Se, mitä Jumala on luonut, kertoo Hänestä, kuten taideteos tekijästään. Luomakunta kertoo Jumalan täydellisyydestä jopa tällaisena sateisen harmaana päivänä.
Kuin musiikki tekijästään. Linnut puun oksalta toiselle ja tuuli, joka ravistelee hiljaisia puita; hiljenee ja vain hiljaa huojuttaa...
Jeesus kehoitti katselemaan taivaan lintuja ja oppimaan niiltä Jumalan huolenpidosta. Myös kukkien kauneus voi opettaa meitä. Ja muurahaisten ahkeruus. Meren aallot, jotka vaahtoavat rantaan. Taivaan pilvet ja ukkosen pauhu. Kunpa silmämme avautuisivat ottamaan vastaan Jumalan opetusta luomakunnan kautta... Voiko olla, että pysähtyisin luonnon keskellä ja kääntäisin sydämeni Jumalan puoleen, eikä Hän puhuisikaan mitään? Kyllä Hän puhuu. Hän kiinnittää huomioni lähes huomaamattomaan polkuun puiden siimeksessä ja puhuu muinaisesta polusta, joka on kuin aamurustko ja kirkastuu kirkastumistaan. Hän kertoo hiljaa tuulessa Hengestään. Tiedänkö, mistä se tulee ja minne se menee? Niin on myös jokainen Hengestä syntynyt tuulen kaltainen. Sen huminan kuulee; näkee kuinka puut huojahtavat, mutta mistä ja milloin se tulee? Se jää Jumalan salaisuudeksi. Henki jakaa kullekin erikseen niinkuin tahtoo (1.Kor.12:11).
Kaikki, mitä täällä näemme, on kuitenkin vain Hänen tekojensa äärten häämötystä ja tällaisenaan luomakunta on vielä turmeluksen orjuudessa...