Pirkko Jalovaara

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Pirkko Jalovaara

ViestiKirjoittaja Juha » 19. Syys 2014 11:37

Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Pirkko Jalovaara

ViestiKirjoittaja pekka » 19. Syys 2014 12:02

tanu kirjoitti:
pekka kirjoitti:
Aikoinaan kun en vielä ollut uskossa niin tuli muutamaan otteeseen oltua poliisiputkassa. Yleensä alkoholilla oli osuutta asiaan.

Armeijassa oloaikana aikanaan minut heitettiin kymmeneksi vuorokaudeksi armeijan selliin siitä syystä, että krapulassa (oli tullut vietettyä iltaloma paikallisessa kapakassa) en jaksanut aikaisin aamulla mennä muiden mukana tekemään alikersantin määräyksestä lumitöitä.

Erityisesti tuo armeijan rangaistus tuntui aikoinaan kohtuuttomalta mutta minulle sanottiin, että sain olla muille esimerkkinä siitä, että millään verukkeella ei saa kieltäytyä palvelustehtävistä.

No, onhan noista kaikista putkareissuista jo aikaa kulunut aika paljonkin mutta sen muistan, että kivaa se ei ollut koskaan kun vapaus riistettiin pois vaikka pahaa olin tehnytkin jokaisen putkareissuni johdosta. Jos olisin osannut ja ymmärtänyt olla aikoinaan esimerkiksi ilman alkoholia niin luultavasti en olisi elämässäni viettänyt ainoatakaan päivää putkassa paksujen ovien takana muusta maailmasta eristettynä. Mutta oppirahat pitää elämässä maksaa ja suuri kiitos siitä Herralle.


Kuva



Samat sanat Pekka. Putkassa tuli oltua useaan kertaan Suomessa, ulkomailla ja laivalla.
Ja aina viinan vuoksi. Eli mut korjattiin useasti talteen liiallisen humalatilan ja sekavuuden vuoksi.

Ei ollu kivoja paikkoja, mutta kaikkeen tottuu. Ja nyt ajattelen niin, että jos uskon vuoksi joudun joskus tulevaisuudessa
istumaan, niin tuttuja paikoja ovat sellit eikä tule niin isona järkytyksenä.

Jumalan siunausta kaikille tähän päivään.


Tuttuja paikkoja on Tanu, näin on asia. Mutta onneksi Herra armahti aikanaan meidätkin molemmat ja kaikki nuokin pahat teot on anteeksi saatu. Totisesti on kaduttu mitä on tullut aikoinaan tehtyä juovuspäissään ja muutenkin.

Huono seura hyvät tavat turmelee ja niin minullekin aikanaan kävi eli eksyin vääriin kaveripiireihin ja pikku hiljaa aloin itsekin ryyppäämään ja huoraamaan ja tappelemaan juovuspäissäni.

Rankka kokemus oli totisesti myös aikoinaan se kerta kun oltiin juotu pimeästä ostettua pirtua ja aloin sitten räpeltämään isokaliberista revolveria ja kuinka ollakaan se laukesi vahingossa ja luoti lävisti kaverini käsivarren (rikkoen luun ja verisuonia) ja hetken perästä verta oli kaikkialla ja monta poliisiautoakin tuli paikalle ja kerrostalo jossa silloin asuin piiritettiin ja minut pantiin käsirautoihin ja heitettiin kolmeksi vuorokaudeksi pidätysselliin ja minut tuona kolmen päivän aikana kuulusteltiin monta kertaa. Herralle suuri kiitos, että tuo kaverini silloin jäi henkiin ja toipuikin pahasta ampumahaavan leikkauksesta suhteellisen hyvin. Tuosta tapauksesta on kulunut nyt noin kaksikymmentä vuotta.

Kiitos Herra Jeesus, että olen saanut vapautua saatanan ja synnin orjuudesta ja suuresta armostasi saan nyt seurata sinua ja todistaa sinusta.

Kiitos Isä, että Poikasi Herra Jeesus on sovittanut syntimme ja tunnustamalla syntimme ja huutamalla Häntä sydämissämme avuksemme saamme syntimme anteeksi ja Pyhän Hengen voiman vapautua kaikesta pahuudesta ja vääryyden siteistä. Kiitos Isä, tästä päivästä Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, aina ja iankaikkisesti, amen.

Ef. 2:10

Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.


Ilm. 5:13

Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"



Roomalaiskirje 10:

8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.

9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".

12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.

13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?

15 Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Pirkko Jalovaara

ViestiKirjoittaja Siivetön » 19. Syys 2014 14:30

Kiitos Jumalalle näistä veljistä, joiden kohdalla Jumala on tehnyt sen suurimman ihmeen, eli pelastanut heidät, nostanut heidät pois lokaisesta liejusta ja asettanut heidän jalkansa kalliolle, antaen heidän sisimpäänsä uuden virren, kiitoslaulun Jumalalle!!!

KIITOS JA YLISTYS HERRALLE!

Nämä ovat niitä ihmeitä, joita meidän tulis rukoilla tapahtuvaksi ja jakaa kaikkien nähtäville ja kuuluville.

Ei haittaa, vaikka menisimme jalka- tahi käsipuolena taivaaseen, mutta se on suuri murhe, että niin moni menee molemmat kädet ja jalat tallella helvettiin.

Eli kun jotkut ovat jatkuvasti kimpussani rukoillen minulle terveyttä, olenkin aina pyytänyt, että toivoisin heidän ennemmin rukoilevan esim. niiden läheisteni puolesta, jotka eivät vielä ole uskossa, sillä minä kyllä tiedän kerran perillä olevani terve ja jaksan tämän lopun matkaani tällaisenanikin, kun tiedän minne se päättyy, mutta suru ja hätä on niistä, jotka eivät tunne vielä Jumalaa.
Siivetön
 

Re: Pirkko Jalovaara

ViestiKirjoittaja tanu » 19. Syys 2014 14:45

pekka kirjoitti:
tanu kirjoitti:
pekka kirjoitti:
Aikoinaan kun en vielä ollut uskossa niin tuli muutamaan otteeseen oltua poliisiputkassa. Yleensä alkoholilla oli osuutta asiaan.

Armeijassa oloaikana aikanaan minut heitettiin kymmeneksi vuorokaudeksi armeijan selliin siitä syystä, että krapulassa (oli tullut vietettyä iltaloma paikallisessa kapakassa) en jaksanut aikaisin aamulla mennä muiden mukana tekemään alikersantin määräyksestä lumitöitä.

Erityisesti tuo armeijan rangaistus tuntui aikoinaan kohtuuttomalta mutta minulle sanottiin, että sain olla muille esimerkkinä siitä, että millään verukkeella ei saa kieltäytyä palvelustehtävistä.

No, onhan noista kaikista putkareissuista jo aikaa kulunut aika paljonkin mutta sen muistan, että kivaa se ei ollut koskaan kun vapaus riistettiin pois vaikka pahaa olin tehnytkin jokaisen putkareissuni johdosta. Jos olisin osannut ja ymmärtänyt olla aikoinaan esimerkiksi ilman alkoholia niin luultavasti en olisi elämässäni viettänyt ainoatakaan päivää putkassa paksujen ovien takana muusta maailmasta eristettynä. Mutta oppirahat pitää elämässä maksaa ja suuri kiitos siitä Herralle.


Kuva



Samat sanat Pekka. Putkassa tuli oltua useaan kertaan Suomessa, ulkomailla ja laivalla.
Ja aina viinan vuoksi. Eli mut korjattiin useasti talteen liiallisen humalatilan ja sekavuuden vuoksi.

Ei ollu kivoja paikkoja, mutta kaikkeen tottuu. Ja nyt ajattelen niin, että jos uskon vuoksi joudun joskus tulevaisuudessa
istumaan, niin tuttuja paikoja ovat sellit eikä tule niin isona järkytyksenä.

Jumalan siunausta kaikille tähän päivään.


Tuttuja paikkoja on Tanu, näin on asia. Mutta onneksi Herra armahti aikanaan meidätkin molemmat ja kaikki nuokin pahat teot on anteeksi saatu. Totisesti on kaduttu mitä on tullut aikoinaan tehtyä juovuspäissään ja muutenkin.

Huono seura hyvät tavat turmelee ja niin minullekin aikanaan kävi eli eksyin vääriin kaveripiireihin ja pikku hiljaa aloin itsekin ryyppäämään ja huoraamaan ja tappelemaan juovuspäissäni.

Rankka kokemus oli totisesti myös aikoinaan se kerta kun oltiin juotu pimeästä ostettua pirtua ja aloin sitten räpeltämään isokaliberista revolveria ja kuinka ollakaan se laukesi vahingossa ja luoti lävisti kaverini käsivarren (rikkoen luun ja verisuonia) ja hetken perästä verta oli kaikkialla ja monta poliisiautoakin tuli paikalle ja kerrostalo jossa silloin asuin piiritettiin ja minut pantiin käsirautoihin ja heitettiin kolmeksi vuorokaudeksi pidätysselliin ja minut tuona kolmen päivän aikana kuulusteltiin monta kertaa. Herralle suuri kiitos, että tuo kaverini silloin jäi henkiin ja toipuikin pahasta ampumahaavan leikkauksesta suhteellisen hyvin. Tuosta tapauksesta on kulunut nyt noin kaksikymmentä vuotta.

Kiitos Herra Jeesus, että olen saanut vapautua saatanan ja synnin orjuudesta ja suuresta armostasi saan nyt seurata sinua ja todistaa sinusta.

Kiitos Isä, että Poikasi Herra Jeesus on sovittanut syntimme ja tunnustamalla syntimme ja huutamalla Häntä sydämissämme avuksemme saamme syntimme anteeksi ja Pyhän Hengen voiman vapautua kaikesta pahuudesta ja vääryyden siteistä. Kiitos Isä, tästä päivästä Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, aina ja iankaikkisesti, amen.

Ef. 2:10

Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.


Ilm. 5:13

Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"



Roomalaiskirje 10:

8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.

9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".

12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.

13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?

15 Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"



Todella tässä saa olla kiitollinen, että Herra varjeli aikanaan ja oli suojelusenkelit monesti matkassa.
Itse en voi syyttää kuin itseäni, eli en "eksynyt väärään seuraan", vaan itse omaa elämääni ja läheisten elämää aktiivisesti viinalla tuhosin.
Sisäiseen tyhjyyteeni ja pahaan oloon kai loppujen lopuksi join.

Kiitos ja kaikki kunnia Herralle, että pysäytti ja näytti että mihin kulkemani tie väistämättä johtaa.

Kiitos Herralle kaikista pelastetuista sieluista!
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Pirkko Jalovaara

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 19. Syys 2014 16:14

*
Minulla olisi tunnustettavaa... Kun oli paljon ihmismassoja Pirkko Jalovaaran kokouksissa niin minä aloin pelätä ja huolestua oman sukulaisten puolesta ja olin myös huolissani Pirkosta niin minä käännyin Jumalan puoleen ja rukoilin Jumalaa Pirkon puolesta vedoten Jumalan tahdon mukaan ja sanoin Jumalalle jos tämä ei ole Jumalasta, paljasta hänet hänen omaksi parhaaksi että hän pelastuisi. Nyt Pirkon kohdalla tuntui tulevan vastaukseksi Jumalalta mun rukoukseeni. Mie kyllä toivon että Pirkko pelastuisi. Ja toisaalta se on hyvä juttu niin ei iso ihmismassa tule eksytetyksi. Minulla on paljon sukulaisia ympäri Suomea ja tiedän että he uskovat Pirkkoon.

Ja minä olen varma että muutama uskova kääntyi rukoilemaan Jumalaa Pirkon puolesta hänen omaksi parhaaksi.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Pirkko Jalovaara

ViestiKirjoittaja Hansu » 20. Maalis 2015 21:30

Pirkko Jalovaaran rikostutkinta valmis: Epäilty rikoshyöty satoja tuhansia euroja

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015031 ... 0_uu.shtml

Haluaako sielunvihollinen sotkea Pirkko Jalovaaran työn, vai tahtoiko Jumala tuoda petoksen päivänvaloon? Hmmm.... tehköön jokainen oman päätelmänsä. :roll:

Toisaalta Pirkkon toiminta ei aina ole ollut Raamatullista, joten voisi myös miettiä, että Jumala olisi tämän takana ja Hänen tahtonsa oli tuoda petos esiin ja pimeys valkeuteen.
Hansu
 

Re: Pirkko Jalovaara

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 20. Maalis 2015 21:57

"Kuka on viaton, ketä antaa tuomion, ken voi kiven ensimmäisen heittää sen..?"
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Pirkko Jalovaara

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 20. Maalis 2015 23:10

Aamu-Usva kirjoitti:"Kuka on viaton, ketä antaa tuomion, ken voi kiven ensimmäisen heittää sen..?"


Vastaus on Jumala yksin.

Toisaalta meillä ei ole kenelläkään mahdollisuutta tuomitakaan ketään täällä, ellei joku satu olemaan ammatiltaan tuomari jossakin oikeuselimessä.

Voimme kyllä sanoa synnin synniksi , mutta tämänhän ei ole tuomitsemista. Samoin kun sanominen "Hei älä aja ylinopeutta" "Tai älä varasta" ei myöskään ole tuomitsemista.

Ranagaistukseksi tuomitsen sinut 10 vuodeksi vankilaan. <-- ainoastaan tuommoinen on tuomitsemista, ei mikään muu.

Nyt voidaan sano, että Pirkko Jalovaara teki katalasti varastaessaan rahat, jotka oli tarkoitettu hädänalaisten auttamiseen eikä ökytaloihin ja tuloihin.

Pirkko otti myös antamisen niiden ihmisen sydämestä pois, jotka eivät enää uskalla antaa rahaa hädänalaisille, ettei päädy väärin taskuihin.


***

Poliisihallituksen mukaan Jalovaaran yhdistys käytti vuosina 2012-2013 keräämistään 520 000 eurosta vain 32 000 euroa hädänalaisten ihmisten hyväksi.

Yhdistys oli ilmoittanut Poliisihallitukselle toimittamassaan lupahakemuksessa käyttävänsä tähän tarkoitukseen "suurimman osan" keräysvaroistaan.

Julkisten verotietojen mukaan Jalovaara ansaitsi vuosina 2012-2013 yhteensä noin 230 000 euroa eli keskimäärin 9 500 euroa kuukaudessa.

Näin ollen merkittävä osa yhdistyksen keräystuotoista meni Jalovaaran omaan palkkaan. Samaan aikaan yhdistys [b]käytti avustuksiin vain 6,1 prosenttia.

Etelä-Suomen lääninhallitus kielsi Jalovaaran yhdistystä jo vuonna 2009 keräämästä varoja yleisten hallintokustannusten, kuten palkkakulujen, kattamiseksi.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 22 vierailijaa