Facebook

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Facebook

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 15. Marras 2012 18:48

Rauhaa!

Facebookissa voi olla tai olla olemattakin. Minulla ei juuri ole aikaa olla netissä nykyään. Evankelioimispaikkana ihan hyvä foorumi tuo FB:kin tai muutoin voi pitää yhteyttä esim. kaukana asuvista lapsista/sukulaisista/ystävistä jne. Oppiriitoihin en ole siellä lähtenyt, enkä juuri sielläkään hengellisistä asioista ala kovin herkästi keskustelemaan. Joitain ääri-ilmiöitä olen kuitenkin havainnut ko. sosiaalisessa mediassa. Kovan jyrkkä ainoa oikeaoppisuus saattaa listiä hennon 'uskontaimen'. Tätä siellä on ja siksi ainakin nuoria uskovia kehotan välttämään FB:ia. Monelle tulee paha mieli ja lain alle on vaarassa joutua, jopa uskossa haaksirikkoon. Seuraavat jakeet on hyvä muistaa jokaisen

Filip.3:12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
3:13 Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
3:14 minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.
3:15 Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.
3:16 Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!
3:17 Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.

JA

Filip.2:1 Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta,
2:2 niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset

2:3 ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne

2:4 ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta

Siunausta :pc:
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: Facebook

ViestiKirjoittaja tuomarisimson777 » 15. Marras 2012 19:22

Pitää muuten olla tarkkana "mopon karkailemisen käsistä" suhteen.. Tiedämme että näin on tapahtunut ennenkin.. Moniko on ottanut huomioon että Kansan Temppelin ja Heaven´s Gate:n kehittyminen lopulta itsemurhalahkoksi kesti vuosikymmeniä? Heaven´s Gate -kultti alkoi 1975.. päättyi joukkoitsemurhaan 1997.. Kansan Temppeli oli pitkään tavallinen kristittyjen ryhmä USA:ssa kunnes heillä "meni yli" ja he perustivat "Utopian" syrjäiseen afrikan kolkkaan.. myös Daavidin oksa löytyi.. Lopunaikana tulee lisää näitä mopon karkailemisia käsistä ja lahkottuminen on pian todellisuutta..
Ainakin melkein oikeita uskon-näkemyksiä jo vuodesta 2004=)=)
tuomarisimson777
 
Viestit: 543
Liittynyt: 01. Maalis 2011 17:44

Re: Facebook

ViestiKirjoittaja systeri » 16. Marras 2012 15:09

En minäkään tykkää niistä oppikiistoista enkä liioin tuputtamisesta.Puolustamaan lähdin yks päivä ,kun uskonveljet kävi yhden (uskon että) vilpittömän veljen kimppuun siitä, kun hän jakoi jonku kirjoituksen, jossa kehoitettiin tunnustamaan uskoaan ihmisten edessä.Meinasivat että ei saa, kun joku heikko voi siitä ahdistua :think2: Ennen vanhaan helluntaissa opetettiin että Jeesuksen nimen lausumisesta saa voiman, mutta nämä hellariveljet käski pitää nyt suuta soukemmalla ettei joku ahdistu???
systeri
 

Re: Facebook

ViestiKirjoittaja Janne » 03. Joulu 2012 20:19

Eetu kirjoitti:Joo pyydän anteeksi, olen nyt tovin kirjoittelematta tänne, niin ei lähde mopo käsistä.


Musta sinä olit kyllä tässä facebook jutussa ihan oikeilla asioilla ja linjoilla.
On hyvä varoittaa uskon veljiä ja sisaria ja kertoa löydöksistään.

Itse en facebookkia käytä koska olen jo sen tulosta asti kokenut sen olevan saatanan työkalu.
Toki siellä voi hyvääkin tehdä kuten monet täällä foorumilla olioistakin tekee, mut kyllä se fb kuitenkin pää-asiassa on pahan asialla.

Tässä on mm linkkinä yksi uutinen mennävuosilta joka on mun mielestä aika raju ja kertoo myös yhdenlaisesta vaarasta joka facebookissa piilee.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Pastorin+mukaan+Facebookin+k%C3%A4ytt%C3%B6+johtaa+aviorikoksiin/1135261712150
Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä 1. Piet. 1:22
Janne
 
Viestit: 560
Liittynyt: 15. Joulu 2010 00:00

Re: Facebook

ViestiKirjoittaja Eetu » 04. Joulu 2012 11:56

Janne kirjoitti:
Eetu kirjoitti:Joo pyydän anteeksi, olen nyt tovin kirjoittelematta tänne, niin ei lähde mopo käsistä.


Musta sinä olit kyllä tässä facebook jutussa ihan oikeilla asioilla ja linjoilla.
On hyvä varoittaa uskon veljiä ja sisaria ja kertoa löydöksistään.

Itse en facebookkia käytä koska olen jo sen tulosta asti kokenut sen olevan saatanan työkalu.
Toki siellä voi hyvääkin tehdä kuten monet täällä foorumilla olioistakin tekee, mut kyllä se fb kuitenkin pää-asiassa on pahan asialla.

Tässä on mm linkkinä yksi uutinen mennävuosilta joka on mun mielestä aika raju ja kertoo myös yhdenlaisesta vaarasta joka facebookissa piilee.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Pastorin+mukaan+Facebookin+k%C3%A4ytt%C3%B6+johtaa+aviorikoksiin/1135261712150


Tässä alkuun linkki, jossa neuvotaan miten tilinsä voi poistaa lopullisesti Facebookista:

http://www.mikropc.net/neuvot/nain+pois ... ta/a763118

Tässä lisää löydöksiäni, korostan sitä että en halua olla ilonpilaaja enkä lietsoa pelkoa koska ei meidän tarvitse pelätä Facebookkiakaan :) Ei mikään viestiväline sinänsä ole hyvä eikä paha, tuleehan telkkaristakin esim. testikuva, josta näkee miten hyvin tv toistaa eri värejä.

https://www.youtube.com/watch?v=z8gbvaY ... ure=g-vrec

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/ulko ... it/1235256

tämän taisinkin jo pistää mutta vielä kerran:

http://www.iltasanomat.fi/digi/art-1288515590001.html

http://www.nzherald.co.nz/lifestyle/new ... d=10847260

http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/y ... os/a692227

http://www.iltasanomat.fi/digi/art-1288504220717.html

http://www.itviikko.fi/tietoturva/2010/ ... /2010330/7

http://harto.wordpress.com/2012/08/03/f ... -ongelmaa/
Eetu
 

Re: Facebook

ViestiKirjoittaja Eetu » 04. Joulu 2012 12:10

tuomarisimson777 kirjoitti:Pitää muuten olla tarkkana "mopon karkailemisen käsistä" suhteen.. Tiedämme että näin on tapahtunut ennenkin.. Moniko on ottanut huomioon että Kansan Temppelin ja Heaven´s Gate:n kehittyminen lopulta itsemurhalahkoksi kesti vuosikymmeniä? Heaven´s Gate -kultti alkoi 1975.. päättyi joukkoitsemurhaan 1997.. Kansan Temppeli oli pitkään tavallinen kristittyjen ryhmä USA:ssa kunnes heillä "meni yli" ja he perustivat "Utopian" syrjäiseen afrikan kolkkaan.. myös Daavidin oksa löytyi.. Lopunaikana tulee lisää näitä mopon karkailemisia käsistä ja lahkottuminen on pian todellisuutta..


Itse olen sen verran päsmäröijätyyppi että olenkin tässä kiittänyt Herraa siitä että minulla on tervehenkinen seurakuntayhteys, jos omin voimin oisin liikenteessä, oisin varmaan karismaattisena johtajana bunkkerissa jo, tähän tyyliin:

http://www.youtube.com/watch?v=PHaMs2s0xsQ

Tuo vaikuttaa hauskalta komediapläjäykseltä mutta en yhtään ihmettelisi vaikka olisi jo oikeasti olemassa joku tuommoinen kultti. Onhan lasten ja lastenmielisten aikuisten mielet aivopesty jo ties millä huispauksella ja vaahtokarkkiokkultismilla.

Varoitankin tässä kaikkia netissä liikkujia Jouko Pihosta, joka yrittää haalia porukkaa maailmanloppupaniikkiaivoriiheensä, älkää menkö siihen mukaan. En väitä että hän olisi väärä profeetta mutta hän ei ota oikaisua vastaan esim. universalismin suhteen, ja sainkin lopulta potkut hänen ryhmästään, kiitos Herralle siitä.

Piho myöntää nettisivuillaan tämmöisen asian:

"Puhuin nimittäin ystäväpiirissäni 1960-luvulla ja vielä osittain 1970-luvullakin siitä, että kukaan

ei tiedä Jeesuksen takaisintulon tarkkaa ajankohtaa, mutta yksi asia on aivan varma, nimittäin

se, että Jeesus tulee takuulla takaisin ennen vuotta 2000.

Kuten tiedämme, ei tullut. Olen siis minäkin ollut jonkin sortin ”väärä profeetta”.

Hän väittää myös tämmöistä:

"Pääsyy käsitykseen helvetin ikuisuudesta on kreikankielisen "aionios"-sanan väärä kääntäminen ikuiseksi, vaikka kyseessä on sana, jonka päämerkitys on "tietyn aikakauden kestävä"."

Mutta eipä ole asian laita noin, vaan näin:

http://www.kotipetripaavola.com/universalismi.html

Olen kääntäjä ja minuahan ei sanoilla kuseteta (sori ronski sanavalinta mutta sopii tähän asiayhteyteen). Aionios on ikuinen eikä siitä muuksi muutu vaikka voltin heittäisi.

Asian tietää myös Kotiteollisuus-yhtye, joka käsittääkseni laulaa tässä iankaikkisesta kadotuksesta:

https://www.youtube.com/watch?v=ajzwIijF8iQ

Aluksi tulkitsin kappaleen niin että siinä lauletaan vain iankaikkisuudesta mutta nyt myöhemmin tajusin että iankaikkisesta kadotuksestahan siinä lauletaan.
Eetu
 

Re: Facebook

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 04. Joulu 2012 13:25

Niinpä. Jeesus ainakin puhuu helvetistä sammumattomana tulena (Mark.9:43), jossa "heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu :( ." Ainakin kadotus on Raamatun mukaan IANKAIKKINEN ero Herran kasvoista ja Hänen voimansa kirkkaudesta :cry: (2.Tess.1:9).
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 27 vierailijaa