Raamattu

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Raamattu

ViestiKirjoittaja Minä vain » 05. Marras 2012 23:46

Lonelyrider.

Paitsi että... se ei ole Jumalan sanan vika, jos joku tulkitsee miten tulkitsee... siltihän Jumalan sana on muuttumaton ja pysyvä sellaisenaan kuin se on. Ikävä kyllä, se on ihmisessä vika, jos tulkinta menee väärin, en tarkoita tätä syyllistävästi, se miksi ihminen tulkitsee väärin, se voi johtua asioista, joista on mahdollista kasvaa kohti aikuisuutta ja Herran tuntemista. Itse asiassa, se on myös perkeleen työtä, että sana vääristyy ja sen hedelmät ovat katkeria. Jumalan sana itsessään on Puhdas ja Hyvä ja Oikea. Paholainen tahtoisi, ettemme oppisi tuntemaan Herraa ja Hänen tahtoaan.


Ei ole Jumalan sanan vika, ei Jumalan vika, tulkitsijan vikahan se on ja osaksi myös väärien paimenten syytä, joilla ei ole tuntemusta ja johdattavat toisia harhaan.
Totuus on, että kristinusko on niin moniin eri lahkoihin jakautunut, että ne kaikki eivät voi olla oikeassa, jos he kaikki olisivat oikeassa, olisivat he kaikki yhdessä.
Jeesuksen opetuslapset tunnistaa siitä, että heillä on keskinäinen rakkaus.
Väkevä eksytys, miten siitä tulee väkevä, niin että valitutkin voisivat joutua harhaan?
Eikö väkevä eksytys voisi olla myös raamatun kautta annettu? Tämä olisi todella väkevä, varsinkin, jos siihen pitäisi luottaa kuin itse Jumalan sanaan.
Älä pahastu, vaan mieti ihan itse, eikö sinulle itsellesi yksi väkevimmistä eksytyksistä voisi tulla Raamatun kautta?
Jos ei ole rakkautta totuuteen, eikä koettele asioita totuutta vastaan, on todella suuri riski joutua harhateille.
Jeesuskin sanoi, Joh. 7:17 Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani
Hän antoi itsensä koeteltavaksi.
tämä koettelu ei tietenkään tarkoita sitä, että sanotaan Herralle: jos olet, niin muuta lompakkoni täyteen rahaa jne, vaan
"Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni."
kun te tunnette totuuden, te voitte koetella kaiken totuutta vastaan.
sillä: 31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
Vapaana on vapautettu, myös eksytyksestä, sillä tämän totuus tekee, se vapauttaa valheen kahleista.

Jokainen jae, jonka me tulkitsemme väärin ja uskomme tulkintaamme, vie meitä pois totuudesta.

En minä kumarra kirjaa tai sen kansia, mutta raamatussa on Jumalan sana kirjoitettuna ja se uskommeko sen olevan kokonaan totta, siihen meidän on tehtävä omakohtainen valinta. Ei me voida poimia asioita, joita me haluamme uskoa ja joita emme, kaikki se on otettava sellaisena kuin se on. Tietenkin on asioita, joita emme välttämättä ymmärrä ja mielemme tahtoisi sotia asioita vastaan, mutta Jumala voi aukaista sanaa niin, että opimme kuulemaan ja näkemään Hänen tahtonsa raamatussa olevan sanan kautta. Jotta voi löytää elämän Herran, tulee oppia tuntemaan Hänet sanan kautta. Nykypäivänä on ties minkälaisia opettajia, raamattu on sellainen kirja jonka kautta löydät todella itse sen sanan mikä siellä on. Väitän, että jos et lue raamattua tai usko sen kokonaan olevan totta, et voi oppia tuntemaan Herran luonnetta ja näin myös uskonelämä ei tule elämäksi Kristuksessa.


En sano sinun kumartavan kirjaa ja tiedän, että sieltä kirjasta löytyy paljon. Jos me uskomme sen olevan totta, se on meidän oma asiamme, me päätämme uskomme ja luottamuksemme kohteen on se sitten Jumala, kirja, Jeesus, totuus, valhe.
Tutkikaa, etsikää, anokaa, koetelkaa.
Jumala on se, joka voi avata sokeat silmät, kuurot korvat, mikään ei ole hänelle mahdotonta, sillä onhan Jumala Totuus.
Koetelkaa kaikki, myös minun kirjoitukseni.

En ole tekemässä paholaisen työtä, vaikka voisitte ajatella, että paratiisissa käärme viekoitteli Eevan, ja ikään kuin sai eevan epäilemään Jumalan kieltoa.
Ja nyt ikään kuin minä yrittäisin viekoitella teitä epäilemään raamattua, vaan ihan raamatun kirjoituksien mukaan esitän: 21 mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on.
Koetelkaa myös hänet, joka sanoo. Koetelkaa kaikki, sillä hän kuuluu tämän kaiken alle.

Minä tahdon siunata sinua, jotta Pyhä Henki saisi tässä asiassa koskettaa sinua ja saisit ymmärryksen raamatun todellisesta luonteesta. Ei kyse ole kirjasta tai kansista, vaan sanasta mitä se sisältää, se sisältää elämän sanoja.


Kiitos, tätä tarvitsen, tätä tarvitsevat kaikki. Ja kyllä, raamattu sisältää elämän sanoja, Jeesuksen ikuisen elämän sanat.

:thumb:
Minä vain
 

Re: Raamattu

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 06. Marras 2012 00:08

Ei koetteleminen tarkoita sitä, että kyseenalaistaisin Jumalan ja Hänen sanansa, Raamattu on Jumalan sanaa kokonansa. Se olisi niskurointia, näin näen henkilökohtaisesti, aivan kuin se olisi "onko Jumala todella sanonut näin?"... ja mihin se johtaa, se johtaa kuolemaan. Se mikä johtaa elämään, on usko ja sen uskon alkaja on Kristus Jeesus.

Se on totta, että raamattua voidaan käyttää väärin, kun ei ymmärretä kokonaisilmoitusta eli se se jippo onkin tässä... ihmiset eksyvät, kun eivät tunne Häntä, eikä Hänen sanaansa. Raamattu ilmoittaa Hänestä, opetuslapset julistivat Hänestä toorien ilmoitusten kautta juutalaisille... he tunsivat kirjoitukset ja julistivat sen kautta sanomaa Ylösnousseesta Kristuksesta... eivät he jättäneet yhtäkään piirtoa pois ja Jeesus itse on sanonut, ettei tule mitään ottaa pois. Tämä ei tietenkään tarkoita sellaisen pelon alla elämistä, että muistanko nyt raamatun ulkoa ja alanko nyt opettelemaan raamatun sanasta sanaan.

Tänä päivänä, ikävä kyllä on monenlaista opetusta ja aika sekasortoisessa opetuksessa monet seurakunnat elävät. Mutta ei meidän tule alkaa raamattua koettelemaan, vaikka ihmisten opetukset koettelisimmekin, Sanalla eli sen raamatun sanan kautta, voimme sen tehdä, onko opetus sitä mitä raamatusta saamme lukea, vai onko se jotain muuta oppia.
lonelyrider
 

Re: Raamattu

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 06. Marras 2012 00:16

Eikä minua yllätä se, että paholainen käyttää raamattua eksyttääkseen... mutta kyse on siitä ymmärtääkö kokonaisilmioituksen ja tunteeko Hänet, jossa elää. Raamatun sanassa sanotaan, että tulee antaa lusteen kasvaa yhdessä nisun kanssa elonleikkuuseen asti. Eli eksytystä tulee olemaan, mutta ei jäädä sen vangiksi että jäisimme katselemaan kaikkea sitä mikä on eksytyksestä... valon lasten tulee loistaa pimeydessä.
lonelyrider
 

Re: Raamattu

ViestiKirjoittaja tanu » 06. Marras 2012 00:26

Matt.12:
24. Mutta kun fariseukset sen kuulivat, sanoivat he: "Tämä ei aja riivaajia ulos kenenkään muun kuin Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla".
25. Mutta hän tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: "Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, eikä mikään kaupunki tai talo, joka riitautuu itsensä kanssa, pysy pystyssä.
26. Jos nyt saatana ajaa ulos saatanan, niin hän on riitautunut itsensä kanssa; kuinka siis hänen valtakuntansa pysyy pystyssä?
27. Ja jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Niinpä he tulevat olemaan teidän tuomarinne.
28. Mutta jos minä Jumalan Hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne.
29. Taikka kuinka voi kukaan tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää hänen tavaroitansa, ellei hän ensin sido sitä väkevää? Vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi hänen talonsa.
30. Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Raamattu

ViestiKirjoittaja tanu » 06. Marras 2012 00:53

Sananl.30:
5. Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat.
6. Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi.

Ilm.22:
18. Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
19. ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
20. Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian". Amen, tule, Herra Jeesus!
21. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.

Uskon täysin siihen mitä Raamatussa sanotaan. Raamattu on Jumalan sanaa, kokonaisuudessaan. Jos en näin uskoisi, putoaisi uskoltani pohja pois.

Eri asia on sitten se miten käännösvirheet, kokonaisuudesta irroitetut lauseet ja tahallaan vääristetyt tulkinnat vaikuttavat.

Uskoni perustuu täysin siihen että Raamattu on totta, sanasta sanaan. Amen.
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 41 vierailijaa

cron