Torinon käärinliina ja Jumalan kuva

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Torinon käärinliina ja Jumalan kuva

ViestiKirjoittaja anjou » 21. Syys 2018 19:07

Taiteiden kuvaamassa Jeesuksessa on sekin virhe vaisuliinin kuvaamaan pitkän tukan lisäsi että hänet kuvataan vaaleaksi lempeäksi pohjoismaalaisen "väriseksi". Kuitenkin hän juutalaisena olisi tummaihoisempi ja tummatukkainen ja ruskeasilmäinen. Ehkä voimakastahtoinen. Tällähän ei ole merkitystä kun emme tiedä tai emme voi kuvata häntä. Miksi taitelijat näkivät hänet näin? Kun ihmiset eivät vielä osanneet lukea kuvilla yritettiin opettaa Raamatun tapahtumia. Helvetin kuvat niittivät kauhua.

Täällä esille tullut Jeesuksen kuvien kieltäminen on itselleni uusi asia. Kuvaraamattu oli lapsena tärkeä. Tosin pelottavakin.En tiennyt sen syntisyydestä.
anjou
 
Viestit: 87
Liittynyt: 08. Marras 2012 15:33

Re: Torinon käärinliina ja Jumalan kuva

ViestiKirjoittaja Joonas » 21. Syys 2018 20:59

Ei kaikissa kuvissa Kristusta ole kuvattu vaaleaksi eikä pitkätukkaiseksi. Joissain kuvissa hänellä on lyhyt tukka. Roomalaisilla oli erihiustyyli kuin juutalaisilla. Lähi-idän ja pohjois-afrikan Kristusta kuvaavissa töissä hän on yleensä melko tumma ja pitkätukkainen.

Katso esim.

http://www.copticchurch.net/cgibin/gall ... sus_01.jpg

http://www.copticchurch.net/cgibin/gall ... ary_02.jpg

http://www.copticchurch.net/cgibin/gall ... sus_13.jpg
Joonas
 
Viestit: 334
Liittynyt: 24. Elo 2017 00:53

Re: Torinon käärinliina ja Jumalan kuva

ViestiKirjoittaja MrKerimäki » 22. Syys 2018 08:40

Joonas ..tuohon toteamukseen aiemmin mielen tyhjentämisestä .Aivan totta en tarkoita mitään mielen hallinta tai vastaavaa transsin tyylistä syvyyden etsimistä vaan sitä katsetta Henkeen .
Kun kerran on kuullut Herran puhuvan ääneen ja tehneen esm kysymyksiä niin tajuaa juuri sen ,mitä meillä ei tarvitse olla eli kaikkea turhaa ihmiskätöistä tuotetta ja muuta tavaraa ympärillä ,joista saamme voimaa .Toki jos on esim risti seinällä niin eihän siinä mitään pahaa ole sillä sehän kertoo vain siitä ,että Jeesus ei ole enää ristillä vaan Hän elää .
Todellakin mitä yritän sanoa on se ,että kiinnitämme Henkemme VAIN Jumalaan Jeesukseen ja olemme kuin arki töissä Hänen työkaverinsa siiis toki se kunnioitus luonnollisesti ja kaikki muu sellaista ,mitä meillä kaikilla varmasti on ja jätämme pois sen kaiken muun krääsän .Se krääsä lähinnä huvittaa myöhemmin kun tajuaa ,että on miljardi kertaa parempaa olla tekemisissä itse Kuninkaan kanssa kuin esim vaikka ikonia kumarrella ja suitsukkeita poltella .Lähinnä myötähäpeää alkaa moinen tuottaa kun tajuaa sen oikean Hengen syvyyden ja miten asiat oikeasti on.
Kaikkeen tuohon Hengen tuntemiseen meidät jokaisen kasvattaa Pyhä Henki ja Hän on meidän opettajamme kaikessa siis kunhan annamme Hänen opettaa emmekä tee itselle niitä tauluja ja tule pyllistäneeksi Jumalalle .Silloin emme kuuntele Jumalaa vaan omaa minää ja suoritus suoritus suoritus kaavaa .
Ylistys yms on sitten myös Hengen tuotetta ja se tulee suoraan Hengestä ,mutta valitettavasti siinäkin näkyy liian usein sitä etukäteen kello 17 alkaa ylistys jne.
Oikeasti ylistys alkaa kun Hengessä tunnemme ylistyksen ja se voima alkaa virtaamaan ja uskon ,että se on Pyhää.Sekin tulee opettajamme kautta ja meidän on vain herkällä korvalla oltava ja opeteltava se ,että kuulemme emmekä itse säädä jotain ja taas jotain muuta ja sitä säätämistä monesti meillä tavis ihmisillä riittää arjessa noin ihan luonnostaan mikä tosin on ihan luonnollistakin.....näin duumailen .
MrKerimäki
 
Viestit: 446
Liittynyt: 23. Maalis 2017 12:49

Re: Torinon käärinliina ja Jumalan kuva

ViestiKirjoittaja Joonas » 22. Syys 2018 14:18

Mrkerimäki, ei minussa ainakaan muötähäpeä herää vaan kunnioitus niitä pyhiä kohtaan jotka ovat koko elämänsä eläneet rukouksessa ja paastossa, sanan tutkimisessa ja sen opettamisessa. Tai niitä kohtaan jotka ovat antaneet kidutyaa itseään ja pvat antaneet henkensä Kristuksen tähden. Ja he ovat rukoilleet suitsutusten ja ikonien keskellä.
Joonas
 
Viestit: 334
Liittynyt: 24. Elo 2017 00:53

Re: Torinon käärinliina ja Jumalan kuva

ViestiKirjoittaja pekka » 22. Syys 2018 14:45

Joonas kirjoitti:Ja he ovat rukoilleet suitsutusten ja ikonien keskellä.


Joonas, ei uskovien kokoontuessa yhteen (Raamattua lukemaan ja rukoilemaan) tule käyttää suitsukkeita eikä ripustella ikoneita seinille. Mistä moinen harhaluulo on peräisin? En ole tähän päivään mennessä löytänyt yhtäkään Raamatun kohtaa jossa käskettäisiin noin tekemään. Tuo ei ole mitään muuta kuin vanha epäraamatullinen kirkkoperinne jota ei kannata perässään vetää ja sitä muillekin suositella koska sellainen toiminta ei ole Jumalan tahto.


Siunausta päivääsi Joonas.


Matt. 18:20

Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Torinon käärinliina ja Jumalan kuva

ViestiKirjoittaja MrKerimäki » 22. Syys 2018 15:10

Joonas me varmaan ajatellaan asiasta hieman erilailla joten jätetään hautumaan ....
MrKerimäki
 
Viestit: 446
Liittynyt: 23. Maalis 2017 12:49

Re: Torinon käärinliina ja Jumalan kuva

ViestiKirjoittaja Joonas » 22. Syys 2018 15:56

Pekka ja Mrkerimäki, tästä asiasta ei varmaan kovin helposti päästä yksimielisyyteen.

Ei Raamatussa käsketä monia muitakaan asioita tekemään mitä kristityt tekevät. Vapaatkin suunnat tekevät monia asioita mitä ei Raamatussa mainita. Monissa rukoushuoneissa on saarnapönttö ja istuimet ja risti. On todistuskäytäntöjä ja traktaattien jakoa. Paimenet pukeutuvat pukuun. On kuoroja ja monia musiikin esitys tapoja ja jopa teatterimaisia esityksiä. Ei näitä ole Raamatussa käsketty mutta ei kiellettykään.

Joka tapauksessa suitsukkeita ja ikoneita on käytetty paljon jo hyvin varhaisilta ajoilta etenkin sellaisilla alueilla missä kristityt ovat olleet vainottuina. Kirkot esim. islamilaisilla alueilla ovat olleet ja ovat ortodoksisia. He kiinnittävät paljon huomitota pyhään elämään ja jatkuvasti heitä vainotaan, kidnapataan ja tapetaan Kristuksen tähden. He seuraavat apostolien ja Kristuksen jalanjälkiä maksaessaan uskostaan kalliista. Siksi on hieman epäkunnoittavaa halveksua heidän uskoaan ja tapojaan. Minusta on hienoa että uskaltavat kantaa konkreettista ristä ja tatuoida ristin ranteeseensa ja koristella kirkkojaan pyhillä kuvilla vihamielisessä ympäristössä.
Joonas
 
Viestit: 334
Liittynyt: 24. Elo 2017 00:53

Re: Torinon käärinliina ja Jumalan kuva

ViestiKirjoittaja MrKerimäki » 22. Syys 2018 18:46

Siis jättäkäämme asia Herran haltuun ...ilman stressiä .
MrKerimäki
 
Viestit: 446
Liittynyt: 23. Maalis 2017 12:49

Re: Torinon käärinliina ja Jumalan kuva

ViestiKirjoittaja pekka » 22. Syys 2018 19:18

Minusta nuo ortodoksien hienoilta näyttävät asusteet ja päähineetkin ovat täysin turhia tapoja ja perinteitä, vai mitä mieltä olette, onko Jumalan tahto että tuollaisia asusteita ja päähineitä tulisi uskovien käyttää? Luulisi että noihin asusteisiin uppoaa melkoisesti rahaakin kun ovat noin hienoista kankaista tehtyjä ja koristeellisia, nuo päähineet ovat myös varmasti kalliita hankkia kun ovat noin koristeellisia ja hienoista materiaaleista tehtyjä (kuvassa mitra- ja kamilavka-päähine) mutta heidän perinteensä vaativat tuommoisia käytettävän:

Image
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Torinon käärinliina ja Jumalan kuva

ViestiKirjoittaja Iustus » 22. Syys 2018 21:16

Ai mitäkö Jumala ajattelee tuollaisista vaatteista? Vanhan testamentin perusteella ainakin hyväksyy.

Image
Iustus
 
Viestit: 283
Liittynyt: 29. Huhti 2015 13:10

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 35 vierailijaa