Masa kirjoitti:lonelyrider kirjoitti:Masa kirjoitti:Ihan lyhyesti,
Pointtini tässä asiassa että meiltä odotetaan anteeksiantoa , mutta anteeksipyyntöä ei ole tarpeen tuoda koskaan esille - minusta opetus ainaisesta anteeksiannosta ilman anteeksipyyntöä uskovien keskuudessa on kierotunut.
Tämä kieroutuneisuus johtaa vääjämättömästi siihen ettei kukaan meistä enää pyydä anteeksi, odotetaan ainoastaan ja turvaudutaan väärään turvallisuuden tunteeseen, kun odotetaan anteeksiannon tulevan niin kuin "manulle illallinen".
Moinen opetus liippaa liian läheltä "kaikki pelastuu oppia". Uskova saa tehdä ihan mitä tahansa eikä tarvitse vaivautua ensin parannukseen ja sitä kautta anteeksipyyntöön.
Siis miten se kierouttaisi mitään, että aina tulee antaa anteeksi... uskovalle on annettu omatunto joka kertoo, että on anteeksipyynnön paikka, ei uskovan tule ajatella, että saan anteeksi joka tapauksessa, sehän olisi aivan kiero ajatusmalli.
Mutta jos omakohtaisesti katsoo ja elää uskoa, niin antaa anteeksi myös niille jotka ovat minua vastaan rikkoneet(ja se ei edellytä sitä ettäkö joku tulisi pyytämään minulta anteeksi).
Miten se kierouttaa?
Ei se anteeksiantajaa välttämättä kierouta vaan anteeksipyytäjän osassa olevaa. Hänen jonka pitäisi pyytää anteeksi luistelee parannuksen paikalta pois, tämä taas johtaa vääjämättä ihmisellä siihen tilanteeseen jossa hän on aina oikeassa oli kyseessä ihan mikä tahansa asia.
Anteeksipyyntöön kun pitää sisältyä kaksi asiaa ymmärrys omasta rikkomuksesta ja parannus ettei enää tekisi samaa asiaa uudesta.
Monasti olen sanonut, jos uskova ei halua pyytää anteeksi hän pakenee omaa tilannettaan ja pahimassa tapauksessa selitää omaa rikkomustaan pois näin toimien tekee kaksin kertaisen synnin josta jälkimmäinen on ensimmäistä pahempi.
Mikä uskovien keskuudessa jatkuu, opetus "anteeksiannon automatiikasta joka voi olla pahimassa tapauksessa synnin varjelemista se ei voi olla uskovalle loppupelissä hyväksi.
Aihe on tieysti hienosyinen mutta, anteeksipyyntö on yhtä tärkeä kuin anteeksianto.
Ei se auta vaikka mitä opetetaan, jos omatunto ei toimi, niin se ei toimi. Kuitenkin todellisuudessa, olen vastuussa itsestäni siinä suhteessa, että minun on pyrittävä anteeksiantoon... "Anna meille anteeksi, niinkuin mekin olemme anteeksi antaneet niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet", ei sanota, että meidän tulisi mennä ja "vaatia" ensiksi anteeksipyyntö, ennenkuin voimme antaa anteeksi.
Kyllä, tulee sisältyä ymmärrys rikkomuksesta ja tämä saadaan vain sillä, että Pyhä Henki toimii ihmisessä tällä alueella, niin että ihminen toimii Jumalan tahdon mukaan.
Millä tavoin opetuksen sitten tulisi mennä?
Kyllähän anteeksipyytäminenkin kuuluu uskoon ja siitäkin seurakunnissa opetusta varmasti on... "jos veljelläsi on jotain sinua vastaan, käy sopimassa riitapuolen kanssa"(vapaamuotoinen)... tähän kuuluu, siis anteeksipyytäminen ja sopiminen... viimeiseen asti tulee pyrkiä sopuun, ettei käykin niin että itse joutuu tuomiolle asiassa.
Eli sekä anteeksipyytäminen ja anteeksianto kuuluvat raamatun opetukseen... mutta se miten minä henk.kohtaisesti suhtaudun lähimmäiseeni, on se, että minulla tulee olla alttius aina anteeksiantoon.
Usein meidän eteemme tuodaan ihmissuhteita,jossa toinen osapuoli ei kykene ymmärtämään tehneensä väärin, ei kykene vaikka rautalangasta sitä vääntää... ei kykene ehkä koskaan... tuleeko silloin laittaa oma anteeksianto sivuun odottomaan sopivaa hetkeä? Ei mielestäni sillä anteeksiantamattomuus on kuin rikkaruoho joka syö sinua itseäsi ja katkeroittaa.