin selitys kalasymbolin käytölle vainojen ensimmäisille vuosisadoille.

Asiaa tutkiessani löysin tällaisen linkin. Siinä kerrotaan kalasta.

http://kotisatama.net/fi/raamattujasana ... ewidth=560

JK. Vaikka jatkoin tätä kuvantekokieltokeskustelua (nähtyäni sen kalan kuvan) niin tahdon sanoa, että kodissani ei ole kuvia eikä patsaita enkeleistä tai Jeesuksesta (koska en pidä sellaisista). Keskustelin ehkä noin vuosi sitten kristityn kanssa, joka kertoi vaivautuneensa jumalanpalveluksessa siitä, kun pappi kumartui kokoustilan sivuseinälle kiinnitetyn "pyhän krusifiksin juurelle" ja näytti kuin olisi osoittanut rukouksensa sille. Eikö Suomen Siionissa asu enää elävää Jumalaa, kun pitää kuvia kumartaa ja patsailta apua anoa?
Jukka
 

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 37 vierailijaa