Pitkästä aikaa, muutama sananen

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Pitkästä aikaa, muutama sananen

ViestiKirjoittaja Herman » 08. Joulu 2012 21:46

Masa kirjoitti:
Herman kirjoitti:Tuota en oikein ymmärrä, että uskova menisi Jumalan selän taakse jos on tehnyt syntiä toista ihmistä vastaan. Ei ole muistaakseni koskaan tullut eteeni sellaista tapausta.

Mutta se on yleisempää, että mennään toisten ihmisten taakse jos ollaan rikottu Jumalaa vastaan. Se alkoi jo syntiinlankeemuksesta, kun Aadam sanoi "vaimo antoi minulle ja minä söin". Jumala tuomitsi silti Aadamin teon syntinä Häntä kohtaan.


Jumalan selän taakse pakenemista tapahtuu tällä hetkellä hyvinkin paljon.. oletko koskaan kuullut rikkojan sanovan
".. minäkin olen vajavainen," jne
Eli heti kun rikkoja jää rikkeestä kiinni - hän kovin usein pakenee sanomalla "... olen vain vajavainen tms" eli ei ota itse vastuuta sanoistaan ja teoistaa.
Juuri tuo on pakenemista Jumalan selän taakse väärällä tavalla.


Hmm, joo olen kyllä kuullut tuon, mutta en ole koskaan ajatellut sen olevan Jumalan selän taakse menemistä, vaan enemmänkin ylpeyttä ja kyvyttömyyttä tunnustaa virheitään. Mutta kai sen voi ajatella Jumalan taakse menemisenäkin, ainakin jos ajatus on "Jumala teki minusta tällaisen vajavaisen".
Herman
 

Re: Pitkästä aikaa, muutama sananen

ViestiKirjoittaja Masa » 08. Joulu 2012 21:49

Herman kirjoitti:
Masa kirjoitti:Kyllä me taidamme lukea eri tavalla kirjoituksia ainakin tässä kohtaa - luen tuon kohdan näin "ei se toinen ihminen ole millään tavalla ulkopuolinen, vaan kyllä hän joka ennen alttaria käy sopimassa. on veljensä kanssa tekemisissä. Jumala kyllä antaa tuon sykäyksen jo uskoon tulossa.
Eli pitäisi olla itsestään selvyys pyytää myös veljeltä anteeksi jos on rikkonut. voitaisiinko sanoa kaksi ihmistä solmii rauhan, jonka Jumala vahvistaa.


Toisaalta kyllä, mutta täytyy ensin ymmärtää ja muistaa, että meissä itsessämme ei ole mitään hyvää. Ei pienintäkään halua antaa tai pyytää toisilta anteeksi. Meidän täytyy saada ensin Jumalan rakkautta ja anteeksiantoa, sitten vasta voimme antaa niitä ihmisille. Jos ei tätä ymmärrä, on kaikki niinsanotut anteeksiantamiset tai pyytämiset pelkkää omahyväisyyttä. Ihminen voi suorittaa sekä anteeksipyytämisen että -antamisen väärällä asenteella ja motiivilla.

(En tarkoita nyt näitä asioita mitenkään vastaväitteinä, tämä on vain ajatuksenvirtaa aiheeseen liittyen..)


jatkan ajatus virtaa..
On totta mitä kirjoitit. Ei meissä ole mitää hyvää ja mitä enemmän kaivetaan omaa sydäntä sitä enmmän löytyy pahaa, mutta jos Raamatussa sanotaan "minä asun teissä ja te minussa, silloin se tarkoittaa että Jumala asuu meissä Pyhän Henkensä kautta, niin eikö silloin anteeksipyyntö pitää olla yhtä lähellä kuin anteeksianto?
Ei kaiketi Pyhä Henki joka meissä asuu sano "älä pyydä anteeksi sinä saat anteeksi muutenkin"
Masa
 

Re: Pitkästä aikaa, muutama sananen

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 08. Joulu 2012 21:56

Mutta eikö uskovan tulisi oikeastaan elää niin Hengessä, ettei hänellä koskaan olisi mitään anteeksi pyydettävää :D ..? No joo... Myönnetään, että minulla on ollut vuosien varrella myös anteeksipyydettävää :oops: Mutta pyrkimys on täydellisyyteen varmasti meillä kaikilla, eli siihen, että kaiken motiivina olisi Jumalan rakkaus, emmekä ketään tahallisesti tai omasta "vajavaisuudestamme" (=lihallisuudestamme) johtuen loukkaisi.

Mutta sellaista asiaa vielä tässä mietin, että entä jos joku loukkaantuu siihen, että sanomme hänelle sen, mikä on Jumalan tahto..? Voimmeko silloin kuitenkin pyytää anteeksi, että olemme loukanneet tai tuleeko meidän pyytää anteeksi? Itse ajattelen, että silloinkin voi olla vilpittömän pahoillaan siitä, että loukkaa, vaikka täytyykin pysyä sanoissaan...
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Pitkästä aikaa, muutama sananen

ViestiKirjoittaja Herman » 08. Joulu 2012 21:59

Masa kirjoitti:jatkan ajatus virtaa..
On totta mitä kirjoitit. Ei meissä ole mitää hyvää ja mitä enemmän kaivetaan omaa sydäntä sitä enmmän löytyy pahaa, mutta jos Raamatussa sanotaan "minä asun teissä ja te minussa, silloin se tarkoittaa että Jumala asuu meissä Pyhän Henkensä kautta, niin eikö silloin anteeksipyyntö pitää olla yhtä lähellä kuin anteeksianto?
Ei kaiketi Pyhä Henki joka meissä asuu sano "älä pyydä anteeksi sinä saat anteeksi muutenkin"


Jos on saanut armon ymmärtää ja uskoa todeksi tuo, niin silloin pitäisi anteeksiantaminen ja pyytäminen olla itsestäänselvää. Uskovilla joilla on vaikeuksia antaa tai pyytää anteeksi, onkin ongelma nimenomaan siinä ettei olla ymmärretty ja otettu vastaan Jumalan rajattomia voimia ja rakkautta. Olen itse kokenut, että Jumalan rakkaus saa automaattisesti aikaan anteeksiantamista ja pyytämistä. Eikä se silloin ole "vaihtokauppaa" että annan tai pyydän anteeksi vain koska sitten itse saan, vaan se menee toisinpäin, että tahdon antaa ja pyytää anteeksi, koska olen itse jo saanut niin paljon.
Herman
 

Re: Pitkästä aikaa, muutama sananen

ViestiKirjoittaja Masa » 08. Joulu 2012 22:03

Aamu-Usva kirjoitti:Mutta eikö uskovan tulisi oikeastaan elää niin Hengessä, ettei hänellä koskaan olisi mitään anteeksi pyydettävää :D ..? No joo... Myönnetään, että minulla on ollut vuosien varrella myös anteeksipyydettävää :oops: Mutta pyrkimys on täydellisyyteen varmasti meillä kaikilla, eli siihen, että kaiken motiivina olisi Jumalan rakkaus, emmekä ketään tahallisesti tai omasta "vajavaisuudestamme" (=lihallisuudestamme) johtuen loukkaisi.

Mutta sellaista asiaa vielä tässä mietin, että entä jos joku loukkaantuu siihen, että sanomme hänelle sen, mikä on Jumalan tahto..? Voimmeko silloin kuitenkin pyytää anteeksi, että olemme loukanneet tai tuleeko meidän pyytää anteeksi? Itse ajattelen, että silloinkin voi olla vilpittömän pahoillaan siitä, että loukkaa, vaikka täytyykin pysyä sanoissaan...


Ihmiset loukaantuvat usein totuuteen, sen on selvä. Kysymys ei ole helppo vastattavaksi sillä mukaan tulee sana taidollisuus eli miten vastataan tai kerrotaan toiselle totuus.
Ei ole välttämättä hyvä jos suoraan töyräytetään ilmoille, vaan siinä pitää olla rukouksessa pitkät ajat jotta osaa tuoda totuus hedelmällisesti esiin.
Tarkoitus ei ole "tappaa" toista, vaan herättää henkiin.
Muita muutttuvia tekijöitä pitää ottaa huomioon, kuinka pitkällä ihminen on uskontiellään, onko hyvä ystävä vai puolituttu, olenko oikea ihminen yleensä tuomaan toiselle totuuden julki, ja ennen kaikkkea oma asenne ja motiivi - nuo kaikki pitää selvitää rukouksen kautta - muuten voi tapahtua hengellinen murha.
Masa
 

Re: Pitkästä aikaa, muutama sananen

ViestiKirjoittaja Masa » 08. Joulu 2012 22:05

Herman kirjoitti:
Masa kirjoitti:jatkan ajatus virtaa..
On totta mitä kirjoitit. Ei meissä ole mitää hyvää ja mitä enemmän kaivetaan omaa sydäntä sitä enmmän löytyy pahaa, mutta jos Raamatussa sanotaan "minä asun teissä ja te minussa, silloin se tarkoittaa että Jumala asuu meissä Pyhän Henkensä kautta, niin eikö silloin anteeksipyyntö pitää olla yhtä lähellä kuin anteeksianto?
Ei kaiketi Pyhä Henki joka meissä asuu sano "älä pyydä anteeksi sinä saat anteeksi muutenkin"


Jos on saanut armon ymmärtää ja uskoa todeksi tuo, niin silloin pitäisi anteeksiantaminen ja pyytäminen olla itsestäänselvää. Uskovilla joilla on vaikeuksia antaa tai pyytää anteeksi, onkin ongelma nimenomaan siinä ettei olla ymmärretty ja otettu vastaan Jumalan rajattomia voimia ja rakkautta. Olen itse kokenut, että Jumalan rakkaus saa automaattisesti aikaan anteeksiantamista ja pyytämistä. Eikä se silloin ole "vaihtokauppaa" että annan tai pyydän anteeksi vain koska sitten itse saan, vaan se menee toisinpäin, että tahdon antaa ja pyytää anteeksi, koska olen itse jo saanut niin paljon.


Eikö anteeksiantaminen ja pyytäminen ole molemminpuolista antamista ja saamista :) kumpikin antaa ja saa yhtä paljon.
Masa
 

Re: Pitkästä aikaa, muutama sananen

ViestiKirjoittaja Herman » 08. Joulu 2012 22:06

Aamu-Usva kirjoitti:Mutta eikö uskovan tulisi oikeastaan elää niin Hengessä, ettei hänellä koskaan olisi mitään anteeksi pyydettävää :D ..? No joo... Myönnetään, että minulla on ollut vuosien varrella myös anteeksipyydettävää :oops: Mutta pyrkimys on täydellisyyteen varmasti meillä kaikilla, eli siihen, että kaiken motiivina olisi Jumalan rakkaus, emmekä ketään tahallisesti tai omasta "vajavaisuudestamme" (=lihallisuudestamme) johtuen loukkaisi.


Minua lohdutti tuo vaisuliinin tuoma kertomus Wilkersonista, että niinkin kasvaneella hengenmiehellä oli anteeksipyydettävää. Tietysti tarkoitus on elää niin, ettei kellään ole meistä pahaa sanottavaa, mutta uskon että tulee paljon tilanteita jossa ei voi välttyä loukkaamasta vähintäänkin tahattomasti toisiaan, kun keskinäisessä kanssakäymisessä meitä hiotaan.

Aamu-Usva kirjoitti:Mutta sellaista asiaa vielä tässä mietin, että entä jos joku loukkaantuu siihen, että sanomme hänelle sen, mikä on Jumalan tahto..? Voimmeko silloin kuitenkin pyytää anteeksi, että olemme loukanneet tai tuleeko meidän pyytää anteeksi? Itse ajattelen, että silloinkin voi olla vilpittömän pahoillaan siitä, että loukkaa, vaikka täytyykin pysyä sanoissaan...


Minä en ikinä pyydä anteeksi sitä, jos toinen lihallisesti loukkaantuu Jumalan tahdon mukaisesta toiminnastani. Tietty joskus voi olla mukana "astian makua" ja sitä voi pyytää anteeksi, mutta Jumalan mielen mukaista toimimista ei tule pyydellä anteeksi.
Herman
 

Re: Pitkästä aikaa, muutama sananen

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 09. Joulu 2012 19:38

Masa kirjoitti:
lonelyrider kirjoitti:
Masa kirjoitti:Ihan lyhyesti,
Pointtini tässä asiassa että meiltä odotetaan anteeksiantoa , mutta anteeksipyyntöä ei ole tarpeen tuoda koskaan esille - minusta opetus ainaisesta anteeksiannosta ilman anteeksipyyntöä uskovien keskuudessa on kierotunut.
Tämä kieroutuneisuus johtaa vääjämättömästi siihen ettei kukaan meistä enää pyydä anteeksi, odotetaan ainoastaan ja turvaudutaan väärään turvallisuuden tunteeseen, kun odotetaan anteeksiannon tulevan niin kuin "manulle illallinen".
Moinen opetus liippaa liian läheltä "kaikki pelastuu oppia". Uskova saa tehdä ihan mitä tahansa eikä tarvitse vaivautua ensin parannukseen ja sitä kautta anteeksipyyntöön.


Siis miten se kierouttaisi mitään, että aina tulee antaa anteeksi... uskovalle on annettu omatunto joka kertoo, että on anteeksipyynnön paikka, ei uskovan tule ajatella, että saan anteeksi joka tapauksessa, sehän olisi aivan kiero ajatusmalli.

Mutta jos omakohtaisesti katsoo ja elää uskoa, niin antaa anteeksi myös niille jotka ovat minua vastaan rikkoneet(ja se ei edellytä sitä ettäkö joku tulisi pyytämään minulta anteeksi).


Miten se kierouttaa?
Ei se anteeksiantajaa välttämättä kierouta vaan anteeksipyytäjän osassa olevaa. Hänen jonka pitäisi pyytää anteeksi luistelee parannuksen paikalta pois, tämä taas johtaa vääjämättä ihmisellä siihen tilanteeseen jossa hän on aina oikeassa oli kyseessä ihan mikä tahansa asia.
Anteeksipyyntöön kun pitää sisältyä kaksi asiaa ymmärrys omasta rikkomuksesta ja parannus ettei enää tekisi samaa asiaa uudesta.
Monasti olen sanonut, jos uskova ei halua pyytää anteeksi hän pakenee omaa tilannettaan ja pahimassa tapauksessa selitää omaa rikkomustaan pois näin toimien tekee kaksin kertaisen synnin josta jälkimmäinen on ensimmäistä pahempi.
Mikä uskovien keskuudessa jatkuu, opetus "anteeksiannon automatiikasta joka voi olla pahimassa tapauksessa synnin varjelemista se ei voi olla uskovalle loppupelissä hyväksi.

Aihe on tieysti hienosyinen mutta, anteeksipyyntö on yhtä tärkeä kuin anteeksianto.



Ei se auta vaikka mitä opetetaan, jos omatunto ei toimi, niin se ei toimi. Kuitenkin todellisuudessa, olen vastuussa itsestäni siinä suhteessa, että minun on pyrittävä anteeksiantoon... "Anna meille anteeksi, niinkuin mekin olemme anteeksi antaneet niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet", ei sanota, että meidän tulisi mennä ja "vaatia" ensiksi anteeksipyyntö, ennenkuin voimme antaa anteeksi.

Kyllä, tulee sisältyä ymmärrys rikkomuksesta ja tämä saadaan vain sillä, että Pyhä Henki toimii ihmisessä tällä alueella, niin että ihminen toimii Jumalan tahdon mukaan.

Millä tavoin opetuksen sitten tulisi mennä?

Kyllähän anteeksipyytäminenkin kuuluu uskoon ja siitäkin seurakunnissa opetusta varmasti on... "jos veljelläsi on jotain sinua vastaan, käy sopimassa riitapuolen kanssa"(vapaamuotoinen)... tähän kuuluu, siis anteeksipyytäminen ja sopiminen... viimeiseen asti tulee pyrkiä sopuun, ettei käykin niin että itse joutuu tuomiolle asiassa.

Eli sekä anteeksipyytäminen ja anteeksianto kuuluvat raamatun opetukseen... mutta se miten minä henk.kohtaisesti suhtaudun lähimmäiseeni, on se, että minulla tulee olla alttius aina anteeksiantoon.

Usein meidän eteemme tuodaan ihmissuhteita,jossa toinen osapuoli ei kykene ymmärtämään tehneensä väärin, ei kykene vaikka rautalangasta sitä vääntää... ei kykene ehkä koskaan... tuleeko silloin laittaa oma anteeksianto sivuun odottomaan sopivaa hetkeä? Ei mielestäni sillä anteeksiantamattomuus on kuin rikkaruoho joka syö sinua itseäsi ja katkeroittaa.
lonelyrider
 

Re: Pitkästä aikaa, muutama sananen

ViestiKirjoittaja Masa » 09. Joulu 2012 20:14

lonelyrider kirjoitti:

Ei se auta vaikka mitä opetetaan, jos omatunto ei toimi, niin se ei toimi. Kuitenkin todellisuudessa, olen vastuussa itsestäni siinä suhteessa, että minun on pyrittävä anteeksiantoon... "Anna meille anteeksi, niinkuin mekin olemme anteeksi antaneet niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet", ei sanota, että meidän tulisi mennä ja "vaatia" ensiksi anteeksipyyntö, ennenkuin voimme antaa anteeksi.

Kyllä, tulee sisältyä ymmärrys rikkomuksesta ja tämä saadaan vain sillä, että Pyhä Henki toimii ihmisessä tällä alueella, niin että ihminen toimii Jumalan tahdon mukaan.

Millä tavoin opetuksen sitten tulisi mennä?

Kyllähän anteeksipyytäminenkin kuuluu uskoon ja siitäkin seurakunnissa opetusta varmasti on... "jos veljelläsi on jotain sinua vastaan, käy sopimassa riitapuolen kanssa"(vapaamuotoinen)... tähän kuuluu, siis anteeksipyytäminen ja sopiminen... viimeiseen asti tulee pyrkiä sopuun, ettei käykin niin että itse joutuu tuomiolle asiassa.

Eli sekä anteeksipyytäminen ja anteeksianto kuuluvat raamatun opetukseen... mutta se miten minä henk.kohtaisesti suhtaudun lähimmäiseeni, on se, että minulla tulee olla alttius aina anteeksiantoon.

Usein meidän eteemme tuodaan ihmissuhteita,jossa toinen osapuoli ei kykene ymmärtämään tehneensä väärin, ei kykene vaikka rautalangasta sitä vääntää... ei kykene ehkä koskaan... tuleeko silloin laittaa oma anteeksianto sivuun odottomaan sopivaa hetkeä? Ei mielestäni sillä anteeksiantamattomuus on kuin rikkaruoho joka syö sinua itseäsi ja katkeroittaa.



Jos ja mikäli toinen uskova ei kykene ymmärtämään tekoaan, vaikka kuinka vääntäisi rautalangasta. Kysymys on hyvin usein rikkojan ylpeydestä sekä pelosta omien kasvojen menettämisestä.

Tämä taas johtuu siitä että meillä ihmisillä on luotainen taipumus mennä väärään suntaan ja ihan tappiin asti - Ylpetemme kun ei anna periksi nöyrtymiselle.
Ihminen kieltää olevansa väärässä ja vinossa, eikä halua mennä ensin Jumalan eteen tutkimaan asiaa jonka jälkeen pitäisi tulla parannus sen jälkeen anteeksipyyntö.
Kuten sanoit ei rikottu voi mennä vääntämään rautalangasta tai voi mutta hyvin usein vastassa on läpipääsemätön ylpeyden muuri jota ei toinen ihminen voi rikkoa vääntämällä rautalangasta, varsinkaan jos toinen ei sitä halua eli tässäkin asiassa on vapaatahto.
Sitä paitsi jos yrittää vääntää rautalangasta, käy yleensä omaan nilkkaan - rikkottu ei siis todellakaan voi tehdä muuta kuin odottaa jos haluaa säästää itsensä monelta murheelta.

Mutta edelleen tämän ketjun pääasia on - onko anteeksipyyntö yhtä arvokas/tärkeä kuin anteeksianto uskovalle ja miten anteeksiantoa tänään seurakunnassia opetetaan.
Masa
 

Re: Pitkästä aikaa, muutama sananen

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 09. Joulu 2012 20:28

Tottakai on yhtä tärkeä ja arvokas, mielestäni samalla tasolla... mutta kun tarkastelen näitä asioita, peilaan niitä omaan uskoon... tärkeää on antaa anteeksi ja yhtä tärkeää on pyytää anteeksi, näin uskon monien muiden myös ajattelevan anteeksiannosta.

Kuitenkin on ihmisiä... jotka eivät todellakaan ymmärrä tehneensä väärin... itse en välttämättä ajattele sitä sellaisena ylpeytenä, jossa tarvitsisi kasvojen menetyksen pelossa tai muun häpeän välttymisen pelossa, olla pyytämättä anteeksi. Joiltakin ihmisiltä aivan oikeasti puuttuu jonkintyyppinen ymmärrys näkemään asiat siinä valossa kuin ehkä pitäisi. Olen henkilökohtaisessa elämässäni, luopunut odottamasta, sellaista ymmärryksen valkenemista joidenkin ihmisten kohdalla, ainoa vaihtoehto on ollut silti antaa anteeksi... sillä niinkauan kuin odotat anteeksipyyntöä, se katkeruus saattaa päästä nostamaan päätään. Tämä on siis henkilökohtaisessa uskonvaelluksessa todettua asiaa... siltihän minulle itselleni anteeksianto ja pyytäminen on ihan yhtä tärkeitä, mutta toiselta en voi sitä odottaa.
lonelyrider
 

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 25 vierailijaa

cron