Nooan lait

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Nooan lait

ViestiKirjoittaja tanu » 13. Marras 2012 12:56

Politiikka on vain teatteria. PS on vain valeoppositio. Kaikkien puolueiden rahoitus tulee samalta eliitiltä, joka päätää kaiken
etukäteen. Demokratiasta ei ole tietoakaan.

Olen jopa niin kriittinen, että uskon että vaalit Suomessa ovat jo pitkään olleet valheelliset. Ainakin viimeiset eduskunta-, pressan- ja kuntavaalit.
Vaalisalaisuus(jolle ei ole mitään todellista perustetta) takaa vaalivilpin. Mistään et voi tarkistaa, että äänesi on mennyt oikeaan osoitteeseen.
Ja vaalituloksen on jo ties kuinka monta vuotta laskenut Tieto Oyj, jonka suurin omistaja on(en ole nykytilanteesta aivan varma) kuuluisa investointipankki
Golman Sachs. Sama pankki joka neuvoi kreikkalaisia valehtelemaan taloutensa tilasta ennen EU:iin liittymistä. Ja samasta pankista ovat lähtöisin mm. Mariot Monti ja Draghi.

Se on aivan sama onko äänestyspaikoilla valvojia tms. Lopullinen vaalien tulos voidaan "tietokonelaskennassa" viilata juuri sellaiseksi kun halutaan. Ja tottakai ne joilla on tähän mahdollisuus, näin tekevät. Ihmiset vaan ovat niin sinisilmäisiä, että eivät voi uskoa näin tehtävän. Ja ennen vaaleja julkaistavat gallup-tulokset ovat nekin pelkkää roskaa. Näillä valheellisilla gallup-tuloksilla vaan saadaan ihmiset uskomaan valheellinen vaalien tulos. Samat tahot, eliitti, omistavat myös gallup-firmat.
Kuka oikeasti uskoo Kokoomuksen olevan Suomen äänestetyin puolue. Täyttä roskaa, väitän.

Kuulostan ehkä liian pessimistiseltä, mutta omasta mielestäni olen lähinnä realisti. Totuus vain on se että valta, ahneus, itsekkyys ja himo on sokaissut "valta-eliitin". Maailma ja myös lintukoto Suomi on pahan vallassa. Valitettavasti näin.

Politiikka tai muu puuhastelu ei ratkaise yhtään mitään. Ihminen ei kykene hyvään ja pelastamaan maailmaa omilla toimillaan.

Ainoastaan Evankeliumin ilosanoma on se millä on tässä nykyisessä pahassa maailmassa mitään merkitystä ja voimaa.
Vain Jumala voi vaikuttaa hyviä asioita. Vain uskovien rukouksissa on voimaa aikaansaada muutosta.
Kunpa vain mahdollisimman moni ihminen saisi armon tajuta tämän.
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Nooan lait

ViestiKirjoittaja pekka » 13. Marras 2012 14:15

Kyllä se asia näin varmasti taitaa olla, yksi iso valheiden verkosto on tämä maailman tilanne.

Ps. 144:8

joiden suu puhuu vilppiä ja joiden oikea käsi on valheen käsi!

Jes. 28:15

Koska te sanotte: "Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa ja tuonelan kanssa sopimuksen; tulkoon vitsaus kuin tulva, ei se meitä saavuta, sillä me olemme tehneet valheen turvaksemme ja piiloutuneet petokseen" -

Jes. 32:7

Ja pahat ovat petollisen aseet, hän miettii ilkitöitä, tuhotakseen kurjat valheen sanoilla, vaikka köyhä kuinka oikeata asiaa puhuisi.

Jes. 57:4

Kenellä te iloanne pidätte? Kenelle avaatte suunne ammolleen ja kieltä pitkälle pistätte? Ettekö te ole rikoksen lapsia, valheen sikiöitä?

Jes. 59:13

me olemme luopuneet Herrasta ja kieltäneet hänet, vetäytyneet pois Jumalaamme seuraamasta, puhuneet sortoa ja kapinaa, kantaneet kohdussamme ja purkaneet sisimmästämme valheen sanoja.

2. Tess. 2:9

tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä

2. Tess. 2:11

Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Nooan lait

ViestiKirjoittaja pekka » 13. Marras 2012 14:36

pekka kirjoitti:Kyllä se asia näin varmasti taitaa olla, yksi iso valheiden verkosto on tämä maailman tilanne.

Ps. 144:8

joiden suu puhuu vilppiä ja joiden oikea käsi on valheen käsi!

Jes. 28:15

Koska te sanotte: "Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa ja tuonelan kanssa sopimuksen; tulkoon vitsaus kuin tulva, ei se meitä saavuta, sillä me olemme tehneet valheen turvaksemme ja piiloutuneet petokseen" -

Jes. 32:7

Ja pahat ovat petollisen aseet, hän miettii ilkitöitä, tuhotakseen kurjat valheen sanoilla, vaikka köyhä kuinka oikeata asiaa puhuisi.

Jes. 57:4

Kenellä te iloanne pidätte? Kenelle avaatte suunne ammolleen ja kieltä pitkälle pistätte? Ettekö te ole rikoksen lapsia, valheen sikiöitä?

Jes. 59:13

me olemme luopuneet Herrasta ja kieltäneet hänet, vetäytyneet pois Jumalaamme seuraamasta, puhuneet sortoa ja kapinaa, kantaneet kohdussamme ja purkaneet sisimmästämme valheen sanoja.

2. Tess. 2:9

tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä

2. Tess. 2:11

Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,


Room. 3:13

Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla;
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Nooan lait

ViestiKirjoittaja pekka » 13. Marras 2012 14:44

PSALMIT 2:

1. Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?

2. Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan:
3. "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä".
4. Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä.
5. Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan:
6. "Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni".
7. Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.
8. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.
9. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät."
10. Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari.
11. Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella.
12. Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat.

Psalttari 2:

1. Miksi pakanat kiukuitsevat, ja kansat turhia ajattelevat?
2. Maan kuninkaat hankitsevat itseänsä, ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät Herraa ja hänen voideltuansa vastaan.
3. Katkaiskaamme heidän siteensä, ja heittäkäämme meistä pois heidän köytensä.
4. Mutta joka taivaissa asuu, nauraa heitä: Herra pilkkaa heitä.
5. Kerran hän puhuu heille vihoissansa, ja hirmuisuudessansa peljättää heitä.
6. Mutta minä asetin kuninkaani Zioniin, pyhälle vuorelleni.
7. Minä tahdon saarnata senkaltaisesta säädystä, josta Herra minulle sanoi: Sinä olet minun poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.
8. Ano minulta, niin minä annan pakanat perinnökses ja maailman ääret omakses.
9. Sinun pitää särkemän heitä rautaisella valtikalla, ja niinkuin savisen astian heitä murentaman.
10. Nyt te kuninkaat, siis ymmärtäkäät, ja te maan tuomarit, antakaat teitänne kurittaa.
11. Palvelkaat Herraa pelvossa, ja iloitkaat vavistuksessa.
12. Antakaat suuta pojalle, ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian. Mutta autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 40 vierailijaa

cron