Raamattu

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Raamattu

ViestiKirjoittaja Minä vain » 04. Marras 2012 17:48

Haluan ottaa puheenaiheeksi Raamatun.

Mikä se on ja miten sitä käytetään.

Minä itse pidän Raamatusta, koska se on hyvin hengellinen ja viisautta antava kirja ja se on keskittynyt Jumalan ja ihmisen väliseen suhteeseen.
Jumala on siinä suuressa asemassa, pää hallitsija, niin kuin onkin.

Mutta mitä itse raamattuun tulee, minulle se on kuin tallenne historiasta, sanotuista sanoista, tehdyistä teoista ja suurimmaksi osaksi israelin kansan historiaa.
Mutta raamattuun ei voi luottaa täysin sokeasti 100%.
Voi olla hirveä lause joidenkin mielestä, mutta niin on totuus.
Raamattua on tulkittu monilla eri tavoilla ja nämä tulkintatavat ovat ajaneet ihmiset eri "kerhoihin".
On lahkoja ja seurakuntia oppisuuntien mukaan.

Toki, Jumala käyttää raamattua meidän kasvattamiseen, niin kuin hän käyttää kaikkea muutakin materiaalia jota on saatavissa.
Tärkeintä on että "korvat ja silmät" ovat avoinna kaiken aikaa hänen äänelleen.

Mutta itselläni henkilökohtaisesti särähtää korvaan kun sanotaan: "raamattu on kokonansa totuus" tai "koetelkaa kaikki raamatun sanan mukaan" tai "raamattu on Jumalan sana" tai "Raamatullista".

Raamattu voi olla totuudellisesti koottu ja pyritty pitämään tarkkana ja totuudellisena, mutta se ei takaa kaiken sen sisältämän olevan totuutta.
Koetelkaa kaikki, niin myös raamattu, eikä raamattua voi koetella itseään vastaan, vaan totuutta vastaan tulee kaikki koetella, myös Jeesus joka on sanonut minä olen tie totuus ja elämä.
Ja juuri Jeesus on se mistä raamattu kertoo, joka on sanonut itseään totuudeksi.
Koetellaan ensimmäisenä hänet joka sanoo olevansa totuus, ja tosiaan, minä todella pidän hänen opetuksistaan, sillä ne ovat totuudellisia ja johtavat hyvään ja oikeaan.
Ja heti kun me opimme tuntemaan, opimme kuulemaan totuuden, me voimme koetella kaiken muunkin totuutta vastaan.
Ja kun me tajuamme, että on vain yksi totuus, laaja kaikkialle ylettyvä, kaikkialla oleva ja opimme näkemään sen, me opimme näkemään myös peitteenä sen mikä totuutta peittää.
Totuutta peittää ihmisen mieli, opit joita ei ymmärretä, dogmaattisuus, maallinen viisaus, joka on samaa kuin tieto, se ei ole todellista viisautta vaikka sitä viisaudeksi kutsutaan.
Jo he juutalaiset, jotka lukivat kirjoituksia ja he muistivat kirjoitukset jo pienestä pitäen, ei heillä ollut kirjoitusten tuntemusta, ei opettajaa joka osaisi opettaa.
He olivat kuin pieniä lapsia, joita piti ohjata käskyillä kuten "Ei saa tappaa", koska heillä ei ollut sydämessään totuutta, ei johdattajaa tai (kuin lampailla paimenta).
Kirjain ei voinut opettaa elävästi, ei kokoelma kirjoituksia pystynyt siihen eikä ihminen joka ei ollut koskaan etsinyt totuutta, vaan vain totuus joka ihmisen lihaan tullessa pystyy, lihaksi , ihmiseksi tullut totuus, se kykenee kommunikoimaan ja ohjaamaan (yleensä) vertauksin ihmisen totuuden tuntemukseen.

Nuo sanomiset, jotka särähtävät korvaan, ne ovat ihmisten sanomia, sillä raamattuun on tallennettu myös ihmisviisautta, kaikki tulee koetella totuutta vastaan, Jumalan sana on elävä ja voimallinen (Jeesus on tätä raamattu ei ole), ja raamatullisen sijaan käyttäisin sanaa totuudellista.

Tahdon saada keskustelun tästä aiheesta aikaiseksi, en ole lyttäämässä raamattua, mutta tahdon "palauttaa" sen juuri siihen osaansa joka sillä on.
Sitä ei tule korottaa sellaiseksi mitä se ei ole, ei tule korottaa mitään yli eikä alentaa ali vaan jokaisella on oma arvonsa totuuden edessä.
Toki ihmiset ymmärtävät asiat aina erilailla ja tulkitsevat erilailla, ja tämä on minun näkemykseni asiasta.

Siksi se miten asiat näemme, jos me näemme puhtain silmin, puhtaalla mielellä, totuuden puhdistamin silmin, niin se valo joka silmiemme kautta meitä valaisee
on valaiseva meidät kokonaan, mutta jos me näemme asiat jo vääristyneillä "silmillä", meidän silmämme ei päästä puhdasta valoa sisällemme, ja silloin meidän sisällämme oleva valo ei ole valoa vaan pimeyttä.

22 Silmä on ruumiin lamppu. Jos siis silmäsi on terve, niin koko sinun ruumiisi on valaistu.
23 Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!

34 Sinun silmäsi on ruumiin lamppu. Kun silmäsi on terve, on koko sinun ruumiisi valaistu, mutta kun se on viallinen, on myös sinun ruumiisi pimeä.
35 Katso siis, ettei valo, joka sinussa on, ole pimeyttä.
36 Jos siis koko sinun ruumiisi on valoisa eikä miltään osaltaan pimeä, on se oleva kokonaan valoisa, niinkuin lampun valaistessa sinua kirkkaalla loisteellaan."

:wise3: <------ kiva hymiö :)
Minä vain
 

Re: Raamattu

ViestiKirjoittaja toni t » 05. Marras 2012 01:02

Minä vain kirjoittaa "Nuo sanomiset, jotka särähtävät korvaan, ne ovat ihmisten sanomia, sillä raamattuun on tallennettu myös ihmisviisautta, kaikki tulee koetella totuutta vastaan, Jumalan sana on elävä ja voimallinen (Jeesus on tätä raamattu ei ole), ja raamatullisen sijaan käyttäisin sanaa totuudellista."


Raamattu on kokonaan Herran Jeesuksen ilmoitus jonka Isä on käskenyt Pojan ilmoittaa. Raamattu on siis Jumalan (totuuden) ilmoitus ihmisille ja siksi Raamattu on kokonaansa totta. Kaikki tulisi koetella totuudella eli Jumalan sanalla sillä Jumalan sana määrittelee sen mikä on hyvää ja oikeaa. Eli ilman Jumalan sanaa ei ihminen voi tietää mikä on oikeasti hyvää joka tulisi pitää. Ihmisen oma inhimillinen viisaus ja ymmärrys ei määritä totuutta vaan Jumalan sana vaikka sana olisikin ihmisen mielestä väärässä. Jumalan sana (Raamattu) on kokonaansa totuus ja Jumalan sana tulee tuomitsemaan viimeisenä päivänä ne jotka ylenkatsovat Herran Jeesuksen ja Hänen sanansa.

Joh.12:47 Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
12:48 Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
12:49 Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.
12:50 Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut."


Tässä linkki ketjuun jossa olen monien eri Raamatun paikkojen valossa tuonut esille sen että koko Raamattu on Isän ilmoitus jonka Isän sanansaattaja Herra Jeesus on ihmisille ilmoittanut.

viewtopic.php?f=2&t=145&hilit=sanassa
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Raamattu

ViestiKirjoittaja Minä vain » 05. Marras 2012 02:58

Minulle joka tapauksessa vain Jeesus on se Jumalan sana.
Joh. 1:14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Raamattu on kirja, on hieman jopa loukkaus mielestäni sanoa sitä Jumalan sanaksi, sillä jos Jumalan sanan voimalla on kaikki saanut alkunsa onko silloin sama "ylentää" raamattu tähän tehtävään?

ja vielä tämä:
Jumalan sana (Raamattu) on kokonaansa totuus ja Jumalan sana tulee tuomitsemaan viimeisenä päivänä ne jotka ylenkatsovat Herran Jeesuksen ja Hänen sanansa.


Minun näkemykseni on, että Jumala on totuus, siksi hänen sanansa (Jeesus) on myös totuus, ja viimeisenä päivänä tuomarina toimii Jeesus, ei raamattu.
Minä vain
 

Re: Raamattu

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 05. Marras 2012 12:18

Minä vain kirjoitti:Minulle joka tapauksessa vain Jeesus on se Jumalan sana.
Joh. 1:14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Raamattu on kirja, on hieman jopa loukkaus mielestäni sanoa sitä Jumalan sanaksi, sillä jos Jumalan sanan voimalla on kaikki saanut alkunsa onko silloin sama "ylentää" raamattu tähän tehtävään?

ja vielä tämä:
Jumalan sana (Raamattu) on kokonaansa totuus ja Jumalan sana tulee tuomitsemaan viimeisenä päivänä ne jotka ylenkatsovat Herran Jeesuksen ja Hänen sanansa.


Minun näkemykseni on, että Jumala on totuus, siksi hänen sanansa (Jeesus) on myös totuus, ja viimeisenä päivänä tuomarina toimii Jeesus, ei raamattu.


Raamatussa on Jeesuksen sanoja, kaikki on Hänestä lähtöisin, alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan luona.

Jos Jeesus teki Jumalan tahdon kaikessa, miksi uskovan tulisi hyljätä Jumalan sana raamatusta. Meille on annettu raamattu, josta löytää Jumalan sana kokonaisuudessaan. Pure ja niele tai ole syömättä", sinulle on annettu valinnan vapaus.

Ihminen saa ajatella mitä haluaa, itselleen hän on silloin tuomioksi, jos ei tahdo Jumalaa kunnioittaa... Jumalaa et voi silti ajatuksillasi alentaa etkä ylentää, koska Hän on jo kaiken yläpuolella, kaikkivaltias.
lonelyrider
 

Re: Raamattu

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 05. Marras 2012 13:17

Minä vain kirjoitti:
Minun näkemykseni on, että Jumala on totuus, siksi hänen sanansa (Jeesus) on myös totuus, ja viimeisenä päivänä tuomarina toimii Jeesus, ei raamattu.


Joh. 6:63
Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.

63 Henki on se, joka eläväksi tekee, ei liha mitään auta: ne sanat, jotka minä teille puhun, ovat henki ja elämä. Biblia

Joh. 12:48
Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

Jumalan Sana tuomitsee jos sitä ylenkatsotaan eikä ota vastaan kans...



1Kor. 1:18
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

1Kor. 2:5
ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.

Jumalan Sanassa on voima ja meidn usko perustuu Jumalan Sanaan.


Haluaisin lisätä vielä yhen kohdan.

Joh. 8:31
Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;

Sana on minulle Jeesus itse. ;gladly:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7928
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Raamattu

ViestiKirjoittaja Minä vain » 05. Marras 2012 14:47

Lonelyrider.
Raamatussa on Jeesuksen sanoja, kaikki on Hänestä lähtöisin, alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan luona.


Kyllä, raamatussa on Jeesuksen sanoja, kaikki on lähtöisin Jumalasta, mutta Jumala on luonut sanansa kautta kaiken.
Tämä Jumalan sana, joka on voimallinen, elävä, joka luo ja tekee ihmeitä, on hieman eri asia kuin raamattu.

Jos Jeesus teki Jumalan tahdon kaikessa, miksi uskovan tulisi hyljätä Jumalan sana raamatusta. Meille on annettu raamattu, josta löytää Jumalan sana kokonaisuudessaan. Pure ja niele tai ole syömättä", sinulle on annettu valinnan vapaus.


En ole johtamassa ketään hylkäämään mitään mikä totta on, Raamatusta itsekin pidän mutta se on minulle kirja, kokoelma kirjoituksia, tallenne tapahtumista ja tehdyistä asioista, kokoelma historiaa jne. Mutta kirjana se on erilainen, hengellinen ja Jumalaan keskittyvä kirja. Sen kautta voi oppia hyvin paljon, sen kautta voi myös eksyä. Riippuu tulkitsijasta, tulkitseeko oikein vai väärin.

Ihminen saa ajatella mitä haluaa, itselleen hän on silloin tuomioksi, jos ei tahdo Jumalaa kunnioittaa... Jumalaa et voi silti ajatuksillasi alentaa etkä ylentää, koska Hän on jo kaiken yläpuolella, kaikkivaltias.


Minä kunnioitan Jumalaa, ja Jeesusta jota meidän myös tulee kunnioittaa. En alenna Jumalaa, en ylennä, kuinka minä edes tähän pystyisin, se on hänen tehtävänsä ylentää ja alentaa ketä tahtoo?
Minä tiedän, että meillä ei ole mitään mahdollisuuksia tähän, ei kenelläkään.
Omassa mielessään kullakin voi olla ajatuksia, mutta vaikka kuinka ajattelisimme mitä, niin totuus on ja pysyy, eikä se muutu sen vuoksi mitä ajattelemme, teemme, sanomme luulemme tms.
Minä vain
 

Re: Raamattu

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 05. Marras 2012 15:25

"En ole johtamassa ketään hylkäämään mitään mikä totta on, Raamatusta itsekin pidän mutta se on minulle kirja, kokoelma kirjoituksia, tallenne tapahtumista ja tehdyistä asioista, kokoelma historiaa jne. Mutta kirjana se on erilainen, hengellinen ja Jumalaan keskittyvä kirja. Sen kautta voi oppia hyvin paljon, sen kautta voi myös eksyä. Riippuu tulkitsijasta, tulkitseeko oikein vai väärin."

Paitsi että... se ei ole Jumalan sanan vika, jos joku tulkitsee miten tulkitsee... siltihän Jumalan sana on muuttumaton ja pysyvä sellaisenaan kuin se on. Ikävä kyllä, se on ihmisessä vika, jos tulkinta menee väärin, en tarkoita tätä syyllistävästi, se miksi ihminen tulkitsee väärin, se voi johtua asioista, joista on mahdollista kasvaa kohti aikuisuutta ja Herran tuntemista. Itse asiassa, se on myös perkeleen työtä, että sana vääristyy ja sen hedelmät ovat katkeria. Jumalan sana itsessään on Puhdas ja Hyvä ja Oikea. Paholainen tahtoisi, ettemme oppisi tuntemaan Herraa ja Hänen tahtoaan.

En minä kumarra kirjaa tai sen kansia, mutta raamatussa on Jumalan sana kirjoitettuna ja se uskommeko sen olevan kokonaan totta, siihen meidän on tehtävä omakohtainen valinta. Ei me voida poimia asioita, joita me haluamme uskoa ja joita emme, kaikki se on otettava sellaisena kuin se on. Tietenkin on asioita, joita emme välttämättä ymmärrä ja mielemme tahtoisi sotia asioita vastaan, mutta Jumala voi aukaista sanaa niin, että opimme kuulemaan ja näkemään Hänen tahtonsa raamatussa olevan sanan kautta. Jotta voi löytää elämän Herran, tulee oppia tuntemaan Hänet sanan kautta. Nykypäivänä on ties minkälaisia opettajia, raamattu on sellainen kirja jonka kautta löydät todella itse sen sanan mikä siellä on. Väitän, että jos et lue raamattua tai usko sen kokonaan olevan totta, et voi oppia tuntemaan Herran luonnetta ja näin myös uskonelämä ei tule elämäksi Kristuksessa.

Minä tahdon siunata sinua, jotta Pyhä Henki saisi tässä asiassa koskettaa sinua ja saisit ymmärryksen raamatun todellisesta luonteesta. Ei kyse ole kirjasta tai kansista, vaan sanasta mitä se sisältää, se sisältää elämän sanoja.
lonelyrider
 

Re: Raamattu

ViestiKirjoittaja toni t » 05. Marras 2012 15:34

Jeesus on Jumalan sana siksi että Jeesus on Isän sanansaattaja. Isän sana on ilmoitettu Pojan kautta joka on Isän sanansaattaja maailmalle. Herra Jeesus Isän sanansaattaja puhui Moosekselle palavassa pensaassa. Mooses sai lakinsa ja käskynsä siis Jeesukselta. Profeetat ovat muinoin kirjoittaneet Kristuksen Hengessä. Paavali ei kirjoittanut omiaan vaan sen minkä Jeesus oli hänelle ilmoittanut. Kaikki Raamatun profetiat on kirjoitettu Pyhän Hengen (Kristuksen Hengen) kautta. Jeesus on Jumalan sana koska Hänen kauttansa on totuus tullut maailmaan. Raamattu on totta ja Jumalan sanaa siksi että se on Jeesuksen antama ilmoitus Isältä.

Hebr.1:1 Jumala puhui muinen usein ja monella muotoa isille prophetain kautta; näinä viimeisinä päivinä on hän meille puhunut Poikansa kautta

Jumala on ilmoittanut tahtonsa ihmisille muinoin profeettojen kautta ja uuden testamentin aikaan Poika tuli itse lihaan ilmoittamaan Isänsä tahdon.

1.Pie.1:10. Jota autuutta prophetat ovat etsineet ja tutkineet, jotka teille tulevaista armoa ennustaneet ovat;
11. Ja ovat tutkineet, millä taikka minkäkaltaisella ajalla Kristuksen Henki, joka heissä oli, ilmoitti, joka oli jo ennen todistanut niistä vaivoista, jotka Kristuksessa ovat, ja siitä kunniasta, joka niiden jälkeen tapahtuva oli


Muinoin Jumala puhui siis profeettojen kautta ja profeetoissa oli Kristuksen Henki. Kristus siis ilmoitti Henkensä (Pyhä Henki) kautta profeetoille Isänsä tahdon ja profeetat kirjoittivat sen ylös.

Joh. 13. Vaan kuin se tulee, totuuden Henki, hän johdattaa teitä kaikkeen totuuteen; sillä ei hän puhu itsestänsä, vaan mitä hän kuulee, sitä hän puhuu, ja tulevaisia hän teille ilmoittaa.
14. Hän on minua kunnioittava; sillä hän ottaa minun omastani ja ilmoittaa teille.
15. Kaikki, mitä Isällä on, ne ovat minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja ilmoittaa teille.

Kaikki mitä Isällä on, on myös Pojan ja Pyhä Henki puhuu minkä kuulee ja Pyhä Henki ottaa Pojan omasta, Pojan sanasta minkä kuulee ja Poika puhuu mitä on Isältä kuullut. Pyhä Henki siis ilmoittaa Pojan sanan jonka Poika kuuli Isältä. Poika ilmoittaa Isän sanan Pyhän Hengen kautta.

1.Kor.10:1. Mutta en minä tahdo sitä teiltä, rakkaat veljet, salata, että meidän isämme ovat kaikki pilven alla olleet ja kaikki meren lävitse vaeltaneet,
2. Ja kaikki Mosekseen kastetut pilvessä ja meressä.
3. Ja ovat kaikki yhtäläistä hengellistä ruokaa syöneet,
4. Ja kaikki yhtäläistä hengellistä juomaa juoneet; sillä he joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; mutta se kallio oli Kristus.

Joh. 6:33 Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän."

Matt. 4:4 Mutta hän vastasi ja sanoi: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.'"

Hengellinen ruoka ja juoma jota Israelin kansa egyptistä lähdön jälkeen söi ja joi oli Jumalan sana ja he saivat sanansa Kristukselta joka Israelin kansan kanssa oli.

Matt.11:27 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

Joh. 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

Kukaan muu ei tunne Isää kuin Poika ja se kenelle Poika Isän ilmoittaa. Isää ei voi tuntea jos Poika ei ilmoita Isää ihmiselle. Poika ilmoittaa Isän käskemän ilmoituksen. Isän tykö voi päästä vain Pojan kautta. Isä on antanut Pojalleen käskyn ja Poika on ilmoittanut aina Isän sanan ihmiskunnalle. Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta sillä Kristus ilmoittaa Isänsa sanan ollen näin tie Isän luokse. Isää ei tunne kukaan muu kuin Poika ja se kenelle Poika Isän tahtoo ilmoittaa eli joka kuulee uskossa Kristuksen sanan.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Raamattu

ViestiKirjoittaja systeri » 05. Marras 2012 16:16

Matt 22:29. Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.

Luuk 24:44 Ja hän sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa".
45. Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset.

Joh 1:1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.

2:22. Kun hän sitten oli noussut kuolleista, muistivat hänen opetuslapsensa, että hän oli tämän sanonut; ja he uskoivat Raamatun ja sen sanan, jonka Jeesus oli sanonut.

5:45. Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne.
46. Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.
47. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?"
systeri
 

Re: Raamattu

ViestiKirjoittaja tuomarisimson777 » 05. Marras 2012 18:59

Mitähän tässä nyt koetetaan hakea? Kenties sitä että Raamattu ei ole ehkä Tekninen dokumentti.. Sitä ei voi käyttää Ford Escortin korjausoppaana eikä Nasdaq tai HEX-indexin ennustamiseen.. Se ei esittele erikseen jokaista DNA-sekvenssiä,kromosomia,alkuainetta eikä jokaista aivojemme välittäjäainetta ja hermosolua..sun muuta..
Mutta se ilmoittaa kaiken ihmettelemämme tekniikan tekijän..Herramme..
Ainakin melkein oikeita uskon-näkemyksiä jo vuodesta 2004=)=)
tuomarisimson777
 
Viestit: 543
Liittynyt: 01. Maalis 2011 17:44

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 19 vierailijaa