Miksi uskomme on voimatonta?

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Miksi uskomme on voimatonta?

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 27. Marras 2012 13:47

Lonelyrider kirjoitti: "miksi sairaat eivät parane, vaikka ennen paranivat? Kuka vain uskova, tulisi olla Jeesuksessa siihen armoitettu..."
Itse uskon, että kuka vain uskova ei omista parantamisen armolahjaa (1.Kor.12:30). Kun Jeesus sanoi: "...he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi (Mark.16:16)", ajattelen hänen tarkoittaneen uskovia yleensä yhteisönä, eli että uskovien keskuudessa nämä merkit esiintyvät, mutta kuitenkaan jokainen yksilöuskova ei välttämättä aja ulos riivaajia, puhu uusilla kielillä tai paranna sairaita. Henki jakaa kullekin erikseen niinkuin tahtoo (1.Kor.12:11).
Eri asia on sitten, että tahtoisiko Jumala kuitenkin toimia kaikkien ihmeiden ja merkkien voimalla jokaisen yksilöuskovan kautta... Uskon, että Jumala tahtoisi, koska myös ihmeiden ja merkkien kautta Jumalan valtakunta tulee ihmisiä lähelle ja levittää valoaan. Uskon Jumalan tahtovan antaa kaikkia armolahjoja kaikille, mutta hän antaa vain niille, jotka missäkin tilanteessa ovat käyttökelpoisia. Mitä hyötyä olisi esimerkiksi antaa jollekin kielien selittämisen armolahja, jos hän ei koskaan käy sellaisessa paikassa, missä joku puhuu kielillä, eikä itsekään puhu kielillä..? Kaikki armolahjat annetaan hyötykäyttöön.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Miksi uskomme on voimatonta?

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 27. Marras 2012 22:42

Jos ajattelee, että uskova voi joko olla jaoteltu niin, että toisilla on voima Jeesuksessa tehdä ihmeitä ja toisilla ei, se ei ole mielestäni sitä uskoa jossa on usko. Jeesus puhuu raamatussa sinapin siemenen kaltaisesta uskosta, uskon siihen... myös minulle kuin sinulle, tai ihan kelle vaan, on annettu voima Kristuksessa Jeesuksessa, ajaa ulos riivaajia, parantaa sairaita! Jeesuksen voima ei ole sellainen joka toimii joillakin vaillinaisesti tai joillakin se ottaa spurttivaihteen, syy on kyllä jossain uskon ymmärryksessä ihmisellä, jos usko ei ole sellaista jossa näkyy ja kuuluu Kristus...

Ihmiset yleensä selittävät niin, että ei kaikille kaikkia ja onhan se uskokin yksi armolahja... noup, en suostu uskomaan, että joudun pureskelemaan kynisiäni, kun apua tarvitsevat ovat lähellä... sen verran tulee olla lähimmäisen rakkautta(ei pelkästään sanoissa vaan teoissa), että uskoo heillekin parantumisen olevan mahdollinen niin että itsekin saa olla Jeesuksen työn välikappaleena. Sitä en tiedä, miksi se ei toimi, vaikka uskon näin, ehkä vielä jonain päivänä se usko muuttuu todellisuudeksi.
lonelyrider
 

Re: Miksi uskomme on voimatonta?

ViestiKirjoittaja systeri » 28. Marras 2012 08:27

Jospa se onkin sitä että Herra tahtoo aloittaa siivouksen meistä uskovista.Seurakunnan sisällä ei pitäis olla syntiä..esim riitaisuuksia ylpeyttä mitään väärää ym

1. Piet. 4:17
Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?

Alkuseurakunta eli niin että armolahjat toimi ja he olivat rohkeita..olivat koolla ja yhtä ja mm antoivat omastaan ym.Onkohan tuo "uhkauksia" sana oikein käännetty seuraavassa luvussa.Pitäiskö olla uhrauksia,oon varmaan lukenut aina uhrauksia :)

Ap 4
29 Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi;
30 ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta."
31 Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat koolla, ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti.
32 Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä.

1 kor 6

17 Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan.
18 Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan.
19 Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?
20 Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.

Jeesus kirkasti itsensä omalla ristinkuolemallaan...meidän tulisi kirkastaa Häntä omalla elämällämme :think2:
systeri
 

Re: Miksi uskomme on voimatonta?

ViestiKirjoittaja systeri » 28. Marras 2012 08:41

Eikös tuos edellises luvus pyydetä Jumalaa ojentamaan kätensä ,koska seurakunta teki uhrauksia, rakkauden tekoja???
systeri
 

Re: Miksi uskomme on voimatonta?

ViestiKirjoittaja systeri » 28. Marras 2012 09:13

Uhkauksia onkin varmaan se oikea sana...pitäis lukea ajatuksella koko luku ennenkö kyselee mitään. Mutta silti ne teki uhrauksia ja taisteli myös "vastustajia" vastaan. :)
systeri
 

Re: Miksi uskomme on voimatonta?

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 28. Marras 2012 16:46

No se... tänä päivänä seurakunta on aika hajallaan oleva... ehkä yksi syy on myös tämä yhteiskuntamme, jossa on kaikenlaista, joka vie aikamme ja ajatuksemme.

Jaa..a.. mikähän on sitten se seurakunnan merkitys ja mikä yksilöuskovan merkitys tässä... varmaan ensisijaisesti meissä itsessämme on se jokin este... mutta ehkä kun jonain päivänä? kaikki lähtee vyörymään lumipallon lailla... niin se onkin koko seurakunnan keskuudessa.

En halua olla pessimisti... mutta voin myös sanoa "I have a dream"... lainatakseni kuuluisaa oikeustaistelijaa.
lonelyrider
 

Re: Miksi uskomme on voimatonta?

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 28. Marras 2012 17:16

Aloitukseen... tänä päivänä opetus on huonoa. Opetetaan, kaikki jotka uskoo, ovat pelastuneita ja tämä ei pidä paikkansa ihan noin, ei yksin riitä että uskoo. Aika moni on sitten tyytyväisiä, siihen seurakuntansa linjaukseen... tiedän ihmisiä, joille traditiot ovat tärkeitä... he saavat uskonelämässään voimaa virsistä ja sunnuntain jumalanpalveluksista... itse asiassa, olen huomannut että he ovat tyytyväisimpiä uskossaan jopa usein, koska ei heillä ole mitään epäilystäkään, että tarvitsisi uskoon jotain muutakin.

Usein pidetään huonona asiana sitä, että ihminen on ahdistuksessa uskonsa kanssa ja sen ahdistuksen ääni halutaan vaientaa sanomalla, että usko vaan... vaikka ahdistus voisi olla itsetutkiskeluun johdattavaa tai kasvun kannalta edistävää.

Tyytyväisyys ei ole välttämättä hyvä juttu, ehkei toisinkaan päin... riippuu tilanteesta.

Ajatuksia aiheeseen... pieniä mietintöjä.
lonelyrider
 

Re: Miksi uskomme on voimatonta?

ViestiKirjoittaja systeri » 29. Marras 2012 07:49

Mä en jaksa tuijottaa siihen että mitä seurakunta on tällä hetkellä..on vaan halu rakentaa sitä niissä "puitteissa" jotka on itselle tällä hetkellä mahdollista ja uskon kyllä että Jumala on tälläkin hetkellä vahvasti mukana :)
systeri
 

Re: Miksi uskomme on voimatonta?

ViestiKirjoittaja systeri » 30. Marras 2012 10:01

Lonelyrider kirjoitti: "miksi sairaat eivät parane, vaikka ennen paranivat? Kuka vain uskova, tulisi olla Jeesuksessa siihen armoitettu..."


Siivoillessa tuli mieleen että ehkä sairaat ei parane tänä päivänä siksi kun useimmat haluais vaan rypeä synnissä ja nähdä ihmeitä ja merkkejä. Mutta eivät haluaisi tehdä parannusta asioissa.Jeesushan sanoi aikoinaan parantaessaan itsekkin että "älä enää syntiä tee"
Mua itseä puhuttelee tämä asia nyt aika voimakkaasti.
systeri
 

Re: Miksi uskomme on voimatonta?

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 23. Joulu 2012 12:26

Niin kukapa meistä tietää Jumalan lopun ajan ajatukset ja säännöt ja asetukset .Yleisesti tässäkin sydän ratkaisee näin uskon ja moni meistä uskovista silti viettää aikaa sohvalla enemmän kuin vaikka yrittää parantaa ihmisiä jossain tuolla .Jos oikein yrittää ja anoo Jumalalta ja ottaa selville kaikki asiat mitkä On Esteenä ettei voima toimi.Nykyaika kaikkinen hullutuksineen saa sotkettua näin luulen monen ihmisen ja Jumalan välisen herkän ja kauniin suhteen ja sana suhde on sitä että Jumalan kanssa ollaan suhteessa .Siis aistit ,ajatukset kaikki olemus kiinnitetään Herraan olemalla OSA hänen voimaa.Oma Pää on pahin este .Silti Taivaan Isä tekee ja näkee parhaiten aina ja täytyy muistaa ettei kaikki parane ja tässä ajassa niitä riittää kyllä jotka on jollain lailla vastaan sillä kuunnelkaa heidän puheitaan ne paljastaa muutaman lauseen jälkeen totuuden?!!.Rakkaus Rakkaus Rakkaus saa voiman toimimaan siis Rakkaus sanonko vielä kerran Rakkaus. Täydellinen Rakkaus Jumalaa kohtaan ja ympärillä olevia Ihmisiä kohtaan .Jumala näytti kerran kotikokouksessa hienosti erityylistä ylistystä mitä pitäisi suorittaa puheella ja laululla ja aina vapaasti sydämmestä sekä meillä jokaisella on Lupa roikkua hänen puvun helmassa ja ymmärsin näin että jopa vaatia (ei käskeä)kun hän istuu valtaistuimella siis voimaa peliin Rakkaudella ja sitkeyttä ja Rukouksiin pituutta ,Jumala halajaa kuulla meistä jokaisesta paljon siis eiku toimeen ja periks ei anneta .
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 25 vierailijaa

cron